Kukaan ei kysynyt, minä vastaan: Miten hyvä e-oppimateriaali poikkeaa perinteisestä oppikirjasta?

Erään Facebook-keskustelun osana päädyin puolustamaan tiedonrakenteluun pohjautuvien e-oppimateriaalien perusteita. Tässä tämä puheenvuoroni: 

Pakko puolustaa nyt XXXXXX:a, mutta teen sen enemmän konseptin kuin tuotteen näkökulmasta.

Esittetty kritiikki (oppimateriaalin aineiston niukkuudesta) on oikeutettua, kun pitää lähtökohtana ajatusta, että oppikirja on yhteenpaikkaan kerätty tiivis, hyvin toimitettu tietopaketti, jota opettaja valikoiden käyttää.

Nyt puheena olevassa konseptissa asiaa lähestytään vähän toisin. On pedagoginen ja osin varmaan mielipidekysymyskin, mitä pitää toivottavana. Konseptia pitäisi kuitenkin arvioida siitä näkökulmasta, miten se ratkaisee sen ongelman jota se pyrkii ratkaisemaan. Muuten keskustelu saa vähän outoja kaikuja.

Kyseisen konseptin lähtökohtana on yksilöllinen ja yhteisöllinen tiedonrakentelu ja ajatus siitä, että tekemällä oppii. Lähdekriittisyys syntyy parhaiten siinä, kun lähteitä käytetään ja samalla opitaan arvioimaan niitä. Tietokäsitys ja tiedon rakenne muotoutuvat aktiivisen ja vuorovaikutteisen prosessin kautta, jossa oppija ja oppimisyhteisö yhdessä kontribuoivat, opettajan ohjauksessa.

Opettajan rooli voi olla monenlainen, kuitenkin todennäköisesti aina enemmän ohjaava kuin perinteisessä luentomaisuutta painottavassa ja opettajan strukturoimassa opetuksessa.

Sanoisin noin omana näkökulmanani, että konsepti jäljittelee tiedoyhteisön tapaa rakentaa ja validoida tietoa, vaikka nyt tavoitteena ei olekaan universaalisti uuden tiedon tuottaminen.

Tässä mielessä valmiina oleva oppimateriaali on tosiaan vain pohja, jota opettaja, oppija ja yhetisö voivat opettajan ohjaamassa prosessissa viedä haluttuun suuntaan.

Tällaisesta mainioita esimerkkejä ovat (ainakin) Tabletkoulu, e-Oppi&Pedanet sekä myös avoimen oppimateriaalin käyttäminen jossain opettajan ohjaamassa ympäristössä - oli se sitten digitaalinen tai ei.Wikirjaston perusopetuksen osasto ja tyottajanyhteiseön Facebook-ryhmä antavat tästä hyvän kuvan. Suosittelen tutustumista!

Tämä pitkä kirjoitus siis siksi, että tämä konsepti ei pyri olemaan kiillotettu ja "valmis" paketti keittokirjamaisine käyttöohjeineen, kuten kaupallisesti menestynyt perinteinen oppimateriaali tuppaa olemaan.

Läppäri joka niemeen, notkoon ja peruskouluun

Helsingin Sanomat uutisoi eilen:
"YKSI kannettava tietokone jokaista 7–9-luokkalaista helsinkiläistä kohden, lisää laitteita muillekin luokka-asteille. Opettajille koulutusta digivelhoksi. Koulujen onnettomat tietoverkot kuntoon." (lue koko juttu)

Mielenkiintoista, innostavaa ja pelottavaa. Mielenkiintoista on se, että tähän käytettävät rahat ovat jostain muusta pois. Todennäköisesti jostain muusta koulutus- ja kasvatussektorilla. Millaisia linjauksia tähän asiaan liittyy Helsingissä?

Innostavaa on minulle henkilökohtaisesti se, että koska koulun tehtävä on tarjota mahdollisuus oppia tärkeäksi harkittuja tietoja ja taitoja, Helsinki on nyt oikeasti päättänyt tarjota kaikille tasapuolisesti mahdollisuuden oppia mahdollisuudet oppia digitalisaatioon liittyviä tietoja ja taitoja. Tämä on katsottu tärkeämmäksi kuin joku muu, jolle jää nyt vähemmän resursseja. Millaista toimintaa tämä päätös saa aikaan Helsingissä seuraavien kolmen vuoden aikana?

Pelottavaa on se, mitä tästä seuraa.
Joku kunta lähtee tekemään samaa "koska Helsinki". Ostetaan jotain laitteita sopimustoimittajalta  karmaisevaan hintaan, koska kunnassa ei ole ketään, jolla on osaaminen ja visio tehdä hyviä ratkaisuja. Tai päätösvalta vain on värillä ihmisillä.
Jopa pelottavampi näky on sellainen kunta, jossa digitalisaatio päätetään todeta hetken huumaksi ja pidetään kiinni vanhasta ja tutusta. Millaisiksi muodostuvat erot erot koulujen ja kuntien välillä oppilaiden tasa-arvon kannalta?

Pelottavinta on kuitenkin jo nyt alkanut ääripää-meininki. Helsinki on joko oikeassa tai väärässä. Todennäköisesti asia on kuitenkin sekä että. Elämme digitalisoituneessa maailmassa, jossa on osattava sen vaatimat  (ja mahdollistamat!) taidot ja toimintatavat. Silti, kaikkein tärkeintä on kasvaa hyväksi ja vahvaksi ihmiseksi, joka on merkityksellinen yhteisölleen ja sitä kautta itselleen. Kykenevä ratkaisemaan yhdessä ongelmat, olivat sitten pieniä tai isoja.

Digitalisaatio on. Se ei ole hyvä tai paha. Me olemme.