"Tulevaisuuden hyvä koulu" - innostuin Martin blogista

Martti Hellström kirjoittaa  aiheesta Tulevaisuuden hyvä koulu blogissaan http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2012/01/tulevaisuuden-hyva-koulu.ht/> ml. Kuten aina, asiaa on, lukeminen helppoa ja ajatuksia herää. Juuri tässä on minulle paras syy lukea blogeja ja blogata itsekin. Lukea, innostua, ajatella, testata ajatuksiaan. Generoida jotain toiminnaksikin ja vaikka dokumentoida sitä. Asiaan:


Oli kyllä tiiviydessään hyvä slideshow Martilla blogisivullaan. Sitä voisi jotenkin jakaa pohdinnan välineeksi vaikka kaikkiin kouluihin?


Itse jään miettimään sitä, miksi me puhumme "tulevaisuuden koulusta" oli se sitten hyvä tai huono. Aihe on kyllä älyttömän innostava ja tutkimisen arvoinen. Tulevaisuus kuitenkin tehdään nyt ja sen tekemisen instituutio on juuri koulu. Ketkä sen muutoksen tekevät - minusta juuri opettajat. Tästä siis nousee ajatukseni. Miksi meidän kouluihmisten pitäisi pohtia tulevaisuuden koulua, kun meidän pitäisi tehdä sitä hyvää koulua juuri tänään, tässä ja nyt. Sillä sitten rakennettaisiin "hyvää tulevaisuuden yhteiskuntaa", jossa luonnollisesti olisi myös "hyvä tulevaisuuden koulu". Minusta on pään pensaaseen pistämistä, jos me kouluihmiset keskitymme parantamaan tulevaisuuden koulua, kun pitäisi oikeasti tehdä ne teot heti ja viimeistään huomenna.


En varsinaisesti tiedä enkä ymmärrä tulevaisuusasiasta mitään, mutta omaan vahvan ituition :) Olen kiitollinen siitä,  että niin oppimisen ja tulevaisuuden tutkijat kuin muutkin tutkivat asiaa teoreettiselta kannalta. Sen verran kuin ehdin, jaksan ja ymmärrän perehdyn viisaampien aikaansaannoksiin. Itselle oleelliseksi nousee kuitenkin siis tämä: Koulu on tekoja. Teot tehdään nyt, yksi kerrallaan. Jokaisen teon tulee johtaa kohti toivottua tulevaisuutta.


Tähän intuitiooni sisältyy tällainen arkiteoria:
Kun yhteiskunta on murroksessa tai sen edessä, koulussa herää muutoksen henki. Vaikkapa latinalaisen Amerikan historia kuvaa tätä niin koulun kuin kirkonkin osalta (oikeasti en tiedä tästäkään yhtään mitään). Sama pätee guru-Sahlbergin sanoin myös 1800-luvun lopun Suomeen. Oli vahva heräämisen aika, jossa koulussa toimiminen näyttäytyi niin henkilökohtaisesti kuin yhteiskunnallisestikin merkittävänä samassa rintamassa toimimisena valopäiden uudistajien ja taiteilijoiden kanssa. Oma tulkintani taas on, että vakaampina aikoina koulussa kyllä halutaan rakentaa tulevaisuutta, mutta kouluun hakeutuu sovinnaisia pärjääjiä, suorittajia ja vakauden ylläpitäjiä.


Oma jatkotulkintani on, että olemme eläneet tuollaisen poikkeuksellisen vakauden ajan. Koulu on täynnä kaltaisiani ihmisiä, jotka tarvitsevat resurssit, luvan ja valtuutuksen  toimimiseen. Tilanne muuttuu aika paradoksaaliseksi kun virkamies pyytää toiselta virkamieheltä (ja koko universumilta) lupaa muuttaa sitä, minkä palveluksessa on ja itse asiassa poiketa koko rakenteesta ja sen säännöistä. Yhteiskunnallinen muutos ei koskaan tapahdu entisten sääntöjen mukaan (vaikka en tästäkään tiedä tai ymmärrä mitään).


Että jos halutaan muutosta, tehdään se. Muutoksesta puhuminen on aika säälittävää, jos ei itse aio tehdä mitään. Itsessään tulevaisuus on aina yhtä kuin muutos. Kyse on vain siihen suhtautumisesta ja omista teoista sen pohjalta.


Mutta se diaesitys oli hyvä ja kiitettävän napakka, toisin kuin tämä blogahdus. Kiitos taas, Martti Hellström!

Facebook töissä...Hesari heräsi.

Laitanpa omat ajatukseni talteen.


Hyvää on, että Hesari ottaa kantaa asiaan ja huomioi Facebookia usemmaltakin kannalta.
Mielenkiintoista taas on se, että Facebookiin suhtaudutaan kovin kokonaisvaltaisesti. Voisiko joku ajatella, että julkaistaisiin tulos, jonka mukaan vaikkapa 80% ihmisistä lukee työpäivän aikana. Näistä osa lehteä, jotkut kirjaa. Ja aikaa kuluu hukkaan!

Oikeassakin Hesari asiassaan on. Oli kyse sitten ammattikirjallisuuden lukemisesta tai sosiaalisesta mediasta, vaarana on että tärkeäkin asia / kehittäminen vievät liikaa aikaa ja tilaa työpäivästä. On kuitenkin vähän höperöä demonisoida Facebookia tässä. Minulle se kertoo siitä, kuinka eri kohdissa me ihmiset olemme menossa.

Tabletit pelastavat koulun?

Lueskelen tässä kirjoitusta Tablets Will Transform The Classroom.  Muutama ajatus nousee mieleen.

Aivan kuin puhuttaisiin lääkkeestä. Itselleni paljon uskottavammalta kuulosti juttu, jossa muutama päivä sitten luvattiin D-vitamiinitabletin pelastavan ihmisen koko loppuelämän. Voi tietysti olla, että sen uskottavuus ei ole yhtään suurempi.

Tässä asiana on tämä teknologiauskovaisuus. Itse olen ollut vahvassa uskossa 80-luvun alusta alkaen. Opettajana aloin käyttää koneita joskus ihan 90-luvun alussa, keräämällä poistettuja PC-koneita luokkaan - silloin kun Windows oli vasta 3.1 ja aivan köpö. Meni vain vähän aikaa ja alkoi huumaava meteli: "Uusi oppimiskäsitys!", "ATK!" ja vähän ajanpäästä "internet!". Oppimiskäsitys ei nyt ihan uuden karhea kuitenkaan ollut, ihan sama kuin 1800-luvun lopun reformisteilla - jotka lainasivat aika suoraan antiikista. Hölmöintä oli kuitenkin liittää yhteen oppimisen näkökulman muutos ja teknologian kehittyminen.

Nyt on, taas ja edelleen, ihan samaa sumeaa hölmöilyä. Kyllä, näen että koulu on väistämättömän muutoksen  edessä. Kyllä, teknologia on tehnyt sen ilmeiseksi. Ei, teknologia ei aiheuta muutosta eikä edes mahdollista sitä. Muutos syntyy, jos (kun?) kouluissa tajutaan oppimisen henkilkökohtaisuus ja samanaikainen yhteisöllisyys. Opitaan arvostamaan yksilöä ja yksilön kehittymistä siksi mikä hän voi parhaimmillaan olla. Joku steiner-hissa-maikka kirjoitti viikonloppuna tosi hyvin aiheesta eikä edes häirinnyt lukukokemusta liialla steinerilaisuudella ;) (minulla ei ole mitään steiner-pedagogiikkaa vastaan, mutta vahvat ismit haittaavat joskus lukijan kannalta itse asian näkemistä).

Tabletti EI pelasta koulua eikä edes muuta sitä. Se muutos tulee jos on tullakseen. Mieluiten niin, että kouluissa ihan haluttaisiin sitä muutosta. Ja sitten tehtäisiin muutosta.
Teknologia on vain väline, vaikkakin kiinnostava ja innostava sellainen.