Psykologi koululaisten kyynistymisestä: Vapaat kädet saaneesta lapsesta kasvaa heikko ihminen
Minusta tuon kirjoitetun jutun perusteella Tahkokallio on oikealla asialla, mutta ymmärtänyt ehkä koulun kehittämisen tavoitteet väärin.
Ei helppoa vaan haastavaa. Aikuinen haastaa, opettaja ihan työkseen.
Ei liukuhihnamallia, vaan suunnitelmallisuutta. Asiat opetellaan tekemään kokonaisuuksina eikä taulukon mukaan. Silti järjestelmällisesti.
Ei jonossa istumista, vaan jokainen asia siihen parhaiten sopivassa muodossa.
Ei väkisin paikallaan, vaan tarpeen mukaan liikkuen.
Ei pakosta, vaan vähitellen laajenevissa raameissa yhdessä toisten kanssa ja itsesäätelyä harjoitellen.
Kaikkiaan minusta tuntuu, että on joku kalenteri-ikä, jota vanhemmat viisaat eivät syystä tai toisesta kykene näkemään tämän asian kannen alle, niin viisaita kuin ovatkin.
Ja rohkenen sanoa: miksi näissä paistaa takana uskon puute siihen, että oma innostus ja intohimo voivat toimia kantavina voimina - ei vain emeritus-viisaille, vaan myös kasvaville ihmisille pienestä pitäen.
Sama ilmiö, minulle käsittämätön, näkyy joidenkin muidenkin vanhempien viisaiden kannanotoissa. Jään miettimään; onko takana joku sotalasten fundamentaalinen kokemus elämän kovuudesta ja velvollisuuden raskaasta ikeestä? Jota vaille jo 60-luvulla syntyneenä olen onnistunut jäämään?
Suuri osa ihmisen historiasta on innostuksen ja oivalluksen riemukulkua, vailla formaalin oppimisen tiukkaa raamia. Ja tässä ollaan. Tämä ei siis ole kritiikki formaalille, vaan toteamus siitä, että se ei ehkä ole ainoa tie.
Vaikka jotkut saavat näppylöitä, kehotan kuuntelemaan Jari Sarasvuon viimeisen ohjelman kasvatuksesta. Ja lukemaan vaikkapa A. J. Julianin ja George Courosin kirjoittelua, pari mainitakseni.
Yksi näkökulma lisää.
Muutos on niin nopeaa, että se ei nähdäkseni oikein alistu tutkimukselle. Millaisia 13-vuotiaat olivat kaksi vuotta sitten, se ei todella ole samaa kuin nyt, vaikka ihminen ei muutu. Ja mihin maailmaan heitä valmistamme - vähintään yhtä vaikeaa on määritellä tavoitteet.
Kun päälle kaadetaan kasa uskomuksia ja mielipiteitä, ei ole helppo löytää koulutyölle selkeää pohjaa ja rakennetta.
Itse näen tienä perustellut kokeilut, joihin liitetään vahva tutkimuksellinen seuranta. Siinä me tarvitsemme suomalaisia hyvin koulutettuja opettajia ja yliopistoja yhteistyössä. Ja ennen kaikkea intoa ja uskoa tehdä tämä paremmin joka päivä.