Miksi ihmeessä sosiaalista mediaa?

Social media mess by kexino.com

Olin eilen työhaastattelussa. Kokemus oli hämmentävä, koska edellisestä on nyt yli  neljä vuotta. Mieleen palasi kokemus, ennestään tuttu: työhaastattelussa tulee sanoneeksi asioita, joiden kautta kiteytyy jotain oleellista omasta ajettelusta.
Pyrin muuten toimimaan samoin myös istuessani pöydän toisella puolella. Koetan toimia niin, että molemmat opimme jotain ja saamme uusia aineksia ajatteluumme, päätyi itse rekrytointi sitten miten hyvänsä.

Tilaisuudessa tuli tietysti puheeksi sosiaalinen media. Toinen haastettelija kysyi,

miten löydän ajan sosiaalisen median käyttöön?

Vastasin siihen niin kuin olen opettanut itseni ajattelemaan:
Käytän someen sen ajan, joka yleensä kuluu tv:n katseluun. En paljon perusta reality-tv:stä, sarjoja en jaksa seurata. Katson jotain urheilua, jokun leffan, parhaita asiaohjelmia kun kohdalle sattuu. Siinä sitä aikaa syntyy. Toinen näkökulma on, että tämä on tietoista itsensä kehittämistä. Pyrin sekä oppimaan sosiaalisen median kautta että sosiaalisesta mediasta. Pidän sitä itseohjautuvana täydennyskoulutuksena.

Tänään ajelin fillarilla töihin ja tajusin, että aivan puolitotuuksia puhelin.

Kaikkein tärkeintä minulle on sosiaalisen median yhteisö.

Aloitan aamun eri tavalla kuin ennen. Ei Hesaria. Avaan tabletin tai iPhonen. Aukaisen Hootsuiten (Twitter/Facebook-liittymä), Flipboardin (Twitter, Facebook ja rss/blogi - ohjelma), Feedlyn (sama) tai Facebookin.

Mitä linkkejä @vahis on tänään lähettänyt?
Onko Esa Kukkasniemi blogannut?
Mitä @hponka on julkaissut SlideSharessa?
Mitä kuuluu @arongas'lle, @jmanninen'lle, monelle muulle sosiaalisesta mediasta tutulle.
Mitä Martti Hellström on nyt kirjoittanut - kuitenkin jotain sellaista, mitä en olisi koskaan itse tullut ajatelleeksi.
Mitä kuuluu Nina Rantapuun blogiin - hienoja ajatuksia, jotka myös muuttuvat arjen teoiksi. Ja moni, moni jää nyt mainitsematta.

Kuulun porukkaan, herään, innostun. Juon kahvia ja energiataso nousee työpäivää varten. Olen ylpeä, että tunnen niin monta hyvää tyyppiä. Niitä on paljon! Lisäksi seuraan mielenkiinnosta sellaisia, jotka ajattelevat toisin tai sellaisia, joita en vielä oikein tunne. Harvoin lopetan seuraamista, uusia sen sijaan tulee viikottain. No, sellaisten seuraamisen lopetan, jotka täyttävät sosiaalista mediaa minulle turhilla jutuilla. Olen aika ammatillisesti suuntautunut tässä.

Jotain dataa:

• Twitter: seuraan 525, minua seuraa 354, olen lähettänyt 2255 twiittiä
• Facebook: kuulun n. 10 ryhmään, joita seuraan aktiivisesti. Omalla aikajanalla julkaisen lähinnä edu-aiheisia juttuja, vähän bändiin liittyen
• Blogit: kirjoitan itse 2-10 kirjoitusta / kk. Seuraan RSS-syötteenä aktiivisesti n. 50 blogia
• kaikkeen tähän menee aikaa vaikka kuinka paljon, mutta 1/2h aamulla ja 1/2h illalla riittää hyvin.
• sitten kaikki omat sosiaalisen meduian opetuskokeilut; ne vievät aikaa juuri niin kuin opetuksen kehittäminen vie. Mutta se on KIVAA!

Sosiaalinen media on minulle yhteisö. Toiset ovat kavereita, toiset tuttuja, jotkut mahtavia tiedon lähteitä, ajattelun herättäjiä. Joka aamu täörmään siihenkin, että voiko noin ajatella. Terveellistä sekin.

Itse saan olla osa tuota yhteisöä. Kirjoitan blogia. Twiittaan. Osallistun Facebookin ryhmiin, joista on tullut aivan erityisen tärkeä keskustelun, jakamisen ja oppimisen paikka minulle. Huomaan, jos joku juttuni kiinnostaa muita. Koetan pitää jorinat lyhyinä, että ne jaksasi lukea. Jos juttuni ei kiinnosta, joko jatkan sitä yksin tai mietin uudelleen. Opin koko ajan, ihan niin kuin missä tahansa keskustelussa. Nuo ohjelmat Flipboard ja Feedly sitten taas tuovat oman lisänsä syöttämällä sellaistakin, mitä en itse osaisi hakea ollenkaan.
Sosiaalinen media on kuin tori tutussa kaupungissa. Tapaan tuttuja, kuuntelen, osallistun, jatkan matkaa. Ero tosin on se, että välillä olen ihan muilla toreilla kuuntelemassa.  Tärkeää on joka tapauksessa sekä kuunnella että tulla kuulluksi.

Ai mistä löydän tähän aikaa? En aina löydäkään eikä se ole ongelma. Mutta kavereiden kanssa on aina mahtavaa jutella.

Kello on 8.00 ja aloitan nyt sitten voimaantuneena ne reksin työt. Hyvää työpäivää kaikille :) 

Oppimisen johtaja, ota Kauppalehden mainos toiminta-ajatukseksi!

Classroom in a school in the ghost town of Pripyat near Chernobyl. 
Classroom-1 from Timm Suess

Tieto (sitä meillä on) + Oivallus (miten tietoa voisi hyödyntää) + Uskallus ( esim. muuttaa rakenteita tai poiketa traditiosta tai ryhmäpaineesta) = Menestys. 

Tuo on Kauppalehden mainoksen sovellus - suluissa omat ajatukseni. Pelkkä tieto ei riitä mihinkään! Ei siis jumiuduta siihen, että tieto on ollut jo ennenkin olemassa. Tarkoitan tällä tietoa erilaisista oppimisen ja opettamisen teorisoita ja mentelmistä. Näen niin, että nyt voisi syntyä "oivalluksia" esim. sosiaalisen median aiheuttaman muutoksen takia. Syntyykö opettajissa uskallusta, se on toinen juttu. Toisissa syntyy, toisissa ehkä ei. Aion kuulua ensimmäisiin. Menestyjiin :)

Future Classroom Lab launch
from europeanschoolnet

Ekaluokkalainen kysyy, miksi hänelle opetetaan asioita, jotka hän osaa. Miksi hänellä teetetään sitten tehtäviä, joita ei ole opetettu. Kysehän on "eriyttämisestä". Miksi eriyttää, miksei voi lähteä siitä, että oppilaat ovat nykyään aivan peruuttamattoman erilaisia ja yhteinen opetustuokio on "mission impossible"? Joskus asiaa perustellaan sillä, että "on opittava toimimaan yhdessä ja ottamaan yhteisiä ohjeita"... Vähän kuin opetettaisiin ensin olemaan hiljaa, jotta osaa puhua.





Miksi, kysyn minä ja kärjistän tahallani: Kuka meistä aikuisista haluaa työskennellä laiskimman määräämässä tahdissa, vähiten kiinnostuneen houkuttelun ja painostamisen ilmapiirissä? Joo, moni joutuu töissään noin tekemään, mutta pitääkö sitä opettaa koulussa :) 



Mikä sitten on muuttunut, jos on muuttunut? Väitän, että teknologia on muuttunut. Onhan  opetukseen sopivaa teknologiaa (periaatteeessa) ollut pitkään olemassa. On kuitenkin aika mullistavaa, että puolella ekaluokkalaisista on Samsung Galaxy Mini (kiitos DNA-konsernin massiivisen markkinoinnin - ihan sama mikä älykapula kuitenkin...) taskussa. On se muutos! Tosin niillä on suurella osalla dataesto, vaikka dataliittymä maksaisi vain 4e/kk... No, nyt hypetän.

Future Classroom Lab launch
from europeanschoolnet

Teknologian muutoksen myötä ovat tulleet uudenlaiset sovellukset, sen myötä toisenlainen toimintakulttuuri, joka nyt ravistelee kouluinstituutiota - muiden instituutioiden tavoin. Se mikä oli vuonna 1995 mahdotonta, siihen vuonna 2000 tarvittiin verkot ja läppärit. Sen tekee tuo taskukone, älypuhelin, nyt. Mitä meillä on huomenna? Mitä meillä on 2070 kun se ekaluokkalainen on vielä töissä? Joka tapauksessa pitää katsoa rohkeasti eteenpäin! 

Ajattelen, että huomio muutoksessa pitää kohdistaa siihen, mikä muuttuu OPPIJAN näkökulmasta. Opettajan näkökulma on aika toisarvoinen :) Totta kai se on tärkeä, mutta en haluaisi jumittaa "opettamiseen". 


Siirrytään jo opettamisesta "oppimisen johtamiseen"!

Miksi Flipped Classroom - nyt ja heti?

Aivan mahtava blogikirjoitus sai minutkin taas innostumaan. "Matematiikan opetuksen tulevaisuus"-blogissa Pekka Peura kirjoittaa Tehottoman ja epätasa-arvoisen opetuskulttuurin haastaja: mastery learning -menetelmä kaventaa osaamistasokuilua.

Eihän tämä asia ole uusi. Tilanne on uusi. Näin kommentoin Pekan Facebook-päivitystä
Pekka:
Flipped classroomista on herättänyt runsasta keskustelua viime aikoina. Samalla kannattaa myös huomioida Bloomin mastery learning -opetusmenetelmä, jonka yhtenä osatekijänä voidaan hyödyntää flipped learningia.

my empty classroom
from MNicoleM (Flickr)

Minä:
Oikeastaan Flipped Classroomissa on minulle kyse siitä, että se tekee jutun helpommaksi - tai ylipäätään mahdolliseksi.
Vaikka omasta "oikeasta opettajuudesta" on jo aikaa, muistan kyllä. On äärimmäisen vaikeaa huomioida yhtä aikaa erilaiset, eritasoiset, erilaillal motivoituneet oppilaat.
FC ei ehkä poista kaikkia ongelmia. Se tekee kuitenkin tämän: Edes jotenkin motivoituneet voivat a) katsoa opetuksen etukäteen b) käyttää luokka-ajan työskentelyyn, hyvän ohjaajan ("oppimisen johtajan") läsnäollessa.
Ei tarvi odottaa, että opetus loppuu, jos vaikka jo osaa. Ei tarvi odottaa, että opetus loppuu, jos ei tajua mitään. Voisi vaikka motivoitua tekemään (innostua, haluta saada tehtävä tehdyksi - miten kukin motivoituu).
Tosiasia on, että ryhmämuotoinen opetus on aina ollut tehotonta. Liukuhihnaprosessi sopii vain silloin, kun sisääntuleva tavara on standardoitua. Nyt kun jokainen haluaa olla erityinen minä, ryhmäopetus on kriisissä. ONNEKSI meillä on samaan aikaan välineitä tehdä asialle jotain.
Mutta uusi tämä asia ei ole. Uskon, että uudet välineet sekä luovat paineen uudistua että samalla tekevät sen mahdolliseksi!


Sama asia nousi tänään aamupalapöydässä puheeksi. Paikalla oli vasta Paula 7v, muut nukkuivat. Paula sanoi: "Tiedätkö, miksi se matikka on niin tylsää. Nyt meillä on jo sadat. Se on IHAN helppoa. Opettaja opettaa niitä, ja minä OSAAN jo. Ja siksi, että minulla on aina eri tehtävät kuin muilla. Ja niitä asioita ei ole ollenkaan opetettu...."

Flipped Classroom
from ransomtech (Flickr)

Voi olla, että asia ei nyt ihan noin olekaan. Ei ehkä ole aina eri tehtävät ja ehkä on opetettukin. Silti lapsella on vahva kokemus, että opetetaan asioita, jotka jo osaa ja toisaalta pitää tehdä asioita, joita ei osaa.

Kyllähän tässä olisi Flipped Classroomille käyttöä. Sanoinkin, että ehdotan opettajalle, että minä opetan kotona - koulussa saa sitten laskea, opettaja neuvoo sen minkä ehtii. Jos vielä tekisi niistä opetuksista videot ja laittaisi ne muillekin näkyville nettiin... ;)

Ja pidetään mielessä, että tuonne nurkkaan voi jäädä kuka tahansa - taitava, apua kaipaava... Niin ei saa käydä, vaan tavoitteena on parantaa jokaisen oppimista, yhdessä!

Somea oppilaiden kanssa - rehtoreille :)

Suunnittelen tässä, mitä teemme oppilaiden kanssa ensi maanantaina KUUMA TVT/EDU10 -hankkeen aloitusseminaarissa Heurekassa. Aiheena on jotain siihen suuntaan kuin "Mitä sosiaalinen media on oppilaalle, opettajalle ja rehtorille?"

Klikkaa Wordle suuremmaksi.
Siinä on "sanakuva" tästä blogista.

Ajatuksena on kuvata, tehdä digitarinoita livenä seminaarivieraiden iloksi ja heidän kanssaan - Animotolla varmaan. Sitten tuli mieleen myös tämä Wordle, se on niin KIVA :)

Ohjeet oppilaille teen Flipped Classroom -tyyliin; varmaan Jingillä, kun se on niin näpsä. Isommille oppilaille voisi tehdä vaikka FB-ryhmän. Se on tosin vähän arveluttavaa - aina - alle 18 vuotiaiden kanssa. Siis noiden käyttöehtojen takia.

Katsotaan mitä tästä syntyy. Idea on joka tapauksessa, että oppilaat puuhailevat juttujansa, rehtorit saavat kysellä ja ihmetellä. Samalla mä sitten demoile ope/reksi näkökulmista asioita tykillä siinä vioeressä. Ja näytän juttuja, joita oppilaat saavat aikaiseksi.

Josko jaksaisi kirjoittaa tästä vähän lisääkin sitten viikonlopun aikana. Katsotaan!

Digitarinoita museosta

Tänään on sitten tehty digitarinoita.

Meni niin kuin arvasin - hyvä, että jotenkin tunnen lapseni ja itseni.

Aloitus:

Perjantaina tultiin siis laivalta. Pitää vielä kertoa se, kuinka hienoa oli mennä Tiedekulmaan Paavon 12v kanssa kuuntelemaan ja katselemaan juttua mobiili- ja pelioppimisesta.


Tukholman ja Helsingin reissuilla oli myös hintansa: eilinen lauantai ja tämä aamupäiväkin meni lepäillessä.
Sitten tänään puolen päivän aikaan sanoin lapsille, että lähdetään pihalle. Vähän tuli ihmettelyä, että meidänhän piti ruveta tekemään sitä koulutehtävää. Mentiin kuitenkin :)

Tässä olin fiksu. Lähdettiin kävelylle ja juteltiiin siitä, mitä oli Tukholmassa koettu ja mitä ehkä Naturhistoriska Riks Museetissa  opittu. Ei tullut turhaa kynän puriostamista ja näppiskammoa. Juteltiin ja naureskeltiin yhdessä, käytiin läpi mitä ja missä järjestyksessä oltiin nähty. Mitä jäi mieleen jne. Oli kivaa ja ulkoiltiin samalla.

Kotiin palatessa oli sitten sekä nälkä että halua alkaa tehdä.

Miten meni?

Isä 50v:

Näytin ekana lapsille, miten Animoto toimii. Paavo 12v ilmoitti heti, että liian yksinkertainen väline, hän haluaa monipuolisempaa. Käytin isän valtaa (poikani tuntien, isäänsä tullut) ja sanoin, että nyt tehdään tällä välineellä, se kuuluu tehtävän antoon. Epäilyni oli vahva, että muuten haettaisiin sopivaa ohjelmaa vielä ensi viikonloppuna...
Tein opastuksesta screencastin Jingillä samalla kun opastin lapsia. Ideana oli, että ohjeen voisi katsoa itse tarvittaessa uudestaan (Flipped Classroom -tyyliä :) ja myös vähän dokumentoida prosessia. Mutta, tietenkin laitoin mikkipiuhan väärän äänikortin liittimeen ja siitä opastuksesta ei ole sen isompaa iloa. Se hyöty kuitenkin oli, että Paavo oppi, miten screencasteja voi tehdä. Tuon ikäiselle riittää yksi kerta ja sitten vain tekemään.  Opetin siis Animoton käyttöä ja tein siitä screencastia, jolloin poika oppi sekä Animoton että Jingin. Noinhan se menee, kun haluaa :)

Paula 7v:

Paula on tunneihminen. Homma ahdisti alussa, mutta kun vauhtiin päästiin, oma digitarina oli ekana valmis. Suuri huoli oli se, miten ope osaa näyttää tarinan koko luokalle. Sanoin, että se on aikuisten huolia, tee sinä vaan se tarina.
Tarinasta on jo kolme versiota, joista paras on tässä:
Digitarina: Laivamatka Ruotsiin

Peppi 9v:

Peppi on taitava puurtaja. Hän nimesi kuvat digikameran jäljiltä tunnistettavammiksi ja sitten ne vain siirrettiin Animotoon. Saman teki muuten Paulakin, oikeastaan ennen kuin ehdin kunnolla opettaa. Tosi näppärästi kävi kuvien nimeäminen molemmilta tiedostohallinnassa.
Pepin tarina on vähän pidempi ja vei siten vähän enemmän aikaa. Valmis on sekin ollut jo pari tuntia.
Digitarina: Pepin Tukholman matka

Paavo 12v:

Paavo on oma lukunsa. Kuvia on hirveä määrä. Kaikkien kuvaamat kuvat on ladattu Photobucketiin, jossa hän valitsi a) omansa ja b) lisää muiden ottamista, niin että sai mieleisensä setin. Käytössä on siis tässä vaiheessa jo ollut Dropbox, SkyDrive ja Photobucket. Lisäksi piti etsiä CC-lisensoituja kuvia Flickr'istä.
Animoto-prosessi ontällä hetkellä klo 17.30 hyvässä vauhdissa. Animoton käyttöön liittyy tuska siitä,että tekstitietoa voi laittaa niin vähän. Itse ajattelen, että meidän tekstiorientoituneitten on hyvä käyttää välineitä, jotka vievät poispäin niistä PowerPoint-painajaisista, joita on omalle polulle sattunut liikaa - sekä omia että muiden tekemiä.
Laitan tänne näkyviin valmiin tuotoksen, kunhan valmistuu ja saan tekijän luvan.
Digitarina: Elämän historia

Huomioita:

• Kaikilla on älykännykät, joilla kuvat ja videot oman harkinnan mukaan otettiin
• Kaikilla on omat tietokoneet omissa huoneissa; jokainen teki itse ja välillä juostiin toisten luo katsomaa ja neuvomaan. Ja kehumaan.
• Minä tein ruokaa ja yritin samalla ehtiä neuvoa.
• Tärkeintä on saada välineet ja käyttää niitä. Ja saada kehuja, myös ruoan laittamisesta (ja sainkin!). Siten oppii ja innostuu tekemään lisää.
• Tytöillä Samsung Galaxy Minit, jotka on synkattu Dropboxiin ja siten myös omaan koneeseen
• Paavolla on LG E900 Windows-puhelin, joka on hankittu a) isän ja pojan nörttihengessä b) isän WP-tuntemuksen lisäämiseksi . WP on hassu, mutta hieno. Esim. Dropbox-appsia ei löytynyt (kunnollista). Piti ottaa käyttöön Windows-palvelu. Sitten tuli otettua samaan putkeen Photobucket, jotta sai jakamisen kuntoon kaikille.
• Oppimiskynnystä ei ole! Näytät kerran ja alkaa tapahtua. Siinä se.
• "In-Non-Formaali" oppiminen -akselilla tapahtuva liikehdintä on mielenkiintoista. Homma oli kaikista kivaa. Olisiko tullut tytöiltä kuitenkaan tehtyä, jos kyse ei olisi ollut "läksystä"? En tiedä. En tosiaan tiedä ja hyvä niin.
• Tosin Peppi sanoi heti videon valmistuttua, että hän tekee samalla systeemillä oman PetShop-videon. Hieno homma :)

Lomalla ja oppimassa

Lähtötilanne:

Minulla oli pari lomapäivää käyttämättä. Vappu oli juuri takana ja laivoilta puuttui innokkaita risteilijöitä. Meidän perheemme on usein tehnyt tässä vaiheessa vuotta kevätretken Tukholmaan.


Matka siis löytyi sopivasti äkkilähtötarjouksena. Kun lapsia on 7-9-12 vuotiaat, olin Wilman kautta yhteydessä opettajiin. Saataisiinko lupa pieneen lomaan? Ehdotin myös opettajille, että lapset voisivat korvaavana tehtävänä tehdä (läksyjen sijaan) kertomusta siitä, mitä matkalla on koettu ja opittu. Taisinpa käyttää sanaa "digitarina" myös. Koululaisillemme kerroin, että koulutyönä tehdään seuraavaa: kuvataan kännyköillä kuvia siitä, mitä on nähty ja opittu. Kotona sitten kootaan niistä juttu. Vanhimmalle on tuttua, mikä digitarina on, mutta ei ole tehnyt sellaista. Pienemmät tiesivät siis lähtiessä vain, että puhelimilla otetaan kuvia ja  niille tehdään jotain.

Matkalla:

Lapsemme ovat tulleet vanhempiinsa - vähän outoja. Meillä museossa käynti on aina ollut ihan varteenotettava vaihtoehto lomamatkan kohteeksi, vaikka huvipuistot ykkösinä ovatkin.
Nyt siis oli lomahumua laivalla, mutta matkan kohteena Tukholmassa oli Naturhistoriska Riks Museet.
Vaimo oli samaan aikaan kirppiksellä, mikä on hänelle yhdistettyä työtä ja huvia. Vaimolle en vielä saanut ujutettua digitarinan tekoa tähän, mutta sekin tulee... bloginsa saisi siitä ihan uutta säväystä :)

Tukholmassa siis menimme kyseiseen museoon. Mukava taksikuski vei meidät museoon kymmeneltä. Matkalla hän tarjoutui tulemaan myös meitä hakemaan. Kello yhdeltä? Sanoin, että joo, tule kolmelta. Tähän päädyttiin, mutta kuski antoi numeronsa, johon voimme soittaa, jos haluamme lähteä aikaisemmin;)
No, kolmelta lähdettiin ja kiire oli ehtiä!

Museossa:

Pilven synty

Täällä on käyty vuosia sitten ennenkin, mutta niin kauan sitten että ei sitä edes itse oikein muistanut. Heti oli vastassa opettamisen suurin haaste - miten vastata erilaisten oppijoiden erilaisiin tarpeisiin? Pienemmillä oli into kierrellä ja katsella. Katseltavaahan tuossa hienossa museossa riittää! (Suomalaiset museot ovat paljon tsempanneet viime vuosina, mutta kyllähän sellaisessa hands on -oppimisessa on vielä kirittävää)

Mobiilia oppimista

Ongelma oli teini-hirmu-oppija. Joka paikkaan pitää pysähtyä. Kun tekstit ovat ruotsiksi, tarvitaan käännöstä. Siinä sitten isä yrittää säätää ja vähän hermot kiristyvät kaikilla. Koko ajan ohjeena oli kuvata kaikkea kiinnostavaa. Lupasin myös kuvailla itsekin ja sovimme, että toistenkin kuvia saa sitten käyttää.



Koko ajan homma sujui paremmin. Porukkamme hajaantui eri hetkinä eri tavoin. Ruokailuineen olimme siis viitisen tuntia, josta 40 min meni Cosmonovan 3D leffassa. Se ei suuremmin sytyttänyt. Sen sijaan "Ilmaston muutos"- näyttelyn vajaan kymmenen minuutin leffa pysäytti kaikki, ilman mitään 3D:tä.

Mitä tuolla sitten opittiin? En vielä tiedä. Digitarinat tehdään viikonloppuna. Pienemmät varmaan Animotolla. Teini sen sijaan haluaa äänittää selostukset, laittaa tekstejä, kuvia ja videota. Tarvitaan ehkä vähän monipuolisempi väline.

Helsingissä

Mobiilia oppimista :)

Perheen naiset meni shoppailemaan, tyttöjen toiveesta. Paavo ja minä taas menimme minun toiveestani Tiedekulmaan kuuntelemaan esitystä mobiilioppimisesta ja pelillisyydestä. Itselle käynti oli kruunaus lomapäiville. Mahtavinta oli kuitenkin olla siellä oman pojan kanssa :)

Leena Krokfors kertoi mobiilioppimisesta - kertoi ihan samasta, mitä olimme tehneet Tukholmassa. Oli hauskaa nähdä se pieni hymy pojan kasvoilla - nyt puhutaan siitä, mitä me teimme. Krokfors pohti opettajuuttakin ja käytti hienoa termiä "oppimisen johtaja". Tuossa on uusi suosikkini korvaamaan opettaja-sanaa uudessa oppimaisemassa!

Tapasin myös tuttuja: Kristian Kiilin, Samuli Salosen ja some-tuttuni Olli Vesterisen. Ja sain pari uutta.

Tällaista. Mitä viikonloppuna syntyy, sen kerron täällä - jos tekijät siihen oikeuden antavat :)

Tutkin ja opin!

Olen viime aikoina löytänyt itselleni uuden paikan oppia ja innostua: kotona.

Flickr / Unitopia: http://farm4.staticflickr.com/3456/3209662723_f5580447a4.jpg

P.S. heti tähän alkuun! Mistä tässsä on kysymys? OPPIMISESTA! Kuka oppii? Jokainen. Kaikki. Minä olen ehkä tässä se aikuinen ja osaankin. Jos olen jotain olen "mestarioppija" - osaan oppia. Olen "oppimisen johtaja". Tykkään ihan erityisen paljon tuosta termistä, jonka kuulin tänään Leena Krokfosin suusta Tiedekulmassa.







Kotoa löytyy:

• 50 vuotias kaikesta innostuva kokeilija (minä) 
• 50 vuotias taitava ja oppimiskykyinen, joka kuitenkin on valmis tekemään vain jotensakin järkeviä asioita (vaimoni)
• 12 vuotias poika, joka kiinnostuu kaikesta ja osaa ihmeellisiä asioita (poikamme Paavo)
• 9 vuotias, joka tykkää tavallisista sen ikäisten asioista, tekee tehtävänsä ja hoitaa hommansa (tyttäremme Peppi)
• 7 vuotias, joka opettelee kiihkeästi asioita pysyäkseen isompien mukana, ihmettelee  miksi koulussa tehdään tyhmiä(kin) asioita, tykkää käsitöistä, opettajastaan - ja jos ei tykkää jostain, kertoo sen kyllä (tyttäremme Paula)

Mobiilioppimista lomalla, museossa 3.5.2012

Koulussa olen rehtori. Rehtorin pitää olla luotettava, tasapuolinen, oikea-aikainen, hyvä pomo. Jonkin verran siihen mahtuu ideoitakin, mutta ei liikaa. No, minulla tuppaa olemaan. Viime kesänä tajusin jotain. Ostin itselleni  vuoden vanhan Nokia 5230:n tilalle ihan mielenkiinnosta Samsung Galaxy Minin.Tykkäsin kovasti. Koska (kuitenkin ja myös) musiikki on tärkeä osa elämääni, kokeilin musa-apseja: Huono menestys - androidin kanssa oli sama tilanne kuin Windows-musaohjelmissa 90-luvulla. Niinpä seurasi seuraava ketju:

• Kesällä 2011 minä ostin iPhonen (ostin muuten saman kesänä myös Kiinasta ekan Android tablettini, jolla ei sitten oikein tehnyt mitään...)
• Paavo sai Samsung Galaxy Minin
• Tärkeä: huomasin, että lapsilla ei ole dataliittymiä, vaan kaikki mahdolliset estot. Mietin ehkä yhden illan: Paavo sai dataliittymän.
• Joskus syksyn alussa Peppi sai Paavon Nokia 5230:n - ja dataliittymän
• välitön seuraus: Paula 7v kysyy  "Milloin minä saan älykännyn?" Ensimmäinen ajatus oli, että "kolmosluokalla, kuten Peppi". Toinen ajatus heti perään: EI MITÄÄN JÄRKEÄ. Pienen miettimisen jälkeen sanoin: Saat älypuhelimen, kun osaat lukea tarpeeksi hyvin (lukutaito oli kyllä hankittu jo viisivuotiaana, mutta ei se vielä sujuva ollut). Niinpä sanoin "Saat älypuhelimen, kun osaat lukea telkusta kaikki tekstit". Ajattelin, että jonkin aikaa saadaan odotella ja unohdin asian.
• Meni ehkä kaksi viikkoa ja Paula tuli kertomaan: "Isä, minä ehdin tänään lukea telkusta kaikki tekstit paitsi yhden sanan". Niin meni Paulalle Samsung Galaxy Mini tilaukseen
• Miksi muuten hommaan noita halpis-Samsungeja? Koska en halua ostaa "hienoa" vaan "toimivaa". Tuolla Samsungilla pystyy tekemään oikeastaan kaiken, vaikka uusimpiin peleihin se ei pystykään.

Hyönteisten kuvausta Naturhistoriska Museet'issa

Ja mitä minä sain? Minä sain jatkoa omaan "kotilaboratoriooni". Nyt minulla oli lapset, jotka suostuvat kertomaan minulle, mitä tekevät laitteillaan ja myös ottamaan vastaan vähän ohjausta (se on sisäänrakennettu ehto tässä kotilabrassa - minä rahoitan, jos saan luvan kysyä ärsyttäviäkin kysymyksiä). Homma on jatkoa sille, että lapsilla on ollut käytössä (halvalla hankitut kierrätys-) tietokoneet jo ennen kirjoitustaitoa.

Tänä keväänä homma taas astui vähän eteenpäin. Vaimokin on valjastettu mukaan. Vaimo innostui Facebookista minun vinkistäni, vaikka itse en silloin oikeastaan lainkaan käyttänyt. Nyt vaimon repertuaari on laajentunut blogaamiseen, Pinterestiin, aktiiviseen toimintaan FB:n ryhmissä. Ja viimeisin. Hankin vaimolle tabletin (Onda vi40 Elite 9.7" IPS, android, josta pitäisikin kirjoittaa arvio toiseen blogiin...) Vaimon aiheellinen kysymys oli: Miksi? Koska minä haluan nähdä, mitä 50v tekee tabletilla.

Tällaisessa laboratoriossa mennään, tutkitaan sosiaalisen median käyttöä, pelaamista, mobiilikäyttöä, oppimista ja opiskelua. Ja siitä kirjoitankin seuraavassa kirjoituksessani, ihan kohta :)