keskiviikko 27. elokuuta 2014

Oppioikeus ja opetusvelvollisuus

On meillä mielenkiintoisia sanoja. Kalevi Kivistö kertoo Ylen Uutiset -sivuilla:

– Kyllähän se käsite oppivelvollisuus on 1920-luvulta peräisin. Silloin kun peruskoulua perustettiin, oli kovasti puhe siitä että koko käsite korvattaisiin oppioikeudella ja siitähän siinä itse asiassa on kysymys. Ilman muuta pitää tavalla tai toisella taata se, että kaikilla on mahdollisuus saada tällaisen yleissivistävään peruskoulutukseen, Kivistö toteaa.

Koko oppivelvollisuuskeskustelu kiertää kehää itse asian ympärillä. Peruskoulussa voisi tehdä aika paljon ihan ilman lisää rahaa. Ja toki paljon enemmän lisärahalla. Voisi ehkä mennä niinkin, että lisärahallakaan ei tätä ongelmaa ratkaistaisi. Mitä ongelmaa siis?

Suurin ongelma on se, ettei tunnisteta 'yhteistä ongelmaa' eikä sitten voida löytää yhteistä ratkaisua. Kunhan seuhdotaan.

Mikä on se päämäärä, johon peruskoulu on ratkaisu? Onko se ratkaistu hyvin nyt?

Vai yritetäänkö nyt ratkaista lisävuodella sitä, että peruskoulu on kyllä hyvä ratkaisu - päämäärä vain on nyt eri kuin peruskoulua synnyttäessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti