Millainen koulu suomalaisen menestyksen taustaksi?

Ville Tolvanen kirjoittaa tänään blogissaan Suomalainen palveluvisio:

"Lähdin luomaan ajatusta kahdesta näkökulmasta. Ensin vision menestysresepti. Toiminnan täytyy olla jalostusasteen yläpäässä, skaalautuvaa eli periaatteessa globaalia ja monimutkaista. Eli palveluvision menestysresepti

Menestyvää = arvokasta + globaalia + monimutkaista"

Ville (annan itselleni luvan tähän tuttavalliseen puhutteluun) kuvaa menestysreseptin itselleni hyvin tutulla tavalla. Ville ja muut ovat asiantuntijoita määrittelemään tuota reseptiä, itse haluan olla luomassa niitä valmiuksia, joilla siinä onnistutaan. 

Kun Ville kuvaa reseptiikan muutoksen työelämässä, sama laadullinen muutos on tapahtumassa myös oppimisessa. Ennen oppimisessa ehkä oli riittävää ns. vertikaalinen merkityksenanto. Siis se "tulet tarvitsemaan tätä lukiossa", "kun käyt koulusi, saat hyvän työpaikan" jne. 

Nyt tilanne on muuttumassa, tai jo muuttunut. Merkitys annetaan horisontaalisesti, tässä ja nyt. Kaikki opittavissa oleva on ubiikisti kaikkien saatavilla koko ajan ja joka paikassa. Hyvästä työpaikasta ei ole mitään taetta nyt,saati tulevaisuudessa. Ekologiset haasteet ovat huikeita. Globaalit ongelmat ovat sellaisia, että niitä ei ehkä haluisi edes miettiä. Tulevaisuus siis tehdään nyt, siihen ei siirrytä joskus tulevaisuudessa. 

Samalla koko yleissivistyksen käsite on muuttunut lähes mahdottomaksi määritellä. Ei voitane määritellä sellaista yleissivistystä, joka riittäisi loppuelämäksi tai edes muutamaksi vuodeksi. 

Koko oppimisen resepti on muuttunut:

Tehdään oppiessa ja opitaan tehdessä.

Oppimisen muutos oli aika yksinkertainen määritellä. Vaikeammaksi se muuttuu, kun siirrytään oppimisen instituutioon eli kouluun. Millainen koulu antaa ne valmiudet, joilla luodaan arvokasta, globaalia ja monimutkaista? 

Tästä on kirjoitettu paljon. Lyhyesti se on koulu,  

• jossa opitaan jakamaan. Jakaminen synnyttää
• avoimuutta. Kun asioita, tietoa ja resursseja jaetaan avoimesti syntyy
• vapaus. Näin syntyy 
• luottamus. Tällaisessa ilmapiirissä synnytetään niitä valmiuksia, joilla Villen menestyksen resepti voi onnistua ( lähde: David Price kirjassa "Open": Share ->Open->Free->Trust)

Koulusta ja sen tehtävästä, ykeissivistyksestä ja elämänurasta

Voiko kukaan nykyään valita elämänuraansa? Onko ongelma ainakin osittain juuri siinä, että kysymme aikansa eläneitä kysymyksiä? Onko lopulta mitään ristiriitaa yksilön tarpeiden ja yhteiskunnan ... öööö ... vaatimusten? ... välillä?

Maailmaa muuttuu. Sitä muutetaan. Siinä eletään. Yksin, mutta osana isompaa kuviota. Onko se yhteiskunta kylä, kaupunki, maa, maailma? Mikä porukka - perhe, kaverit, kansa, kaikki?
Ai se meni näin - no sit vaan uutta yritystä!

Eikö ole ihan itsestään selvä, että tarvitaan ennen kaikkea kykyä oppia? Kyky koostuu oppimisen osaamisesta, mutta vielä enemmän lapsellista hingusta ottaa selvää mikä toi on, miten se toimii, kuka, miksi, milloin. Kykyä oppia innostumisen ja onnistumisen kautta. Mutta myös kykyä toimia kun kaikki menee pieleen. Oikeasti, mitä ihmettä varten opettaja kysyy koulussa oikeita vastauksia? Oppiminenhan on sitä, ettei osaa ja kokeilemisen, keskustelun, yhteisön avulla vähitellen löytää parhaan vastauksen. Koska haluaa! Epäonnistuminen on se mielenkiintoinen. Oikeiden vastauksien kysyminen on pelkkää ennakolta suunniteltujen sisältöjen hallinnan varmistamista. Ennen se oli ehkä hyväkin, mutta tietokilpailujen aika on ohi.

Meillä on eilisen unelmat ja huomisen pelko

Mitä ihmeen teollisuusyhteiskunnan suurta tehdasta me odotamme tuomaan työtä kaikille? Ei sellaista ole eikä tule. Onneksi, sanon minä, mutta ymmärrän että toisin voi myös ajatella.

Ei valita elämän uraa, koska sellaista valintaa ei enää kenellekään oikeasti ole. Miksi vauhkotaan siitä? Tehdään oppiessa, opitaan tehdessä. Ihan pienestä pitäen ja hautaan asti.

Me tarvitsemme yhdessä tekemistä, innostumista, onnistumista, halua ja kykyä jakaa. Ollaan maailman parhaita, mutta ei haittaa jos muut ovat yhtä hyviä.

Se on kivaa, oikein, hyödyllistä. Ja onko vaihtoehtoa?

Ja lopuksi: otsikko on auttamattoman väärä. Maailma on maailma, piste. Niin raha, tieto kuin vuorovaikutus solahtelevat täysin ennakoimattomasti kaikkien rajojen yli. Olen suomalainen ja iloisen ylpeä siitä. Onnistumista on silti aika alkaa rakentaa yhdessä, jos et muuten usko niin vaikka ilmastonmuutoksen ja resurssiriittävyyden vuoksi. Korjaan: "Millainen koulu yhteisen menestymisen taustaksi?"

Ja lopuksi, ystäväni Taavi Lehtosen kanssa käydyn keskustelun innoittamana: tärkeintä on kokemus, korkeimpana esteettinen kokemus. Kokemuksen kautta tieto saa uuden jäsennyksensä ja muuttuu merkitykselliseksi. Siksi taideaineiden merkitystä ei voi koulussa väheksyä, sen enempää itsessään kuin menetelmällisesti mallina kohti kokemuksellista yleissivistystä.