Opettaja muutoksen mutakuopassa

Koitin vähän mielikuvituksellisempaa otsikointia, jos herättäisi kiinnostusta :)

Olen paljon pohtinut opettajan työn muutosta, koska väitän, että maailma on muuttunut ja sen seurauksena sekä oppijat että oppiminen. Miten opettaminen voisi pysyä ennallaan.

Miten asiaan pitäisi suhtautua? Luulen, että aika moni opetus- ja kasvatusalalla oleva on tässä työssä siksi, että haluaa vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden maailma on. Itse näen asian niin, että se toivottu muutos tapahtuu

muuttamalla ensin koulu sellaiseksi, että se sopii tähän maailmaan. 

Sen jälkeen - halutessaan - voi hyvin toimivan koulun avulla

pyrkiä muuttamaan maailmaa sellaiseksi, mitä pitää toivottavana tilana. 

Mutta järjestys on näin: ensin muuttuu koulu, sitten ehkä maailma. Millainen on sitten opettajan osa tässä ajassa ja tämän ajan koulussa? Piirtelin siitä kuvan, Facebookin, Martti Hellströmin ja muiden innoittamana.

Jos halutaan tehdä jotain, se edellyttää oikeita resursseja juuri halutun tavoitteen toteuttamiseksi.
Ylemmässä pallossa on hahmotus siitä, mihin opettajan "perustyö" keskittyi entiskoulussa (ja kaipuu on vähän vieläkin).

Alemmassa pallossa on hahmotus siitä, mihin kaikkeen opettajan pitäisi entisen "perustyön" lisäksi kyetä. 

Tulevaisuuden koulusta en tässä sano mitään, pysytään nyt vain menneessä ja tässä päivässä.

Miltä tilanne näyttää?

Vaikka pallot ovat aika viitteellisiä ja puutteellisiakin, opettajan työ on perustavanlaatuisesti muuttunut ja muuttumassa. "Normaalin opetuksen" lisäksi on tullut todella paljon vastuita, jotka jonkun on koulussa hoidettava. Osittain nuo vastuut on opettajalle määriteltykin, mutta enemmän on kyse siitä, että koululla on uusia tehtäviä, mutta ei uusia työntekijöitä / resursseja. Viisaatkin opettajat toivovat, että ne hommat hoitaisi "joku", esim. rehtori. Samaan hengenvetoon kyllä huomataan, että entisissäkin näyttää olleen rehtorille liikaa. Mutta tehtävä on eikä asioita pysty takaisin päin virastoonkaan delegoimaan.

Mitä asialle voisi tehdä?

1. Hankitaan kouluun uusia työntekijöitä tai työntekijäryhmiä? Ei kovin uskottava visio talouden näkökulmasta?
2. Jaetaan uudet vastuut koulussa olevien henkilöiden kesken. Siis pääosaksi opettajien, joita kouluissa on eniten. 
3. Jos otetaan / kun joudutaan ottamaan hoidattavaksi uusia tehtäviä, tarvitaan aika-/henkilöresurssi niiden hoitamiseen.
4. Koulussa on osaavia ja halukkaitakin opettajia, jotka osaisivat ja pystyisivät nämä asiat tekemään.
5. Ihmisten kyvyt ja haluat vaihtelevat, ja johtamisen/organisoinnin avulla voidaan jakaa sopivat tehtävät sopiville henkilöille. 
6. Se mihin ei aika riitä jätetään tekemättä.
7. ONGELMA: Opettajien palkkaus koostuu lähes kokonaan "normaalin opetuksen" korvaamisesta. Ei toimi. 
8. Opetus tulee kyllä hoidettua niin kuin ennenkin. Koska suurin osa pikkupalloista on sellaisia, että ne oikeasti pitäisi saada tehtyä, opetus ei kuitenkaan suju. Ei suju, koska oppilas ei ole siinä tilassa, että opettaminen olisi se teko, jota hänen hyvinvointinsa ensimmäisenä kaipaisi. Palaamme siis siihen, että "normaali opetus" on OVTESin kannalta ihan ok kuvaus opettajan työstä, mutta oppilas ei voi hyvin eikä koulu toimi hyvin. Eikä silloin  voi hyvin myöskään opettaja, mikä oli ainakin yksi OVTESin tavoite, työnantajan edun lisäksi. Työnantajankaan etu ei toteudu, sillä vaikka sopimuksia noudatetaan, lopputuotteena ei tule sitä, mistä maksetaan (ja sen löytää OPSin perusteista, niin 70-, 80-, 90-, 2000- ja 2010-luvun versioista). Kenenkään etu ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos halutaan,että koulun uudet vastuut pystytään hoitamaan asiallisesti, tarvitaan uusi opettajan työn määritys - siis OVTES. Sen on muututtava sellaiseksi, että se tunnistaa kaiken koulussa tarpeeliseksi määritellyn työn samalla tavalla työajaksi ja palkan perusteeksi. Tarvitaan siis työaika, jota voidaan (miten nyt johtaminen halutaankin hoitaa) yhdessä allokoida kaikkiin niihin tehtäviin, jotka koulussa on saatava tehtyä.

Ollaan ison asian äärellä!

Ruotsissa on surkea koulu, kerrotaan. Ruotsissa on ratkaistu monta edellä kuvattua ongelmaa. Tanskassa tulee kuulemma kokonaistyöaika opettajille.
Meillä on pedagoginen vapaus ja paljon loistavia opettajia. Tilastollinen tosiasia on, että on paljon huonojakin (kaikista ei ole voinut tulla rehtoreita). Kannattaako meidän lähteä parantamaan laatua valvomalla huonoja ja sammuttamalla samalla loistavien intoa?
Mitä Ruotsissa ja muualla on tehty väärin? Mitä meillä on tehty oikein?

Miksi koulu on tärkeä? Mitä tehtävää koulu Suomessa 2014 tekee ja mitä sen odotetaan tuottavan? 

Ja onko koulu ylipäätään niin tärkeä? Vai miksi ruotsalaiset pärjäävät meitä paremmin kaikessa muussa paitsi koulumenestyksen testauksessa?

Anyway, ollaan sellaisessa pussin perässä, että ilman jotain päätöksiä kuhisemme täällä keskenämme emmekä saa mitään aikaan. Ja se on tosiasia, että ei koulu Suomessa niin hyvä ole, etteikö sitä voisi oikeasti vähän parantaa!

Protokoulussa, miettimässä tulevaisuuden koulua - mielikuvituskoulua!

Millainen on koulun paradigma:
Tavoite oli saada pellon laidalta porukka tehtaalle ja vielä aika samanlaisilla valmiuksilla ja saamaan aikaan, jotta hihna pyöri.

Tuo toimi yllättävän pitkään yllättävän hyvin. Lukiossa siitä voi nykyäänkin vielä haaveilla, koska porukka tulee sisään 9 vuoden preppauskurssin jälkeen ja keskiarvorajan ylitettyään. Tosiasiassa ei toimi, koska oppijat ovat jokainen yksilöitä taidoiltaan, päämääriltään ja asenteiltaan.

Miltä näyttää nyt?
Koulun ryhmämalli rykii.
Opettaja opettaa ryhmää ("roiskaisee settinsä kohti ryhmää ja toivoo että edes 20% osuu" tai jotain siihen suuntaan sen joku sanoi), oppija oppii yksilöllisesti. Tulokset mitataan, jotta yksilölle voidaan antaa arvosana ja myös laittaa oppijat järjestyksen tulevia opinahjoja varten. Kärjistän toki kovasti.

Kun yhteiskunta ja itse elämä, Irmeli Halisen sanoin, ovat muuttuneet, koulu on mahdottoman tehtävän edessä. (Tähän viittasi prof Jarkko Hautamäki perjantaina Tulevaisuuden Peruskoulu-hankkeen seminaarissa: kun oppimistulokset ja asenteet ovat laskeneet KAIKISSA ryhmissä ja Suomen osissa, muutos on koulun ulkopuolella. Minun sanoin: koulu ei sovi nykyelämään ja yhteiskuntaan).

Kun jokainen on yksilö kokemuksineen, merkityksineen ja tavoitteineen, opettajan työn mahdollistamiseksi ryhmäkokoa pitäisi pienentää. Itse asiassa ryhmäkokoa  pitäisi pienentää siihen asti, että ryhmäkoko = 1. Silloin opettaja voisi opettaa ryhmää ja kohdata jokaisen yksilöllisesti.

Samaan aikaan oppiminen on sekä itsessään että  yhteiskunnallisena valmiutensa yhä enemmän ryhmäprosessi:  Opin vuorovaikutuksessa muiden kanssa, opin vuorovaikutukseen muiden kanssa, saan tyydytystä vuorovaikutuksesta muiden kanssa, koen merkitystä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tästä kertoi perjantaina mm prof Kirsti Lonka.
Myös osaaminen on  vuorovaikutuksellista - ryhmän osien summa, oli ryhmä f2f, verkossa tai niin kuin usein, molempia. Nykyään harva voi ajatella osaavansa itse ja yksin, eikä siihen ole edes syytä pyrkiä, kun asian voi tehdä nopeammin, tehokkaammin, paremmin ja merkityksellisemmin.

Onko koulu väistämättömän paradigman muutoksen edessä? Että opetetaankin yksilöä, opitaan yhteisössä? Voi kuulostaa triviaalilta, mutta muutos on huima, jos siihen lähdetään. Itse näen sen  väistämättömänä, voimme päättää lähinnä muutoksen ajan ja tavan. Sekin, että emme tee mitään on vahva päätös.

Millaiseksi muuttuu oppiminen, kun sen merkityksen luo yksilöllinen oppija? Millaiseksi muuttuu opettaja, kun hänen tehtävänsä onkin luoda askelmerkkejä ja virstanpylväitä opinpolulle, jolle oppija lähtee tutkimusmatkalleen? Millainen on se koulu - oppimisen basaari, kuntosali ja  pyhättö - jossa oppimisen uudet haasteet ja mahdollisuudet toteutuvat?

Niin että yksilö kasvaa omaan maksimiinsa, tärkeänä osana omaa yhteisöään lähellä ja kaukana.

Näitä pohti eilen Protokoulu-tapahtuman väki ja jatkoa seuraa. Aikaansaannoksia on jo nähtävissä Protokoulun  fb-tapahtumasivulla ja myöhemmin kootummin http://protokoulu.fi nettisivulla ja muuallakin. Tervetuloa mukaan muutaman peruskoulua ja maailmaa!