perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kari, älä huutele puskista!



Putkinäköiset koulun kimpussa (Pohjalainen 11.6.2015) kirjoittaa Kari Uusikylä tänään Pohjalaisessa. Kari oli vaikuttava mies 80-luvun alussa nuoren opiskelijan elämässä ja oikeastaan vielä vaikuttavampi 90-luvulla monilla terävillä, älykkäillä ja herättelevillä ulostuloillaan. Nyt kuulostaa - ja on kuulostanut jo jonkin aikaa - ihmeelliseltä. En saa kiinni enkä ymmärrä. Mistä nyt on kyse ja mitä vastaan tässä taistellaan?


Kari Uusikylä
lähde: Pohjalainen
Kysymys Karille kuuluu: miksi huutelet sieltä matkan päästä ja lehtien kolumneissa? Olitko paikalla Uusi koulutus -foorumin tilaisuuksissa? Minä olin. Olitko paikalla niissä koulun kevätjuhlissa? Minä olin  sielläkin. Olin OKM:n työryhmässä, olin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futura-lehden "Koulun tulevaisuus" -seminaarissa. Olin monessa mukana muuallakin ja lisäkseni oli todella monia muita.

Miksi koulun asioista pitäisi puhua vain opettajien tai eläkkeellä olevien alan professorien? Kyllä näistä pitää puhua kaikkien. Hyvä, että kiinnostaa Sitrassakin. Nythän on mahtava tilaisuus asiantuntijoiden kertoa, mikä on jo hyvin ja kuunnella, mitä uutta ehkä' joku kaipaisi.

Jokuhan siinä on, että maailman paras opettajankoulutus ei saa näistä kolumnissa mainituista asioista millään tulemaan arkea kouluissa. Siksi moni sivustakatsoja luulee, että opettajat eivät tiedä niistä.

En syyttäisi sivustakatsojia, en yliopistoakaan. En syytä ketään, mutta koulussa voisi kyllä ensin katsoa peiliin ja sitten vetää verhot sivuun ja avata ikkunat apposen auki.

Hymyillä ja antaa tuulen puhaltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti