Salibandyn valmentamisesta

“It is not our abilities that show what we truly are. It is our choices.” – Dumbledore (Harry Potter and the Chamber of Secrets)

Olen tullut mukaan salibandyvalmennukseen niinkuin moni muukin - oma tytöt alkoivat harrastaa siinä vähän toisella kymmenellä. Joskus 90-luvulla olin tosin opettajana Tapanilassa ja silloin salibandyn kanssa ei voinut olla joutumatta tekemisiin - kaikki luokan pojat pelasivat Tapanilan Erässä tai ainakin tuntui siltä. Itsekin innostuin sitten pelaamaan 

Nyt sitten valmennusta on takana jo vuosia, haastajasarjan aloittelevasta joukkueesta aina SM-sarjan häntäpäähän asti. Omat tytöt pelasivat päättyvän kauden naisten SM-sarjaa sen alemmalla tasolla eli naisten F-liiga B-tasolla. Itsellä ei valmennusvastuuta oikeastaan kaudella ollut, mitä nyt olin mukana LoSB-VSS C-tyttöjen SM-karsintavalmistautumisessa. Syksyn alussa minua pyydettiin Salibandyliiton  Säbämestari-kouluttajaksi, siis kouluttamaan aloittelevia valmentajia. Se oli kivaa, mutta ehdin vetää itsenäöisesti vain yhden koulutjksen ennen kuin korona lopetti nekin touhut.Talven aikana olen osallistunut SBV2-koulutukseen, joka sekin on ollut tähän asti etäkouluttautumista. Nyt sitten olen miettimässä ensi kauden kuvioita ja tämä kirjoitus sai alkunsa siitä.

Valmennukselliset lähtökohdat sille missä haluaisin olla mukana

Millaisessa ympäristössä haluan valmentaa?

Toivon joukkueen valmennukselta yhteistä linjaa, niin että peräkkäiset ikäluokat toimivat hyvässäö yhteistyössä, mutta jokaisella ikäluokalla on oma vastuuvalmentaja. Tyttöjoukkueissa se voisi olla T16&T18 yksi kokonaisuus, jolla voisi olla sama “todellinen” vastuuvalmentaja vaikka molemmille on nimetty omansa, joka vastaa ensisijassa peluuttamisesta, T21&Naiset toinen vastaava kokonaisuus. Poikien puolella näkisin itseni pienempien poikien valmentajana koska sieltä ei kokemusta vielä ole. 

 
Kokemukseni mukaan vastuunjako ja päätösvalta valmennuksessa on tärkeää sopia selvästi. Kun kyse on harrastustoiminnasta myös valmentajilla, asia ei ole ihan yksinkertainen - homman pitää olla motivoivaa myös valmentajille. Ajattelen asian niin, että ensin sovitaan päälinjat yhdessä ja sen jälkeen vastuuvalmentaja päättää asioista, jos valmennustiimissä on epäselvyyttä. Kaikkien yhdessä toimivien joukkueiden vastuuvalmentajat muodostavat yhdessä valmennustiimin ja jakavat joustavasti treenien vetovastuun mahdollisten muiden valmentajien kanssa. Itselläni on siis kokemus siitä, että jos omistus ei ole selvä, joukkue lähtee ajelehtimaan ja sen sitoutumista ei pysty pitämään yllä. Tämä vie sitten pohjan pois alla kuvatuilta lähtökohdilta.

KOLME LÄHTÖKOHTAA

JOUKKUE JA JOUKKUEHENKI 

• salibandy on joukkuepeli
• yhtenäisessä joukkueessa on kiva ja turvallista kehittyä ja pelata
• sellainen voittaa pitkässä juoksussa, mutta yhtä oleellista on myös mukava tekeminen itsessään, kehittyvät yhteistyötaidot, itseohjautuvuuden kehittyminen sekä liikunnallisen elämmäntavan oppiminen

YKSILÖLLINEN PELAAJAKEHITYS

• fyysinen kehitys
• taidon kehitys
• henkinen kehitys
• oleellista ei ole pelaajan lähtötaso tai panostuksen määrä vaan kehittyminen

YHTEINEN PELIKÄSITYS

• millaista peliä joukkueet pelaavat
• peliajatus pitää sanoittaa ja siihen sitoudutaan
• pohjaa kohtiin 1 ja 2

JOUKKUE JA JOUKKUEHENKI

• Joukkue koostuu yksilöistä, joista jokainen on arvokas itsenään
• Joukkue arvostaa yrittämistä, onnistuminen on yrittämisen seurausta
• Joukkue arvostaa yksilöitään ja kaikki ottavat kontaktia kaikkiin joka kerta, vaikka ystäviä ei tarvitse ollakaan
• Yksilöt arvostavat joukkuettaan, koska se on kaiken lähtökohta.
• Joukkuehenki ei rakennu metsäretkillä tai saunailloissa, vaan se rakentuu joka hetki kaikissa teoissa. Silti muutakin kuin laji on hyvä olla.
• Joukkueella on yhdessä sovitut säännöt ja niistä pidetään kiinni. Tätä seurataan ja siihen puututaan - aikuisten kanssa sen tekee kapteenisto.

YKSILÖLLINEN PELAAJAKEHITYS

• Koskee fysiikkaa, taidon kehittämistä (sisältäen pelikäsityksen) ja mentaalista kehittymistä.
• Oleellista ei ole lähtötaso eikä tavoitetaso, ei edes panostuksen määrä, vaan se että pelaaja pyrkii aina tekemään parhaansa kehittyäkseen ja valmentaja pyrkii luomaan optimaalisen ympäristön kehittymisella ja oppimiselle.
• Mittaamista voidaan käyttää, jos se tuntuu perustellulle, mutta se ei ole välttämätöntä. Sen sijaan niin pelaajan kuin erityisesti valmentajan on koko ajan tiedettävä miten ollaan edetty kohti asetettua tavoitetta.
• Oleellista on siis löytää lähtötaso ja sen perusteella asettaa tavoitteet oikein ja sen pohjalta sopivan kehitysympäristön luominen (valmentajan päätehtävä)

YHTEINEN PELIKÄSITYS

Mitä minä haluaisin?

• Joukkue, jossa pyritään pelaamaan kehittävää, innostavaa ja rohkeaa salibandya.
• Taito nähdään kokonaisvaltaisesti kaikkina pelin ja urheilijuuden osa-alueina
• Ollaan pallolla rohkeita ja saadaan hyvää tukea koko kentälliseltä.
• Pelataan koko vaihto yhtenäisenä kentällisenä molempiin suuntiin.
• Esim. jotenkin näin: 
• “joukkueen avaava pelaaja haastaa aina ykköstason karvaajan ja muut pelaajat tekevät rotaation niin, että syöttösuunta löytyy alle, lähelle ja syvään”.  
• “joukkueen pelaaja pyrkii aina haastoon.” 
• “joukkue pyrkii aina nopeaan kääntöön, nopeaan karvaukseen ja oikea-aikaiseen riistotilanteen luontiin” 
• peliajatus muotoutuu muutamista ydinkohdista, niiden pääperiaatteista ja alaperiaatteista

KÄSITYS VALMENTAMISESTA JA VALMENTAJAN ROOLISTA

• Valmentaminen ei ole selittämistä eikä edes kysymistä, vaan ympäristön luomista, niin että haluttuja asioita alkaa tapahtua.
• Pelaajat sitoutuvat esitettyyn linjaan, silti valmennuksen  tehtävä on perustella toiminta kauden aikanakin. Treenien aikana keskitytään tekemiseen.
• Taitoa on pelitilanteessa tapahtuvat voittavat ratkaisut ja valmennuksen tehtävä on luoda harjoittelussa sopivat puitteet haluttujen taitojen kehittymiselle.
• Taitoa ei ole pelkkä mailataito tai fyysinen taito vaan kaikki pelitilanneroolit ovat taitoa
• Henkinen valmennus pitää myös kohdentaa yksilöllisesti erilaisille pelaajille.
• Mikään joukkuetta häiritsevä ei ole koskaan sallittua vaan se käsitellään heti.

Valmentamisesta

Pari lähtökohtaa on itselle tärkeitä ja joissa haluan itse oppia:

• Itseohjautuvuusteoria (Deci&Ryan, myös liiton lähtökohtana  valmennuskoulutuksissa)
• Omaehtoisuus. Tämä tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään ja tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista pakotteista.
• Kyvykkyys. Tämä tarkoittaa henkilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa, selviää haasteista ja saa asioita aikaan.
• Yhteisöllisyys. Tämä tarkoittaa ihmisen perustavaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Me välitämme toisista ihmisistä ja haluamme kokea, että meistä välitetään.
• Ekologinen ja rajoiteperusteinen valmennus 
• Ihmisen kognition ajatellaan olevan kehollista ja ympäristöstä sekä oppijan ja ympäristön vastavuoroisuudesta riippuvaista.
• Mailataito ilman kontekstia ei ole kovin “käyttökelpoista” - harjoitellaan siis koko ajan todellisessa ympäristössä ja luodaan rajoitteilla puitteet, joissa toivottu asia kehittyy. 
• Valmentaja muuttaa ympäristöä, ei ohjaa niinkään puheella, jotta kehittyminen on optimaalista ja oivaltamista tapahtuu

TAUSTOJEN YHTENÄISYYS

• Vanhemmat pitää saada mukaan ja ymmärtämään mitä ollaan tekemässä.
• 
  
  Jojot ja valmennus toimimaan yhdessä ja täydellä luottamuksella.
• Avoimuus on luottamuksen välttämätön perusta, mutta se ei riitä. Tarvitaan myös yhteinen tavoite, halua onnistua ja auttaa toista.
• Yhtään ristiriitaa ei voi käsitellä muiden kuin oman tiimin kesken - jos halutaan onnistua

• Ajatuksia

• peli enemmän systeeminä, jossa pelaajat ja joukkueet vuorovaikuttavat keskenään - ei siis erillistä taitojen ja fysiikan harjoittelua, joka yritetään viedä peliin
• Tactical periodizationin näkemyksen mukaan harjoittelun tulee perustua siihen, miten joukkue haluaa pelata.