Opetusta vain tarpeeseen

 Some rights reserved by Michel@

"Myyjät on koulutettu kartoittamaan asiakkaan tarve selkeästi ja tarjoamaan juuri oikeaa tuotetta, jolloin myyntiin ei kulu kohtuutonta aikaa....", sanoo HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Seppo Huiskonen.

-HS 31.8.2014


Miettikää, jos laitetaan #myyjä tilalle #opettaja? Eikö sen pitäisi mennä nimenomaan niin? Ennen kuin aletaan miettimään kuinka monta asiakasta yhdellä myyjällä voi olla, tai oppilasta opettajalla, pitäisikö miettiä, miten tuo kartoitus ja tarjoaminen parhaiten tapahtuu.

Miten koulun muutos tehdään?

Koulu siis kaipaa muutosta. Hyväksyn.

Tehdäänkö se näin?

1. Koko koulu määrittelee yhteisen suunnan niin, että se nousee OPSista ja kunnan suunnitelmista. Paino yleisosalla, aineosioilla vähemmän - koska kyse on yleisestä, joka on osiaan tärkeämpi.

2. Rehtori järjestää itselleen aikaa käydä tunneilla min 1/lukukausi/ope.

3. Tiimipuheelle ja jakamiselle luodaan viikoittainen aika.

4. Opettajalle annetaan se 'pedagoginen autonomia', joka hänellä on ollut tähänkin asti.

5. Opettajalla on pedagoginen valta toimia opetuksessaan. Se sisältää vapauden toimia ja vastuun toiminnasta.

6. Vastuu kannetaan peilaamalla omaa toimintaa yhteiseen suuntaan a. Tiimissä b. Kehityskeskustelussa.

7. Kehityskeskusteluja käydään useammin, jos tarve vaatii, vaikka 1/vko.

Mitä se vaatii?

A. Yhteisen keskusteluajan joka viikko tiimeille. No problem. Se on jo OVTESissä sisällä.

B. Rehtorin työn määrittelemisen niin, että tähän riittää aikaa. Monta muuta työtä voi jakaa/delegoida muille, ehkä tästäkin osan apulaisrehtoreille (edellyttäisi muutoksen niin, että apreht on myös esimies).

Pitäisikö näin toimia?
Mitä hyvä sillä saavutettaisiin?
Mitä hyvä sillä ne menetettäisiin?

Miten opin?

Taisi olla keskiviikkona, kun olin pitämässä 8. lk valinnaista ATK-tuntia. Opettaja oli pois ja atk-valinnaista ei ihan kaikki sijaiset osaa tai halua opettaa. Siinä sitten opetin PaintShopPro:n käyttöä, vaikka en ole ko. ohjelmaa ainakaan viiteen ... siis 10 vuoteen käyttänyt. No, ihan ok onnistuin.

 Some rights reserved by dmanipulated

Tuo parituntinen muodostui oppimisen ja pohdinnan paikaksi itselle. Opetin aiheeksi annettuja asioita joillekin, suuri osa osasi omin neuvoin. Aktiivisin tai taitavin - en tiedä kummasta oli kyse -oppilas neuvoi muita enemmän kuin minä. Hyvä niin.

Käytin tilaisuutta myös sosiaalisen median asioista puhumiseen. Tämä on oma missioni, koska koulussa some-työkalut eivät ole vielä mitenkään arkipäivää sen enempää oppilaille kuin opettajillekaan. Käytimme TodaysMeet'iä ja AnswerGarden'ia. Mainitsin myös Animoton.


Tuossa kohdassa joku poika otti puheeksi cinemagraphit. Muistin joskus kuulleeni sanan, mutta ei kytkenyt sen enempää. Poika ei osannut tai halunnut sen enempää asiasta kertoa. Selväksi tuli kuitenkin, että ne ovat siistejä juttuja.

 Some rights reserved mendhak's photos

Mitä asiasta seurasi?

Onneksi muistin sanan vielä eilen illalla.

Googlasin.

Päädyin AppleStoren Cinemagram-appsin esittelyyn.

Siitä jatkoin etsimään Androidille sovellusta haulla "cinemagram android".

Seuraavaksi kyseinen app asennettiin minun, 10 v. tyttären ja äidin kännyihin.

Illalla juuri ennen nukkumaanmenoa tehtiin pöljiä cinemagrapheja.
Tuo kuva on vieressä on Flickr'istä, mutta idea on juuri tuo.

Näin sitä oppii uutta. Silmät auki.

Ja mikä oli oleellisinta?
En vieläkään tiedä, onko cinemagraph jotenkin tärkeä tai oleellinen. Kokeilen sitä. Opettajilla on koko ajan se peikko olkapäällä, että pitää keskittyä löytämään se tärkeä, oikea ja oleellinen. Se tie vie hiljaiseen kuristumiseen (kirjoitin ensin vahingossa kutistumiseen, vois olla parempikin sana).

Pitää:
etsiä,
kokeilla,
lopettaa, jos ei toimi
jatkaa, niin kauan kuin toimi
ja palata lähtöruutuun: etsiä.

Kun löydät sen hyvän ja oikean, olet todennäköisesti vähän hidas ja myöhässä :) No, älä välitä, ei se mitään! Mutta varaudu siihen, että huomenna täytyy taas olla silmät auki. 
Onneksi olet töissä koulussa, jossa niitä vinkkejä kyllä saa!

Tutkin ja opin!

Olen viime aikoina löytänyt itselleni uuden paikan oppia ja innostua: kotona.

Flickr / Unitopia: http://farm4.staticflickr.com/3456/3209662723_f5580447a4.jpg

P.S. heti tähän alkuun! Mistä tässsä on kysymys? OPPIMISESTA! Kuka oppii? Jokainen. Kaikki. Minä olen ehkä tässä se aikuinen ja osaankin. Jos olen jotain olen "mestarioppija" - osaan oppia. Olen "oppimisen johtaja". Tykkään ihan erityisen paljon tuosta termistä, jonka kuulin tänään Leena Krokfosin suusta Tiedekulmassa.







Kotoa löytyy:

• 50 vuotias kaikesta innostuva kokeilija (minä) 
• 50 vuotias taitava ja oppimiskykyinen, joka kuitenkin on valmis tekemään vain jotensakin järkeviä asioita (vaimoni)
• 12 vuotias poika, joka kiinnostuu kaikesta ja osaa ihmeellisiä asioita (poikamme Paavo)
• 9 vuotias, joka tykkää tavallisista sen ikäisten asioista, tekee tehtävänsä ja hoitaa hommansa (tyttäremme Peppi)
• 7 vuotias, joka opettelee kiihkeästi asioita pysyäkseen isompien mukana, ihmettelee  miksi koulussa tehdään tyhmiä(kin) asioita, tykkää käsitöistä, opettajastaan - ja jos ei tykkää jostain, kertoo sen kyllä (tyttäremme Paula)

Mobiilioppimista lomalla, museossa 3.5.2012

Koulussa olen rehtori. Rehtorin pitää olla luotettava, tasapuolinen, oikea-aikainen, hyvä pomo. Jonkin verran siihen mahtuu ideoitakin, mutta ei liikaa. No, minulla tuppaa olemaan. Viime kesänä tajusin jotain. Ostin itselleni  vuoden vanhan Nokia 5230:n tilalle ihan mielenkiinnosta Samsung Galaxy Minin.Tykkäsin kovasti. Koska (kuitenkin ja myös) musiikki on tärkeä osa elämääni, kokeilin musa-apseja: Huono menestys - androidin kanssa oli sama tilanne kuin Windows-musaohjelmissa 90-luvulla. Niinpä seurasi seuraava ketju:

• Kesällä 2011 minä ostin iPhonen (ostin muuten saman kesänä myös Kiinasta ekan Android tablettini, jolla ei sitten oikein tehnyt mitään...)
• Paavo sai Samsung Galaxy Minin
• Tärkeä: huomasin, että lapsilla ei ole dataliittymiä, vaan kaikki mahdolliset estot. Mietin ehkä yhden illan: Paavo sai dataliittymän.
• Joskus syksyn alussa Peppi sai Paavon Nokia 5230:n - ja dataliittymän
• välitön seuraus: Paula 7v kysyy  "Milloin minä saan älykännyn?" Ensimmäinen ajatus oli, että "kolmosluokalla, kuten Peppi". Toinen ajatus heti perään: EI MITÄÄN JÄRKEÄ. Pienen miettimisen jälkeen sanoin: Saat älypuhelimen, kun osaat lukea tarpeeksi hyvin (lukutaito oli kyllä hankittu jo viisivuotiaana, mutta ei se vielä sujuva ollut). Niinpä sanoin "Saat älypuhelimen, kun osaat lukea telkusta kaikki tekstit". Ajattelin, että jonkin aikaa saadaan odotella ja unohdin asian.
• Meni ehkä kaksi viikkoa ja Paula tuli kertomaan: "Isä, minä ehdin tänään lukea telkusta kaikki tekstit paitsi yhden sanan". Niin meni Paulalle Samsung Galaxy Mini tilaukseen
• Miksi muuten hommaan noita halpis-Samsungeja? Koska en halua ostaa "hienoa" vaan "toimivaa". Tuolla Samsungilla pystyy tekemään oikeastaan kaiken, vaikka uusimpiin peleihin se ei pystykään.

Hyönteisten kuvausta Naturhistoriska Museet'issa

Ja mitä minä sain? Minä sain jatkoa omaan "kotilaboratoriooni". Nyt minulla oli lapset, jotka suostuvat kertomaan minulle, mitä tekevät laitteillaan ja myös ottamaan vastaan vähän ohjausta (se on sisäänrakennettu ehto tässä kotilabrassa - minä rahoitan, jos saan luvan kysyä ärsyttäviäkin kysymyksiä). Homma on jatkoa sille, että lapsilla on ollut käytössä (halvalla hankitut kierrätys-) tietokoneet jo ennen kirjoitustaitoa.

Tänä keväänä homma taas astui vähän eteenpäin. Vaimokin on valjastettu mukaan. Vaimo innostui Facebookista minun vinkistäni, vaikka itse en silloin oikeastaan lainkaan käyttänyt. Nyt vaimon repertuaari on laajentunut blogaamiseen, Pinterestiin, aktiiviseen toimintaan FB:n ryhmissä. Ja viimeisin. Hankin vaimolle tabletin (Onda vi40 Elite 9.7" IPS, android, josta pitäisikin kirjoittaa arvio toiseen blogiin...) Vaimon aiheellinen kysymys oli: Miksi? Koska minä haluan nähdä, mitä 50v tekee tabletilla.

Tällaisessa laboratoriossa mennään, tutkitaan sosiaalisen median käyttöä, pelaamista, mobiilikäyttöä, oppimista ja opiskelua. Ja siitä kirjoitankin seuraavassa kirjoituksessani, ihan kohta :)    

Oppiminen, opetus, opetusteknologia ja etäopetus. Että mitä.

Satuin näkemään Mauri Ählbergin (vanhan didaktikkoni 80-luvun alkupuolelta) linkin Facebookissa Harto Pöngän hyvään kirjoitukseen etäopetuksesta ja opetusteknologiasta 11/2011. Osui johonkin, jota nyt vähän avaan. Teen sen lainaillen vapaasti irrallisia lauseita Harton tekstistä, ilman mitään tarkoitushakuisuutta. Lue koko alkuperäisteksti, niin ei tule tulkittua lauseita irrallaan väärin: Aktivoi oppijoita osallistumaan ja luomaan tietoa!



"...onko teknologian opetuskäyttö yhä vuoden 2005 tasolla. Samaa voidaan kysyä etäopetuksesta."

 Olen miettinyt omaa taustaani. En ole vanha, mutta ikääntynyt  olen tässä scenessä - mittarissa on vuosia ja kilometrejä. Jobsin elämäkertaa lukiessa tajuan, etttä hän oli 6 vuotta vanhempi ja olen elänyt sen kaiken - siis saman ajan. Aloitin tietokoneiden käytön 1983, opiskelemalla Tietojenkäsittelyopin laitoksella (aproon jäi). Olin omasta mielestäni tosi hidas lähtijä, mutta ekat pc:t taisivat tulla oliko se 1980... Siitä lähtien olen koneiden kanssa pelannut.

Hyppään 90-luvun puoliväliin. Siihen aikaa Helsingin opetustoimi eli kovassa nosteessa. Olin töissä "Tietotekniikkaprojektissa", jota ainakin yritettiin hypettää ympäri maailman. Tavoite oli olla Euroopan paras opetustoimi. Itse olin alkuun opetttajien kouluttajana, sitten Opetusviraston mediakeskuksen projektipäällikkönä. Ja mitä meillä mietittiin? Oli mahtavat koulutusohjelmat perusohjelmien opetuksesta perus.- ja jatkokursseineen. Henki oli hyvä, mutta metodiikka aika behavioristinen. Samaan aikaan OPH oli julkaissut pompöösin julkaisunsa "Uusi oppimiskäsitys". Tästä syntyi paradoksi, jota Harto edelleen purkaa. Oli tullut uutta laitteistoa, siihen liittyviä mahdollisuuksia, uudelleen lämmitettyjä käsityksiä oppimisesta (siis 1800-luvun koulureformistien tähteitä). Ja uskottiin, että kyllä se siitä lähtee.  Eipä lähtenyt, vaikka oikeaakin yritystä oli. Tein itsekin vaihtoehtoisia, sisältölähtöisiä kursseja ja niin tekivät jotkut muutkin. Kehittelimme sosiaalista mediaa ennen kuin sitä oli keksitty. Ja kävi kuten Nokian tableteille aikanaan. Ei jaksettu uskoa kuten Jobs. En väitä, että pelkkä usko olisi auttanutkaan :)

Oleellista on kuitenkin se, että kyse ei alkuunkaan ollut teknologiasta vaan kouluun, opetukseen ja oppimiseen liittyvistä uskomuksista ja kulttuurisista rakenteista.

"Huolestuttavaa on, että oppilaiden välistä vuorovaikutusta tuetaan selvityksen mukaan vain vähän"

 Harto on niin oikeassa, että sattuu. Liittykö tämä mitenkään opetusteknologiaan ja etäopetukseen. Saattaa liittyä, mutta minulle se kysymys on: miksi oppilaiden välistä vuorovaikutusta ei tueta, vaan tukahdutetaan siellä perusinstituutiossa, fyysisen koulun luokkatilassa? Onko sitten ihme, että sama siirtyy uusiin välineisiin ja niiden metodiikkaan.

"Tehokas oppiminen edellyttää oppijan aktiivista toimintaa ja tiedon prosessointia, jota kautta tietoa konstruoidaan ja liitetään osaksi aiempaa ymmärrystä. "

Täsmälleen oikein, minun käsitykseni mukaan. Miksi sitten "lähi"koulu ja "etäkoulu" molemmat pyrkivät johonkin representaatioon? Kai siksi, että tehdään se mikä on helppoa ja tuttua. Itselle parhaaksi oikeiden asioiden indikaatioksi on viime aikoina muodostunut: Jos se on vaikeaa, se saattaa olla tärkeää. Ja jos se tuntuu helpolta, olen todennäköisesti ampunut ohi maalin.

"Parasta olisi, jos opetuksessa päästäisiin opettajakeskeisyydestä oppijakeskeisyyteen."

Ilman sarvia ja hampaita, latasit Harto aika paradoksin. Että valmentamisen tärkein asia on juokseminen? Ei kai sentään. Sen sijaan se juokseminen on tärkeää, valmentaminen ei (paitsi valmentajalle joo).  Parasta olisi, jos puhuttaisiin VAIN oppimisesta ja opettajan työ olisi mahdollistaa sitä. Pitäisi siis keksiä joku uusi nimitys koko hommalle ja tätähän tässä on tehty niin kauan kuin muistan. Eteenpäinkin on päästy, mutta aina tulee uudet ihmiset miettimään samaa paradoksia ja rakenteet takana pysyvät hämmästyttävän samoina.

"Oppimistutkimuksen mukaan yhteisöllistä oppimista voidaan tukea tehokkaasti verkkoympäristöjen avulla."
Näin on varmasti. Oppimista voidaan myös estää kaikilla oppimisympäristöillä. Pitää tietää mitä pidetään oppimisena ja sen jälkeen valita sitä tukevat rakenteet ja metodiikka. Itselle herää ajatus, että kovin syvällä elää se teollisen ajan työläismassan hallinnan tarve - samanlaista, samoin ajattelevaa. Tarvitaanko tuollaista enää? Minusta ei, muitta ehkä jonkun mielestä tarvitaan, jos ei kuunnella julkisia puheita, vaan katsotaan tekoja. Tärkeä asia tämä kuitenkin on.

"Kannusta siis oppijoita osallistumaan ja luomaan tietoa – se kannattaa!"

Juuri näin se minun mielestäni on. Oppiminen on aina yhteisöllistä, vuorovaikutuksellista ja sosiaalista. Joskus se vuorovaikutus tapahtuu ajallisesti hitaammin, vaikkapa tieteellisessä tutkimuksessa. Silti siinäkin tarvitaan se yhteisöllinen konteksti, rikastamaan, arvioimaan ja valtuuttamaan. Ei ole oppimista ilman yhteisöllisyyttä, mutta syystä tai toisesta siitä ei tule luontevaa osaa oppimista tukevia rakenteita, olivat ne sitten lähellä, kaukana, verkossa tai koulussa.

Mitä Pisa kertoo ja miten Twitter siihen liittyy?

Viime keväänä
pitkän, pitkän tauon jälkeen aloin pyrkiä takaisin tvt-asioiden aallonharjalle. En tarkoita että guruksi, vaan niin, että tietäisin missä mennään. Guruilun aika oli 90-luvulla, josta olin omasta halusta palannut takaisin ihmisten pariin ja kouluun. Tosin vain rehtoriksi.
Nyt olen siis palannut miettimään mobiilin, somen yms. roolia koulussa, oppimisessa, yhteisöllisyydessä. Twitter on ollut minulle se runsauden sarvi, jossa toisen löytämät viisaat on helppo löytää ja seurata. Vaikka moni asia on masentavan samoin kuin 90-luvulla, juuri tässä on tapahtunut iso kulttuurinen murros. Onko hyvä vai/sekä paha, että lähiyhteisön merkitys vähenee, kun hengenheimolaisia löytyy ympäri galaksia, en osaa sanoa. Kivaa se kuitenkin on.

Innostuin,
kun luin taas eilen Aviva Dunsigerin blogia, tällä kertaa kirjoittamisen opetuksesta. Itse asia oli painavaa ja innostavaa. Mihin kiinnitin erityisesti huomiota, oli Dunsigerin luokan fyysinen oppimisympäristö. Se on HIENO! Juuri noin pitää toimia. Fyysinen ympäristö kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tai sata kuvaa siitä, millainen on sosiaalinen ja mentaalinen oppimimisympäristö. Mitä jään miettimään?

Tämähän ei ole Suomessa!
Pisan mukaan Suomi on oppimisen osaamisen ja toteuttamisen kehto. Näin sitä varmaan yksi ja toinen ammattikasvattaja on alkanut ajatella. Jos jotain on pielessä, niin se on kuntapäättäjien pienet aivot ja rahapussit. Itse opetus on niin hyvässä tikissä, että täydellisestä puuttuu vain se raha.

Saku Tuominen arvostelee työkulttuuria
ja siinä samalla huitaisee peruskouluakin Kodin kuvalehden jutussa. Töissä pitäisi osata olla fiksummin ja vastuullisemmin, eikä niin kuin peruskoulussa - tunnit täyteen ja omena opettajalle. Eli niin kuin Himasen "moitteettoman oleskelun" vyöhykkeellä. Miten se nyt noin sanoo? Suomalainen peruskouluhan on maailman paras.

Millainen meidän peruskoulumme on? Keskinkertainen?
Näistä näkökulmista herää ajatus. Onko suomalainen peruskoulu niin keskinkertainen, että siellä ei  ole laaksoa eikä kukkulaa. Pärjäämme isoissa testeissä, koska huonoja ei ole. Miten on sitten toisessa päässä käyrää? Inhoan puhetta huippuyksiköistä. Sen sijaan janoan innovaatiota, innostusta, uuden etsimistä. Miksi niitä tuntuu löytyvän vääristä maista eikä sieltä, minkä Pisa on pyhittänyt?


Mitä suomalainen koulu voisi oppia
Kyllähän meillä on Suomessa hyviä kouluja ja hyviä opettajia, tietysti. Mietin vain, onko meillä jotain opittavaa juuri tässä. Opettajuus Suomessa on perinteisesti hyvin yksityistä. Jakaminen on yhtä hankalaa onnistumisten ja ongelmien kohdalla. Erilaisen hyväksyminenkään ei ainakaan oman kokemuksen mukaan ole suurimpia vahvuuksiamme. Syntyykö tässä tilanne, jossa innovaatio jää luokan seinien sisään ja käpertyy kokoon? Parhaimmillaankin se saa näkyvyytensä sosiaalisessa mediassa, mutta ei omassa lähiyhteisössä. En näe tässä sinänsä mitään pahaa. Seuraus vain on aika väistämättä se, että innovaatio ei saa kaipaamaansa resurssia ja jää puristuksiin. Innovaatio haittaa ja uhkaa omaa yhteisöä, koska tapana ei ole, että jokainen tekisi avoimesti tavallaan ja kokemuksia vertailtaisiin yhdessä. Onkohan tämä asia jossain muualla toisin? Vastatkaa te jotka tiedätte!


Joka tapauksessa, ollaan avoimesti kiinnostuneita toisistamme, niin omassa lähiyhteisössämme kuin vaikka Twitterin kautta koko oppimisen maailmassa! Twitter kertoo minulle enemmän koulun  kehittämisestä kuin Pisa koskaan. Ilman Pisaa kovin moni vain ei olisi ollut kiinnostunut meistä. Jos se nyt on niin tärkeää :) 

Sen pitää olla näin

Pitkään olen miettinyt ja yrittänyt löytää ajatuksen päätä. Mistä tässä kaikessa somettamisessa, tvt:ssä ja mobiilissa on oikein kysymys. Eilen löysin jonkun vanhan lämpimän ajatuksen


"Kokeileva hapuilu"



En tiedä kuinka oikea tuo Freinet'n pedagogiikan suomenkielinen käännös on, kun en ranskaa osaa. Silti juuri tuosta on tässä kaikessa kyse - minulle. Freinet perusti ajatuksensa oppimisesta perusväittämiin http://elamankoulu.nettisivu.org/freinetin-perusvaittamat/, joita hän sitten konkretisoi hyvinkin perusteellisesti kirjoituksissaan käytännön toiminnaḱsi.

Lähde: http://www.ecoles.cfwb.be

Miksi kokeileva hapuilu on niin tärkeää, ja nimeen omaan juuri tässä yhteydessä? Teemu Arina viittasi asiaan Ylen aamu-TVssä  puhuessaan koulun ja aikuisten merkityksen muuttumisesta lapsen oppimisen piirin ja lähikehityksen vyöhykkeen uudelleen muotoutumisessa.
Oppiminen on oikeasti aina kokeilevaa hapuilua - aiemman kokemuksen perusteella tehtyjä yrityksiä kohti uutta ja tuntematonta. Koulu on muuttanut tämän käsityksen oppimisesta vastakohdakseen, jossa yhdellä on vastaukset ja tieto, mutta hän kysyy niiltä, jotka eivät tiedä. Tavoite on sitten saavutettu, kun oppija on omaksunut saman, jonka opettaja jo tiesi.

Minusta tämä some-hässäkkä on juuri kokeilevaa hapuilua. Annetaan sen olla niin! Ei yritetä löytää sitä oikeaa ja selkeää tapaa viedä somea ja mobiilia kouluun. Otetaan sen sijaan teot omiin käsiin ja rohkaistaan  toisiakin tekemään samoin. Tieto on jokaisen itse rakennettava, tekemällä ja yhdessä toisten kanssa. Ja tämä koskee ennen kaikkea opettajia, oppilaat tuon jo tietävätkin.

Aloitan oman blogin

Päätin niin, että haluan kirjoittaa omissa nimissäni - sotkematta mielipiteitäni koulun viralliseen tiedottamiseen. Kesään asti blogasin koulun nettisivuille http://www3.vihti.fi/otalampi mutta nyt siis jatkan täällä omissa nimissäni.

Aion avautua sektorilla oppiminen, kasvatus ja koulu ennen nyt ja tulevaisuudessa.
Tästä se lähtee. Nyt pitää opetella laittamaan nuo aihealueet Bloggeriin. ... No niin, taisin oppia. Laitan fiksut, kiinteät tunnisteet, joita käytän näillä eri aiheillani.