Digitarinoita museosta

Tänään on sitten tehty digitarinoita.

Meni niin kuin arvasin - hyvä, että jotenkin tunnen lapseni ja itseni.

Aloitus:

Perjantaina tultiin siis laivalta. Pitää vielä kertoa se, kuinka hienoa oli mennä Tiedekulmaan Paavon 12v kanssa kuuntelemaan ja katselemaan juttua mobiili- ja pelioppimisesta.


Tukholman ja Helsingin reissuilla oli myös hintansa: eilinen lauantai ja tämä aamupäiväkin meni lepäillessä.
Sitten tänään puolen päivän aikaan sanoin lapsille, että lähdetään pihalle. Vähän tuli ihmettelyä, että meidänhän piti ruveta tekemään sitä koulutehtävää. Mentiin kuitenkin :)

Tässä olin fiksu. Lähdettiin kävelylle ja juteltiiin siitä, mitä oli Tukholmassa koettu ja mitä ehkä Naturhistoriska Riks Museetissa  opittu. Ei tullut turhaa kynän puriostamista ja näppiskammoa. Juteltiin ja naureskeltiin yhdessä, käytiin läpi mitä ja missä järjestyksessä oltiin nähty. Mitä jäi mieleen jne. Oli kivaa ja ulkoiltiin samalla.

Kotiin palatessa oli sitten sekä nälkä että halua alkaa tehdä.

Miten meni?

Isä 50v:

Näytin ekana lapsille, miten Animoto toimii. Paavo 12v ilmoitti heti, että liian yksinkertainen väline, hän haluaa monipuolisempaa. Käytin isän valtaa (poikani tuntien, isäänsä tullut) ja sanoin, että nyt tehdään tällä välineellä, se kuuluu tehtävän antoon. Epäilyni oli vahva, että muuten haettaisiin sopivaa ohjelmaa vielä ensi viikonloppuna...
Tein opastuksesta screencastin Jingillä samalla kun opastin lapsia. Ideana oli, että ohjeen voisi katsoa itse tarvittaessa uudestaan (Flipped Classroom -tyyliä :) ja myös vähän dokumentoida prosessia. Mutta, tietenkin laitoin mikkipiuhan väärän äänikortin liittimeen ja siitä opastuksesta ei ole sen isompaa iloa. Se hyöty kuitenkin oli, että Paavo oppi, miten screencasteja voi tehdä. Tuon ikäiselle riittää yksi kerta ja sitten vain tekemään.  Opetin siis Animoton käyttöä ja tein siitä screencastia, jolloin poika oppi sekä Animoton että Jingin. Noinhan se menee, kun haluaa :)

Paula 7v:

Paula on tunneihminen. Homma ahdisti alussa, mutta kun vauhtiin päästiin, oma digitarina oli ekana valmis. Suuri huoli oli se, miten ope osaa näyttää tarinan koko luokalle. Sanoin, että se on aikuisten huolia, tee sinä vaan se tarina.
Tarinasta on jo kolme versiota, joista paras on tässä:
Digitarina: Laivamatka Ruotsiin

Peppi 9v:

Peppi on taitava puurtaja. Hän nimesi kuvat digikameran jäljiltä tunnistettavammiksi ja sitten ne vain siirrettiin Animotoon. Saman teki muuten Paulakin, oikeastaan ennen kuin ehdin kunnolla opettaa. Tosi näppärästi kävi kuvien nimeäminen molemmilta tiedostohallinnassa.
Pepin tarina on vähän pidempi ja vei siten vähän enemmän aikaa. Valmis on sekin ollut jo pari tuntia.
Digitarina: Pepin Tukholman matka

Paavo 12v:

Paavo on oma lukunsa. Kuvia on hirveä määrä. Kaikkien kuvaamat kuvat on ladattu Photobucketiin, jossa hän valitsi a) omansa ja b) lisää muiden ottamista, niin että sai mieleisensä setin. Käytössä on siis tässä vaiheessa jo ollut Dropbox, SkyDrive ja Photobucket. Lisäksi piti etsiä CC-lisensoituja kuvia Flickr'istä.
Animoto-prosessi ontällä hetkellä klo 17.30 hyvässä vauhdissa. Animoton käyttöön liittyy tuska siitä,että tekstitietoa voi laittaa niin vähän. Itse ajattelen, että meidän tekstiorientoituneitten on hyvä käyttää välineitä, jotka vievät poispäin niistä PowerPoint-painajaisista, joita on omalle polulle sattunut liikaa - sekä omia että muiden tekemiä.
Laitan tänne näkyviin valmiin tuotoksen, kunhan valmistuu ja saan tekijän luvan.
Digitarina: Elämän historia

Huomioita:

• Kaikilla on älykännykät, joilla kuvat ja videot oman harkinnan mukaan otettiin
• Kaikilla on omat tietokoneet omissa huoneissa; jokainen teki itse ja välillä juostiin toisten luo katsomaa ja neuvomaan. Ja kehumaan.
• Minä tein ruokaa ja yritin samalla ehtiä neuvoa.
• Tärkeintä on saada välineet ja käyttää niitä. Ja saada kehuja, myös ruoan laittamisesta (ja sainkin!). Siten oppii ja innostuu tekemään lisää.
• Tytöillä Samsung Galaxy Minit, jotka on synkattu Dropboxiin ja siten myös omaan koneeseen
• Paavolla on LG E900 Windows-puhelin, joka on hankittu a) isän ja pojan nörttihengessä b) isän WP-tuntemuksen lisäämiseksi . WP on hassu, mutta hieno. Esim. Dropbox-appsia ei löytynyt (kunnollista). Piti ottaa käyttöön Windows-palvelu. Sitten tuli otettua samaan putkeen Photobucket, jotta sai jakamisen kuntoon kaikille.
• Oppimiskynnystä ei ole! Näytät kerran ja alkaa tapahtua. Siinä se.
• "In-Non-Formaali" oppiminen -akselilla tapahtuva liikehdintä on mielenkiintoista. Homma oli kaikista kivaa. Olisiko tullut tytöiltä kuitenkaan tehtyä, jos kyse ei olisi ollut "läksystä"? En tiedä. En tosiaan tiedä ja hyvä niin.
• Tosin Peppi sanoi heti videon valmistuttua, että hän tekee samalla systeemillä oman PetShop-videon. Hieno homma :)