tiistai 21. tammikuuta 2014

Oppimisesta ja opettamisesta

Kävin mielenkiintoisen keskustelun eilen. Teemana oli ohjelmointi, joka ei peruskoulussa ihan ydinasia ole ja lukiossakin vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Siksi se oli teemana vapaampi, mutta sai minut miettimään asiaan yleisemminkin.

Pitääkö opettajan olla opittavan asian eli substanssin erityisasiantuntija?

Kysymys on erittäin mielenkiintoinen. Kun puhutaan perinteisestä opetuksesta, opettaja opettaa, itse valitsemansa tai ainakin painottamansa sisällöt, itse valitsemillaan työtavoilla, itse valitsemillaan materiaaleilla. On itsestään selvää, että opettajan on edustettava korkeinta mahdollista substanssiosaamista yhdistettynä oppijajoukon kannalta relevanttiin pedagogiseen osaamiseen. Näin ollen opettajan on oltava substanssiosaamisessaan erittäin korkealla tasolla.  

Nyt puheena oli Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen järjestämä MOOC. Muuttuuko tilanne nyt jotenkin opettajan kompetenssivaatimuksen suhteen? Mietitään.
Mooc on tarkoitettu itseopiskeluun ja kaikki ohjaus on tarkoitus olla saatavissa oppimisympäristön Netbeans, oppimateriaalin ja verkkoyhteisön tuella. varsinaista opetusta ei ole, sillä oppiminen etenee itseohjautuvasti moocin rakenteen mukaan. Silti, kun puhutaan lukioikäisistä ja varsinkin mahdollisista yläkoululaisista, itseohjautuvuus ei koko kevään ja 9 opintopisteen kurssille todennäköisesti riitä.

Mitä siis vaaditaan lähiopettajalta tässä tapauksessa? Itse ajattelen niin, että tarvitaan kiinnostusta aiheeseen, mutta vielä enemmän kiinnostusta oppijoihin. Tarvitaan substanssiosaamista, mutta vielä enemmän ohjausosaamista. Tarvitaan lähiopetusta, mutta vielä enemän yhteisön lähitapaamisisa ja kokemuksellisuutta. Tarvitaan kontakteja tosielämän toimijoihin, esimerkiksi pelifirmoihin tai vastaaviin, jotka luovat merkitystä oppijan tekemälle työlle.

Perinteiselle opettajuudella on oma tärkeä paikkansa, mutta koko ajan syntyy tilausta uudelle, ohjaukselliselle ja ympäristöön aukeavalle, inhimilliselle ja verkostoituvalle opettajuudelle.

Aion siis jatkaa omaa MOOCiani ja aion jatkaa halukkaiden opiskelijoiden lähiohjaajana, vaikka en kovin korkeaa ohjelmoinnin substanssiosaamista edustakaan. Ohjaamisen ja tulevaisuuden taitovarannon hankkimisen osalta pidän itseäni aika osaavana.

4 kommenttia:

  1. Mikko, olet ajatellut aika samoja asioita mitä tietojenkäsittelytieteen laitoksellakin on ajateltu kurssin opettamisesta. Laitoksellahan toimii aivan sama kurssi kuin tuo MOOC, mutta siihen saa halutessaan henkilökohtaista ohjausta. Eli malli on aika samanlainen kuin teillä Nurmijärvellä.

    Tietojenkäsittelytieteen laitoksella tuota opettajien (ja assareiden) roolia on muutettu aika paljon perinteisestä. Ennen jokainen on hoitanut oman tonttinsa melko eristyksissä muista, ja silloin on varmaankin ollut tärkeää, että substanssiosaaminen on jokaisella korkealla tasolla. Nykyään opettajat ja assarit nähdään opettavana tiiminä jonka tavoite on yhdessä tukea opiskelijoiden ohjelmoinnin oppimista. On edelleen tärkeää, että tiimillä on substanssiosaaminen hallinnassa, mutta se mahdollistaa sen, että opintonsa alkuvaiheilla olevat opiskelijat pystytään ottamaan mukaan tähän tiimiin, koska tukirakenteet toimivat ja opettaminen hoidetaan yhdessä. Tästä on luonnollisesti suurta hyötyä näille ohjaaville assareille, sillä he oppivat samalla ohjelmistotuotannossa tärkeitä taitoja. Tätä on avattu vähän enemmän artikkelissa "Early Start in Software Coaching" (http://www.cs.helsinki.fi/webfm_send/1182).

    Eli näen, että se mitä teet Nurmijärvellä on osallistumista tähän opettavaan tiimiin. Kun opettajat toimivat yhdessä, niin siinä voidaan käyttää eri ihmisten vahvuuksia hyödyksi ja opettajat itsekkin oppivat valtavasti. Tietenkin olisi hienoa, että teillä olisi myös oppilaat mukana opettamassa. Toivottavasti tällainen tiimiopettaminen lisääntyisi jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Tuohon suuntaan mennään ja sain lisää ajatuksia tuosta vastauksestasi.

      Poista
  2. Kuulin aamulla suomalaiselta kokilta radiossa että Italiassa on, hänen lapsillaan siellä Italiassa, 50 minuutin ruokatunti. Ja hän sitä suositteli suomalaisillekin, että ruokailuun panostettaisiin enemmän. Kävisikö NYK:issä kokeilla pidennettyä ruokatuntia, jotta oppilaat eivät tottuisi siihen ainaiseen ruoan hotkimiseen, mikä omasta kouluajasta on jäänyt mieleen. Oppisikohan koululaiset, lukiolaiset?, käyttämään 30-45 minuutin ruokatunnin sivistävään ja rentouttavaan small talkiin päivän tapahtumista, tai oppitunneista, tai mistä tahansa. Pitäisikö olla opettaja samassa pöydässä? Voisiko asiaa kokeilla aluksi vapaaehtoisilla jotka lupaa olla ryntäämättä pois viiden minuutin jälkeen?

    Keksin itsekin yli 10 syytä miksi asia ei toimisi, ainakaan aluksi, mutta sitä vartenhan ihminen on kekseliäs että vaikeudet voitetaan.

    PS omat lapset on kaikki käyneet NYKiä, nyt enää yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monikin asia Suomessa - niin koulussa kuin ihan yhtä lailla muuallakin - on tehokasta ja aikataulutettua. Taidamme olla aika ylpeitäkin siitä? Minusta NYKissä ruokailu on aika rauhallinen ja mukava, vaikka kyllä se tehokas on.
      Olisin aika lailla valmis viemään asiaa tuohon esittämääsi suuntaan, mutta tekisin sen sitten luomalla kaiken kaikkiaan vapaamman ja enemmän omaan vastuuseen kasvattavan koulujärjestelmän. En näe, että pelkkää ruokailua pitäisi muuttaa. Se on vain yksi osa tehdaslogiikalla toimivaa koulua, jälkiteollisessa maailmassa.

      Kiitos hyvästä kommentista!

      Poista