Maailma on muuttunut. Ok. Pidetään koulu ennallaan ja koetetaan saada maailmakin entiselleen

Tietotekniikkaa - 
vai viestintää, vuorovaikutusta ja remiksausta?


Facebookissa käytiin keskustelua Kari Haakanan kirjoituksesta Kiiltävä laatta on helppo ja väärä ratkaisu. Kirjoituksessa haluttiiin nähdä mobiililaitteet, erityisesti tabletit ja iPad, kuluttamisen välineinä. Siksi Haakana toi esille Raspberry Pi:n vaihtoehtona, jota käyttäen opetus ja oppiminen pääsisivät paljon syvemmälle tietojenkäsittelyn olemukseen. Omassa näkemyksessään RasPi:sta Kari Haakana on ehdottomasti oikeassa. Mobiiliuden merkityksen hän hahmottaa ehkä toisin kuin koulusta katsotttuna. Mobiililaitteet eivät kilpaile RasPin kanssa - tosin kumpaakaan ei osata Suomessa ainakaan vielä oikein hyödyntää pedagogisesti parhaalla tavalla, kuten Facebookin keskustelussakin todettiin.

iPadin voittokulun takana on nimenomaan sen erinomaiset median tuottamisen mahdollisuudet. Siksi sanon ihan kunnioituksella ja ystävyydellä: Kari Haakana on aivan kuutamolla ja kirjoittaa asiasta, josta ei joko tiedä tai ymmärrä. Voihan tietysti olla, että tavoite on provosoida. Tässä on kuitenkin se iPadin vallankumouksellisuus. Toki se on tehty ennen kaikkea kuluttamiseen, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun käyttäjä tekee sen todellisen innovaation. Samoin kai kävi tekstiviestien kanssa aikanaan.

iPadien ylivalta tietty ärsyttää, ainakin minua. Se on kuitenkin sivuseikka ja aika korjaa asian jos aihetta on. Opettajan näkökulman korostaminen laite- ja menetelmävalinnoissa on sekin aika lailla sivuseikka. Oleellista on se, miten oppiminen muuttuu ja on jo muuttunut. Jos laitteilla voisi parantaa opetusta, kenet tahansa voisi koneistaa opettajaksi. Niinhän ei ole eikä tule. Silti oppimisen maisema on muuttunut niin paljon, että paluuta ei ole. Opettajien tehtävä on omaksua teknologia etujoukoissa ja hoitaa se, mitä teknologia ei pysty hoitamaan. Muuten päätöksiä tekevät muut kuin pedagogit.

Uskon, että iPad on välivaihe. Ei kohti RasPia ja tietotekniikan ydintä, vaan kohti  ubiikkia, mobiilia uutta yhteiskuntaa, jossa jokainen kuluttaa, tuottaa, miksaa ja remiksaa oman juttunsa.  Itse, mutta yhdessä. Ja tätä ei opi opettelematta. Miten käy koulun, jos se jää vain RasPien maailmaan. Tosin se ei ole päässyt sinnekään.

Koulun pitää tuottaa taito opiskella verkkomaailmassa, niin tekninen kuin oppimisen taito. Koulun pitää ottaa muuttuneen maailman kaikki uudet mahdollisuudet käyttöön, jotta jokainen oppija oppii parhaiten. Ja siksi, jokaisen opettajan ammattitaitoon kuuluu tutkia ja opetella näitä asioita. Rauhassa ja omassa tahdissa, mutta kuitenkin.

Kuinka merkittävää tämä oppimisessa on, sen tulee aika näyttämään. Kulttuurisesti se on mullistavaa eikä koululla ole mahdollisuutta jäädä ulkopuolelle - jäämättä koko jutun ulkopuolelle. Oppilaat ovat joka tapauksessa sisäpuolella.