Onko koulu kasa kehäpäätelmiä?

Pekka Peura kirjoittaa tänään Facebookissa seuraavasti:

Wikipedia

Blogiini tuli huolestuttava ja mietteliääksi vetävä kommentti erään lapsen äidiltä. Veikkaanpa, että hän ei ole ainoa vanhempi, joka on vastaavassa tilanteessa... Pitäisköhän asialle tehdä jotain? "...lapseni on suuren kouluun ja oppimiseen liittyvän ahdistuksen vuoksi nyt ”kotiopetuksessa” vain ja ainoastaan olosuhteiden pakosta....Miksi näin? Koska perusopetuksessa ei ole resursseja riittävään eriyttämiseen ja/tai yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen edes lääketieteellisistä syistä."

"Sun täytyy varoo mitä sä haluut koska sä voit saada sen"

http://www.flickr.com/photos/araschools/
 Some rights reserved

"Ihmistä motivoi itsenäisyys, yhteys muihin ihmisiin sekä se, että on taitava siinä, mitä tekee" - Frank Martela / HS 18.8.2013

Ainakin minulle henkilökohtaisesti tuo täysin totta. 

Se selittää suurimman osan pyrinnöistäni. Frank Martela nimittää tuota "sisäiseksi motivaatioksi" ja saikin minut lisäämään lukulistalle hänen ja Lauri Järvilehdon kirjoittaman raportin  Ammattiosaajan hyvä elämä

Kaipaan itsenäisyyttä innostua, kiinnostua, paneutua, kehittää. Haluan jakaa kokemukseni toisten kanssa sekä saadakseni kertoa omista ajatusretkistäni että saadakseni uusia kulmia. Haluan myös kuulla muiden matkoista, vaikka joskus en malttaisi kuunnella. Kaiken aikaa haluan tehdä sitä, missä olen taitava ja tulla koko ajan paremmaksi. Jos innostun jostain uudesta, haluan saada paneutua siihen ja tulla niin taitavaksi, kuin rahkeeni riittävät.

Ohjaa minua myös velvollisuus

 Velvollisuus on sitä, että koen jonkun asian niin tärkeäksi, että alan toimia asian puolesta, vaikka se ehkä on vastoin sen hetken omaa mielitekoani. Velvollisuus syntyy sekin sisälläni, sitä ei voi opettaa. Minulla on velvollisuus, koska pidän asiaa tärkeänä.

http://www.flickr.com/photos/h-k-d/
 Some rights reserved

Ja mitä pidän tärkeänä?

 Niitä asioita, jotka edistävät toisten hyvää. Toisten hyvä on minulle monimutkaisempi kuin se miten kristinopin ymmärrän opettavan - olisiko muuten samasta kyse noilla islamisteillakin? "Tee toisille niin kuin toivot itsellesi tehtävän". En kai voi olettaa, että muut haluaisivat samaa kuin minä? Oikea kysymys kuuluu "Miten voin olla avuksi siinä, missä sinä haluat onnistua?" Mikä on sinun intohimosi ja velvollisuutesi?

Voisiko niin työn maailma kuin koulukin rakentua tällaisen ajatuksen varaan? 

Byrokratialla pyrimme tason varmistamiseen ja virheiden välttämiseen suunnittelemalla tarkasti, arvioimalla suunnitelman toteutumista ja raportoimalla. Voisiko toiminta rakentua toisin, sisäisen motivaation, systeemiälyn ja yhteisöllisen hyvän kehykseen? Minulle byrokratia on savupiippujen aikaa, ei hyvä eikä huono, mutta ei vain toimi enää vaikka kuinka kirjoittaisimme uusia suunnitelmia ja arvioisimmem niitä.

Olemme tulleet knowmadien aikaan, jossa oma intohimo ja yhteisöllinen kokemus määrittelevät elämän, ihan toisin kuin ennen. Osaltaan se on palaamista nomadien ja keräilijöiden aikaan, jossa työ ja vapaa-aika lomittuvat. Asiaa voi arvottaa akselilla hyvä-paha, ehkä sellainen on tarpeellistakin. Totta se kuitenkin on jo nyt ja sen kanssa on etsittävä uusi tapa olla ja toimia.

Joka tapauksessa, meidän tiemme onnellisuuteen (ja menestymiseen) on erilainen kuin teollistuvien esi-isiemme tai aikalaistemme kehittyvissä talouksissa. 

P.S. Otsikko on lainaus Andy McCoyn haastattelusta 80-luvulta.

Miksi koulun maailma on muutoksessa, jota ei voi pysäyttää?

Milloin olet viimeisen 10 vuoden aikana kuullut sankaritarinan yrityksestä, jonka menestyksen kerrotaan perustuvan loistavaan organisaatioon?

N. 1850 Suomi

http://www.lapua.fi/historiaa/Raivaus.jpg

Mies kävelee pellolla ja katselee, kuinka vilja  kasvaa. Juuri nyt kasvaa, aina ei kasva. 10 km päähän on rakennettu tehdas, johon pitää saada työntekijöitä aamulla klo 7.00. Tehtaan on perustanut ulkomailta tullut rikas, innostunut mies. (Tuohon aikaan aina mies? Tämä mies näyttäytyy kyläläisille hyväntekijänä, joka perustaa koulun ja tuo terveyssisaren. Varmaan onkin hyväntekijä, mutta nuo elintason osoittimet ovat välttämättömiä tehtaalle. Samoin kuin seuratoiminta, yhteisöllisyys jne.)

Jotta tehdas pyörii, tarvitaan ihmisiä. Työntekijöiden pitää tulla ajallaan, ymmärtää säännöt ja noudattaa ohjeita luotettavasti. Nämä ominaisuudet saadaan ihmiselle parhaiten perustamalla koulu - jokainen oppii tietyt tarpeelliset tiedot ja taidot, tulee ajallaan ja tekee tarkasti sen mitä määrätään. Parhaiten pärjäävät erotellaan jatkamaan tällä tiellä ja heistä saadaan tehtaaseen mestareita - parhaita osaamaan, tottelemaan ja määräämään.

2013 Suomi

http://www.flickr.com/photos/pellesten/
 Some rights reserved

Ihmiset osaavat paljon, enemmän kuin koskaan. Syrjäytyvä nuori on huikeasti osaavampi ja tietävämpi kuin esi-isänsä  1850. Ongelma on, että se tieto ei riitä takaamaan innostavaa tulevaisuutta. Mikään koulututkinto ei takaa työpaikkaa. Tehtaat hiljenevät yksi kerrallaan. Raha vaihtaa maata mikrosekunneissa ja raha haluaa aina parhaan tuoton. Siksi nuorelle sanotaan, että hänen pitää tyytyä pienempään palkkaan  - työ on liian kallista Suomessa - ja tehdä vaatimattomampiakin töitä. Ehkä, mutta kuka haluaa maksaa palkkaa käpyjen keräämisestä ja kuka haluaa kerätä käpyjä? Ja millä ne pienetkin palkat maksetaan. Ja ettei ihan trollaamiseksi mene, niin sama pätee koko palvelusektoriin, ilman taustalla olevaa globaalimarkkinoille suuntautuvaa tuotantoa.

2013 Aasia ja Afrikka

http://www.flickr.com/photos/chezpim/
 Some rights reserved

Mies kävelee pellolla ja katselee, kun vilja kasvaa. Juuri nyt kasvaa... Näillä alueilla eletään teollistumisen aikaa. Tehtaita rakennetaan ja ihmisiä koulutetaan tehtaisiin täyttämään ennalta määrätty paikkansa. Toki noissa maissa eletään samaan aikaan myös sitä samaa jälkiteollista ubiikkia informaatioyhteiskuntaa kuin Suomessakin 

Millainen koulu tarvitaan Suomessa 2013?

Se Afrikan ja Aasian koulu voidaan ilman muuta kopioida Suomen PISA-koulusta, siitä saa heille hyvän mallin. Riittääkö ja sopiiko se sama Suomeen tänään ja huomenna? Mitä koulussamme on ehdottomasti säilytettävää? Mitä uutta tarvitaan tai on jo tulossa, joko kouluun tai sen ulkopuolelle?

Koulun historiallis-institutionaalinen perusluonne?

Alla Simolan määrittelemänä koulun perusluonne, sellaisena miksi se on muotoutunut

• pakollisuus
• joukkomuotoisuus
• lajitteluvelvollisuus  (Simola, H. (1995). Paljon vartijat. Helsingin yliopisto.)

Koulun reunaehdoista

Martti Hellströn on todella syvällisesti ja ansiokkaasti selventänyt kouluinstituution historiallisia ja yhteiskunnallisia reunaehtoja, joista omavaltaisesti poimin alle muutaman

• Koulussa opetetaan pakolla, opetettavaksi on valittava vain arvokas ja tosi.
• Opettajan on hallittava kokonaisuus ja tiedettävä, mitä tekee, vaikkei tiedäkään. 
• Koulu on aina massaluonteinen. 
• Monien kansainvälisten vertailujen perusteella suomalainen koululaitos on länsimaisen sivilisaatiokehityksen huipulla. (Hellström, M. (2012). Koulun pirulliset dilemmat. http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/06/koulun-pirulliset-dilemmat.html)

Luokkahuone-, mobiili- vai saumaton oppiminen

Pari päivää sitten Facebookissa käytiin yksi keskustelu monista koskien mobiilin vaikutusta kouluoppimisen luonteeseen 

• Keskustelussa vedetään aika usein esiin ääripäät, kun puhutaan TVT:n käytöstä opetuksessa.
• Liikkuva teknologia ja reaaliaikaiset yhteydet mahdollistavat sen, että oppiminen voi tapahtua koulun seinien ulkopuolella. 
• Oppimisprosessi voi silti olla yhteinen. 
• Tehdään erikseen, palataan yhteen, keskustellaan tuotoksista jne. Osaava TVT:n käyttö antaa lisää välineitä erityyppiselle oppimiselle ja erilaisille oppijoille (Riku Alkio) 

• Saumattomassa oppimisessa eri vaiheet (yksilö, pienryhmä, ryhmä), kontekstit, laitteet ym. rakennetaan pedagogiseksi jatkumoksi. (Jari Laru) 

(Facebook-keskustelu 14.8.2013 ryhmässä "Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa") 

Ajatuksia ja kysymyksiä, joihin pitää löytää vastaus

• Teollinen yhteiskunta ja tarve sen koululle on mennyttä

• afrikkalainen tekee työsi 100 kertaa halvemmalla
• vaikka tehostat työtehosi kolminkertaiseksi, olet silti 30 kertaa liian kallis
• toivottavasti emme joudu taantumaan niin paljon, että voimme hintakilpailla teollistuvien yhteiskuntien kanssa!

• Mihin tarvitaan nykyään koulun luokittelutehtävää

• kun mikään luokittelussa pärjääminen ei takaa hyvää työpaikkaa
• ei ole kai kovin selvää näyttöä, että luokittelu tuottaisi kuhunkin tehtävään parhaiten soveltuvia tekijöitä 

• Mikä on niin tärkeää tietoa ja taitoa, että on varmistettava kaikkien osaaminen, vieläpä tietyssä iässä

• kysymys, jota ei kovin paljon minusta pohdita

• Miksi tätä koko konetta pyöritetään

• Yhteiskunnan etu - päätän rajata sen Suomeksi - on, että jokainen on mahdollisimman tuottava tässä maailmanlaajuisessa kilpailussa
• Yksilön etu on, että hän saavuttaa riippumattoman toimeentulon, kokee oppivansa hyödyllisiä asioita

• Mitä koulussamme on sellaista, jota pitää suojella ja mikä en sellaista, joka on "vain" rakennetta

• kun muutos on näin kiihkeän hallitsematonta, on vaikea ulottua pohtimaan sitä, mitä pitäisi oikeasti tehdä - mitä me olemme täällä tekemässä ja milloin olemme tehneet juuri sen asian hyvin
• jos YT-neuvottelut, lomautukset, koulun lakkauttaminen odottavat nurkan takana, kolmen kuukauden tähtäin riittää - tehdään "tästä osastosta" niin hyvä kuin osataan, vaikka se kokonaisuuden kannalta olisi aivan toisarvoista 
• koulussa suojeltavaa minulle ovat 
• tasa-arvo ja ihmisarvo 
• yhteisöllisyys 
• yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden vahvistaminen ja mahdollistaminen 
• pyrkimys hyvyyteen ja kauneuteen 
• ja koulussa olisi hyvä luoda puitteet
• jokaisen yksilön omaehtoiselle, parhaalle mahdolliselle oppimiselle 
• innostumiselle 
• merkityksen löytämiselle ja luomiselle 
• sille oivallukselle, että yhteisen oppimisen, ideoinnin ja toimimisen summa on paljon enemmän kuin osiensa summa

Kaiken kaikkiaan peruskoulussamme suojeltavaa ja säilytettävää on sen hieno ajatus ja ideaali. Jotta ne säilyvät pitää uskaltaa katsoa "oman osaston" toiminnan huippuorganisoinnin yli, siihen mihin pyrimme.

Palaan alkuun:

Milloin olet viimeisen 10 vuoden aikana kuullut sankaritarinan yrityksestä, jonka menestyksen kerrotaan perustuvan loistavaan organisaatioon? 
Vaihtoehdot taitavat olla 

• Hypätä jonkun Steve Jobs -tyyppisen gurun kelkkaan ja toivoa välttyvänsä äkkikuolemalta 
• Hioa sitä organisaatiota omalla osastolla - yksi kehittää etuvaloja, toinen takajarruja. Toimii, jos etuvaloista ei tule niin isoja, että takapyörät nousevat ilmaan. Ja silti afrikkalaiset tekevät sen halvemmalla.
• Paras vaihtoehto taitaa kuitenkin olla: yhteinen ideoiminen, ajattelu, oppiminen ja tekeminen - jokaisella on lupa innostua ja olla oma itsensä

Mihin oikein pyrimme?

http://www.flickr.com/photos/keithius/
Photo license:  Some rights reserved

Olin tänään palaverissa, jossa - sanotaan nyt näin - taas kerran pohdittiin uutta maailmaamme, sen globaaleja haasteita, uutta tapaa toimia  ja oppia yms.

Miten onnistumme niin suomalaisina kuin kouluna nykymaailmassa ja tulevaisuudessa?

Perinteisin tapa on lähteä teollisesta ajattelusta

 - siis niin, että luodaan tehdas, jossa jokainen osa toimii parhaalla mahdollisella tavalla ja lopputuloksena (laadun kehittämisen, johtamismallien, organisaation kehittämisenavulla) saamme parasta mahdollista oppimista, tai mitä meistä kukin nyt on tuottamassa.
Se ei vain enää riitä. Pääoma vaatii aina hyvää tuottoa ja työmme on kalliimpaa kuin niiden, jotka ovat vasta astumassa teollistumisen aikaan Aasiassa ja Afrikassa. Tehtaat menevät sinne, missä eletään tehtaiden aikaa.

http://www.flickr.com/photos/lab604/  Some rights reserved

Se usein tarjottu tapa: hypätään gurun kelkkaan

Etsitään oma stevejobs ja toivotaan että hänen imussaan pääsemme osalliseksi jostain elämää suuremmasta. Näinhän on kieltämättä joillekin käynyt.

Kumpikaan noista ei kuulosta hyvältä - kiinnostavalta tai realistiselta

Miten voisimme toimia niin, että osaamme tuottaa hyviä ideoita (ei kovin vaikeaa) ja saada niiden pohjalta aikaiseksi jotain, joka on jollain tavalla omaleimaista, merkittävää ja sellaista, että sitä ei voi huomenna siirtää Kiinaan tai Afrikkaan?

Vastaus on 

ketterämpi, ihmisen näköinen tapa toimia. Ei niin, että tehdään paksuja suunnitelma-asiakirjoja, vaan niin, että jokaisella on mahdollisuus innostua. Itse. Kokeilla yhdessä syntynyttä ideaa, pienin askelin. Jatkaa, jos tuntuu hyvältä ja korjata, jos ei onnistu. Pienin askelin.

Mihin pyrimme

yhteisönä? Ainakaan koulussa se eio nole mitenkään yksinkertainen asia. Jos saamme siitä aikaan yhteisenkuvan, voimme onnistua luomaan  uuden tavan toimia, jossa jokainen pienimmästä vanheimpaan voii innostua, turvallisesti ja iloisesti.

Siinä meille haastetta.

http://www.flickr.com/photos/cycleologist/
Photo license:  Some rights reserved

(Loppusanat: Ei tämä käpyjä keräämällä ratkea. Ne, jotka haaveilevat matalapalkkatöistä Suomeen ja vähemmän koulutetusta suorittavan työn tekijöiden porukasta - ei. Millä käpyjen kerääjille maksetaan, jos kukaan ei tuota mitään, minkä voi vaihtaa globaalisti johonkin muuhun? Kuka nykyään haluaa matalapalkkaiseksi käpyjenkerääjäksi? Ei kukaan, sillä se matalimminkin koulutettu on paljon sivistyneempi kuin puusta pudonnut liukuhihnalle heitetty lukutaidoton isovaarinsa/-mummonsa. Meidän selviämisemme on kiinni YHTEISESTÄ onnistumisesta ja siitä, että tehdään sitä, missä ollaan hyviä: ollaan siis entistä parempia! Ja se palaveri oli todella innostava.)