Tälläisen pikaohjeen kirjoitin, kun tuppaavat olemaan ohjelmat ja ohjeet niin pitkiä. Toimii minusta niin kiusaamiseen, oppimisen tukeen kuin varmaan auton huoltoonkin. Minusta nämä asiat ovat oikeasti aika yksinkertaisia. Tai olen siis ite yksinkertainen.
Perusohje:
- Seuraa ja huomaa.
- Kerro eteenpäin.
- Puutu heti.
- Järjestä perusteellinen seuranta:
- Sovi heti kaksi seurantatapaamista viikon päähän ja kahden viikon päähän.
- Sovi lisää tapaamisia kunnes on tavattu 2-3 kertaa niin, että kiusaamista ei ole jatkunut.
- Kirjaa kaikki ylös.
- Ole avoin ja toimi yhdessä muun henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien kanssa.
- Kuuntele nuorta äläkä toimi hänen ylitseen.
Lähtökohta on siis se, että "Minä suojelen sinua kaikelta". Ja välitän. Teen. Ja kirjaan myös :)
Fiksu.
VastaaPoistaSilti. Espoossa vaadittiin ainakin muutama vuosi sitten huomattavasti yksityiskohtaisempi suunnitelma kuulema AVIN vaatimuksesta. Oli sattunut jokin kiusaamistapaus, eikä rexin ohje noudetetaan KiVa-koulua riittänyt täyttämään rehtorin velvollisuutta antaa ohjeet.
Totta!
VastaaPoistaTietenkin tuo jatkuu sillä monisivuisella litanialla, joka pitää olla. Kirjoitin tuon vain siihen alkuun ja noin minä oikeasti toimin. Toki noudatan sitä lakikirjaa myös :)
Mutta kivalle tuntuu, kun oppilas (huoltajakin) kokee, että "toi ei ikinä lopeta", vaikka tapahtuisi mitä. Kiusaaminen ei ehkä loppu aina, ainakaan heti, mutta ei lopu tekeminenkään. Eikä vain puhuta.