Arviointi, opettaminen ja/tai/vai oppiminen

Kiitos taas Facebook. Sieltä löytyy nykyään niin paljon ammatillista juttua - minulle se merkitsee jotenkin kotiluokkaa ja Twitter sitten koko maailmaa. Merkittävä osa omaa PLN ja PLE -kuviota kumpikin.

Kaikki oppivat lukemaan, mutta vain harvat kirjoittamaan, kirjoittaa Jukka Ruponen tänään http://www.alykassuomi.fi/ -sivustolla. Olen niin paljosta samaa mieltä. Lopulta olen sitten kuitenkin eri mieltä. Tästä:

YIPPEE: "Haluan kantaa korteni kekoon suuntaamalla huomiota siihen, mikä minun mielestäni on tärkeintä koko asiassa: Oppija itse!"
FAIL: "Heille syntyy kuin itsestään tarve, kykyä ja halua saada tekniikka tekemään asioita heidän puolestaan."
FAIL: "Parasta, mitä voimme tulevaisuuden eteen tehdä jo nyt, on alkaa tarjoamaan parempia puitteita sellaisten taitojen oppimiseen, joita tulevaisuudessa yhä enemmän tarvitaan."
FAIL: "Näitä asioita täytyy ensin opettaa, jotta niitä osataan myöhemmin myös vaatia ja tuottaa."
YIPPEE: "Niin, juuri siitä on kysymys. Me itse saatamme olla tulppana niille, joilla olisi meitä paremmat valmiudet tehdä Suomesta älykkäämpi ja osaavampi. Niinpä onkin ”meidän” velvollisuutemme pyrkiä antamaan ”heille” sen oppimiseen parhaat mahdollisuudet."

YIPPEE tarkoittaa, että tykkään. FAIL, että en. Kannattaa lukea koko juttu, niin saa lainaukset oikeaan kehykseen. Vaikka olen eri mieltä, niin tykkäsin jutusta ja se kannattaa lukea.

Kommenttini:

Tervetuloa kouluun! Opetamme paremmin kuin koskaan, mutta kun ei tartu, ei tartu. Muutetaan siis koko ikäluokka tottelevaisemmaksi, kuuliaisemmaksi ja velvollisuudentuntoisemmaksi!
Mutta, meidänhän piti saada aikaan innostusta, halua, tulta ja tuottavuutta. Tässä paradoksissa riittää purtavaa.

• miten saada pienen lapsen into säilymään (nyt ei siinä ihan onnistuta),
• isomman nuoren into kasvamaan (polarisoituminen on tällä hetkellä järkyttävää) ja
• into kumuloitumaan osaamiseksi, kyvyksi oppia, verkostoitua, vuorovaikuttaa, tuottaa, elää arvokasta elämää, olla enemmän kuin olisin yksin

Liikaa paasaamme siitä mitä pitää opettaa tai mitä pitää arvioida. Jopa Aulis Pitkälä ainakin julkaisun (Opetushallitus - Peruskoululaisten matematiikan taidoissa huolestuttavia puutteita) mukaan tuntui aikovan ratkaista matematiikan oppimisen ongelmat parantamalla arviointia. Ihan hyvä, jos arviointi nähdään osana oppimista (assasment as learning). Silloin kuitenkin parannetaan oppimista, ei arviointia. Jos taas ongelma on se, että oppilaat eivät peruskoulussa tiedä, mitä pitäisi oppia... uskooko joku tosiaan, että se olisi ongelman ydin?

Miten saadaan oppija itse innostumaan, näkemään merkitystä, olemaan valmis ponnistelemaan, kokemaan riemua oppimisesta? Joku tässä kuviossa kaipaa uudesta kulmasta katsomista. Tuntuu, että olemme oppimisen valtatiellä, mutta puuhastelemme tien reunan pusikoissa. Tähän innoittanut Ruposen kirjoituskin yritteliäästi kertoo siitä, mitä olisi vielä tärkeämpi opettaa ja vielä aikaisemmin. Olisiko ämpäri sillä keinolla jo täynnä ja kaivo edelleen kaikesta kantamisesta huolimatta tyhjä?

Sitä ratkaisemassa, päivä kerrallaan.
- 51 v. ja innostunut