Sain idean tähän tekstiin mainiosta keskustelustamme Twitterissä:
Mikko Jordman
- Mielenkiintoista; ope on tärkeä.
(RT@vahis: Duncan Tells Teachers To Lead the Transformation of Teaching zite.to/A6vMiH#edtech)
Kaisa Vähähyyppä
Kari Rajala
- Lukiossa on open haaste opiskelijoiden konservatiivisuus. Alakoulu on nyt muutoksessa tosi tärkeässä roolissa!
Mennään ihan arkisen strategia-ajattelun ytimeen:
Jos haluat päästä jonnekin, toimi seuraavasti - näin ajattelen sen menevän koulussa.
- Luo visio: mihin olet pitkällä tähtäimellä ja kaiken kaikkiaan pyrkimässä. Tämä on siis "jatko-opintokelpoisuus", "peruskoulun tarkoitus", "hyvä elämä", "elämän hallinta" tai muuta sellaista
- Luo keskipitkän tähtäimen tavoite: Mihin olen pyrkimässä tämän lukuvuoden aikana? Siis opetussuunnitelma.
- Lyhyen tähtäimen suunnitelma: mitä tekoja teen tavoitteen saavuttamiseksi tällä viikolla / tällä jaksolla?
Tähän asti kaikki on loogista ja yksinkertaista. Missä tulee ongelma ja miten tämä liittyy Kariin viimeiseen twiittiin?
Mitä opettaja oikeasti arjessa tekee?
Tavoite voi olla vaikkapa "Itseensä luottava, yhteistyötaitoinen, muita arvostava, oman oppimisensa omistaja". Silti arki lähtee rullaamaan siitä, että
- opetellaan olemaan jonossa
- opetellaan odottamaan vuoroa
- opetellaan lukemaan (merkityksettömiä) tekstejä, koska ei lueta vaan opetellaan lukemaan
- kirjoitetaan harjoituksia, ei siksi että joku niitä lukisi
- tehdään niin kuin opettaja sanoo
Itsekin opetan näitä ja vaadin noita. Ristiriita syntyy siinä, että nuo kaikki teot ovat merkityksellisiä, kun ne suhteutetaan koulusysteemin historiaan. Samaan aikaa ne ovat askeleita pois tieltä kohti sitä päätavoitetta.
Päätavoitteen, vision pitää olla selkeä ja tiedossa. Jokainen askel on teko kohti päätavoitetta. Jos ei ole, sitä ei kannata tehdä.
Alaluokilla me helposti toistamme kulttuurisesti merkityksellisiksi koettuja malleja, vaikka samaan aikaan itseäkin jäytää kummastus siitä, miksi toimin juuri näin. Kun uusi opettaja aloittaa, hän saa usein tuon otsikossa olevan ohjeen. Siinä siihen sitten sosiaalistutaan ja opitaan.
Oppiminen on aika hauskaa hommaa. Poisoppimimen ei ainakaan itselle ole hauskaa koskaan. Uusi ope oppii vanhan tavan ja samalla opettaa sen oppilailleen. Sitten jossain vaiheessa tulee aika (4. luokalla, eikö?), jolloin alkaa tulla palautetta, ettei tää olekaan niin hauskaa eikä opettajakaan ole aina maailman paras ihminen. Siinä sitä sitten mietitään, usein ihan oppilashuoltoryhmässäkin.
Miksi siis opetamme ensin jonottamaan ja sitten kun se on opeteltu, opetetaan siitä pois kohti autonomisuutta ja innovatiivisuutta. Joka on siis aika tavalla, ihan kuin tarkoituksella, siitä ihmisen taimesta juuri pois koulittu.Tavoittelimmeko esimerkiksi vastuullisuutta, mutta emme oikein tienneet mitä tai miten. Näin asia menee suhteessa näihin oppimisen metataitoihinkin, joihin vaikkapa tvt:n ja some:n koulukäyttö väistämättä pohjautuu.
Oppiminen on aika hauskaa hommaa. Poisoppimimen ei ainakaan itselle ole hauskaa koskaan. Uusi ope oppii vanhan tavan ja samalla opettaa sen oppilailleen. Sitten jossain vaiheessa tulee aika (4. luokalla, eikö?), jolloin alkaa tulla palautetta, ettei tää olekaan niin hauskaa eikä opettajakaan ole aina maailman paras ihminen. Siinä sitä sitten mietitään, usein ihan oppilashuoltoryhmässäkin.
Miksi siis opetamme ensin jonottamaan ja sitten kun se on opeteltu, opetetaan siitä pois kohti autonomisuutta ja innovatiivisuutta. Joka on siis aika tavalla, ihan kuin tarkoituksella, siitä ihmisen taimesta juuri pois koulittu.Tavoittelimmeko esimerkiksi vastuullisuutta, mutta emme oikein tienneet mitä tai miten. Näin asia menee suhteessa näihin oppimisen metataitoihinkin, joihin vaikkapa tvt:n ja some:n koulukäyttö väistämättä pohjautuu.
Nöyryyttä hakisin siinä, että vaikka meillä on mahtava järjestelmä täällä Suomessa, innovatiivisimmat ja oppimislähtöisimmät jutut löytyvät useammin muualta. Kertokaa, jos olen väärässä. Ja tiedän, olen aika provosoiva nyt. Minusta tästä pitää keskustella.
Rehtorin työssä on hienoa se, että olen vastuussa pedagogisesta johtamisesta. Se on ehdottomasti mielenkiintoisin osa työtäni. Tehtäväni on näyttää suuntaa ja esimerkkiä, miten koulussa pitäisi toimia.
VastaaPoistaOmassa koulussani kannustan ja vaadin opettajilta mm. yhteissuunnittelua, samanaikaisopetusta, joustavia opetusjärjestelyjä. Haastan heitä pohtimaan, voisiko asiat tehdä oikein. Syntyykö oppimista parhaiten, kun oppilaat istuvat riveissään hiljaa? Miten muuten voisimme tehdä?
Minulla on mahdollisuus osallistua opettamiseen, suunnitteluun, yhdessä tekemiseen. Yritän tartuttaa omaa innostustani opettajiin ja oppilaisiin.
Tällä hetkellä koulun ja luokkien seinillä on julisteita: Koulussamme on tärkeää yhteistyö ja työrauha. Määrittelimme aikaisemmin yhdessä työrauhaa. Ei hiljaisuutta, vaan rauhaa työskennellä oppimisen suuntaisesti. Työstä voi ja saa kuulua ääntäkin, kunhan se ei häiritse omaa tai toisten työtä.
Toivon, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Uskon niin.
Sinä Jukka - vaikken ole koskaan tavannut - olet niitä, joiden esimerkin varassa innoittuu itsekin uskaltamaan. Rohkeuttahan meiltä tässä vaaditaan, sanoissa ja ennen kaikkea teoissa. Minäkin uskon muutokseen ja haluan omassa koulussa ilon ja innostuksen kautta olla sitä mahdollistamassa.
VastaaPoistaMeillä niin kuin monella muullakin on ollut erilaisia haasteita rasituksena ja välillä täytyy henkäistäkin. Silti jokainen askel, kuinka pieni onkaan, pitää olla askel oikeaan suuntaan.
Tämä kirjoittaminen on vuorovaikutusta ja ajatusten kehittämistä yhdessä. Silti asiat tehdään, ei ajatella tai kirjoiteta. Siinä minulla (ja meillä Otalammen koulussa) on tämä etappi vasta alkamassa. Että eikun eteenpäin...
Kiitos!