Homekoulut pitää kuulemma purkaa, koska korjaaminen ei kannata. Onko peruskoulun rakenteesta tullut "homekoulu", joka ei korjaamalla parane. Tulevaisuuden taitoja pitää oppia, mutta voiko niitä ympätä osaksi perinteistä kouluamme?
Oikeat kysymykset:
- Mitä suomalaiselle yleissivistävälle koululle pitää tehdä, niin että
- peruskoulun eetos säilyy, mutta
- uskalletaan sanoa tätä: homekoulu pitää joko purkaa tai peruskorjata kerralla kuntoon.
- Miten oppilaat saadaan sitomaan kouluoppiminen ja reaalimaailma yhteen?
- Mitä meille opettajille pitää tehdä, ettemme sätki kuin kalat kuivalla maalla?
- peruskoulun eetos säilyy, mutta
- uskalletaan sanoa tätä: homekoulu pitää joko purkaa tai peruskorjata kerralla kuntoon.
Kaksi tulokulmaa:
Kahlasin tuon väitöstutkimuksen eilen läpi. Hyvä, että se on tehty! Itselle tulokset olivat niin itsestään selviä, että olisin kaivannut vähän railakkaampaa otetta.
Muutama lainaus siitä tähän:
- "Oppilashaastatteluiden perusteella oppilaat olivat omaksuneet hyvin passiivisen roolin, jossa he yksinkertaisesti noudattivat opettajan määrittelemiä ohjeita ilman oppimisen sijoittamista omaan, koulun ulkopuoliseen, kokemusmaailmaan." s.81
- " Opettajia oli vaikea saada sitoutumaan yhteistoimintaan, kun he saivat käsityksensä mukaan palkkansa opettamisesta ja tuntien valmistelusta." s.100
- "... opettajat ovat stressaantuneempia ja vieraantuneempia kuin koskaan."
- "Dan Lortie (1977) ennakoi jo yli kolmekymmentä vuotta sitten, että käsitys opetuksen muuttumisesta tulee jakamaan ammattikunnan kahtia. Lortie ennusti, että perinteikkyys ja konservatismi tulevat häviämään koululuokista, kun rinnalle syntyy monia uusia vaihtoehtoisia tapoja opettaa. Lopulta tämä perinteen eroosio aiheuttaa ristiriidan opettajien historiallisen eetoksen sekä uuden ajan vaatimusten välillä. Lortie oli kyllä hämmästyttävän oikeassa, mutta ehkä hän olisi tuolloin itsekin hämmästynyt tietäessään, kuinka sitkeässä perinteet koulussa lopulta ovatkaan."
- alleviivaukset minun
Mitä jäi mieleen:- alleviivaukset minun
Koulu näyttää yrittävän rakentaa "perinteisen koulun" sisään "tulevaisuuden taitojen" rakentamista. Se ei tunnu toimivan, sille ei tunnu löytyvän aikaa, opettajat stressaantuvat ja homma tuppaa lässähtämään ennemmin tai myöhemmin vanhaan formuun.
Tänään Hesarissa itsensä yksinäiseksi kokeva reksi (tervetuloa someen, täältä löytyy joka lähtöön) suree minustakin aivan aiheesta sitä, että valmistaudutaan sotaan, josta ei ole merkkejäkään. Tai ainakaan minä en ole nähnyt. Pieniä mellakoita on sattunut kyllä, mutta toimivallan puutteeseen ei ole kertaakaan kaatunut. Muutaman kerran olen kyllä kompastellut huonon pelisilmän takia, mutta virheistä oppii. Kokemusta on siis opettajana Espoosta ja Helsingistä, rehtorina Helsingistä, Vantaalta, Vihdistä ja Nurmijärveltä. Eskarista lukioon.
Mistä oikein on kysymys?
- Koulussa on merkitysvaje
- Kouluoppiminen on yhä vaikeammin perusteltavissa oppilaille, opettajille ja muille
- Mielipiteet siitä, mikä on tärkeää opittavaa erilaistuvat koko ajan enemmän
- Merkitysvaje näkyy opettajien stressaantumisena ja oppilaiden - osan - löperönä asenteena oppimistyötä kohtaan.
- Velvollisuudentunto on huonoissa kantimissa, koska kaikki päättävät itse, mikä on tärkeää ja kokevat velvollisuudentuntoa itse asettamiensa arvojen pohjalta. No, mitä velvollisuudentuntoa se on, jolla ei ole yhteisöllistä ja yhteistä pohjaa? Tästä päästäänkin seuraavaan:
- Koulussa on vaikuttamisvaje
- Oppilailla on aina ollut vaikuttamisvaje.
- Asia on nyt muuttunut vain siksi, että maailma ympärillä on muuttunut. Äidit ja isät haluavat vaikuttaa, niin lapsensakin. Ei enää riitä, että joku sanoo: "tämä on tärkeää". Pitää olla oma kokemussuhde asiaan ja vahva tunne.
- Opettajilla on vaikuttamisvaje.
- Sekin saattaa olla vanhaa perua, mutta yksiarvoisemmassa yhteisössä se ei ole ollut niin iso juttu. Oppilaat tottelivat ennen paremmin, koska äitien auktoriteetti tuli jakamattomana kouluun.
- Opettajaa sitovat koko ajan lisääntyvät määräykset. Niitä on PALJON! Ja lisää tulee (Jari Sarasvuo radiokolumnissaan pohti kehityneiden kulttuurien sortumista omaan monimutkaistumiseensa. Meillä totisesti on se koulussa käsillä. Välitämme kovasti ja oikeasti oppilaista - minä ainakin - mutta ei se riitä. Sitä pitää säädellä ja joka asiasta tehdään hallinnollinen päätös, toetuttamissuunnitelma ja arviointiraportti. Se tappaa opettajat).
- Nyt opettajalta vaaditaan sekä ulkoapäin että omana kokemuksena sitoutumista vankkoihin arvoihin, ja samalla yhteisöllisyyttä. Koulun toimintakulttuuri on yksin tekemistä - jo rakennukset määräävät sen - jossa vankka arvopohja on välttämätön, jottei kyynistyminen iske. Ainoa lääke olisi nähdökseni yhteisöllisyys, jolle ei perinnekoulussa ole paljonkaan tilaa (tiloja), vaikka ongelman ovat kyllä monet omin keinoin onnistuneet ratkaisemaan.
Voiko näitä ratkaista?
Minulle vastaukset löytyvät oppimisesta, tekemisestä, vaikuttamisesta, yhteisöllisyydestä, yksilöllisyydestä, tavoitteellisuudesta, merkityksellisyydestä. Saa jatkaa.
Historiasta opitaan, tulevaisuus tehdään. Se tehdään nyt.
Meni jo. No, uutta putkeen.
- Kouluoppiminen on yhä vaikeammin perusteltavissa oppilaille, opettajille ja muille
- Mielipiteet siitä, mikä on tärkeää opittavaa erilaistuvat koko ajan enemmän
- Merkitysvaje näkyy opettajien stressaantumisena ja oppilaiden - osan - löperönä asenteena oppimistyötä kohtaan.
- Velvollisuudentunto on huonoissa kantimissa, koska kaikki päättävät itse, mikä on tärkeää ja kokevat velvollisuudentuntoa itse asettamiensa arvojen pohjalta. No, mitä velvollisuudentuntoa se on, jolla ei ole yhteisöllistä ja yhteistä pohjaa? Tästä päästäänkin seuraavaan:
- Oppilailla on aina ollut vaikuttamisvaje.
- Asia on nyt muuttunut vain siksi, että maailma ympärillä on muuttunut. Äidit ja isät haluavat vaikuttaa, niin lapsensakin. Ei enää riitä, että joku sanoo: "tämä on tärkeää". Pitää olla oma kokemussuhde asiaan ja vahva tunne.
- Opettajilla on vaikuttamisvaje.
- Sekin saattaa olla vanhaa perua, mutta yksiarvoisemmassa yhteisössä se ei ole ollut niin iso juttu. Oppilaat tottelivat ennen paremmin, koska äitien auktoriteetti tuli jakamattomana kouluun.
- Opettajaa sitovat koko ajan lisääntyvät määräykset. Niitä on PALJON! Ja lisää tulee (Jari Sarasvuo radiokolumnissaan pohti kehityneiden kulttuurien sortumista omaan monimutkaistumiseensa. Meillä totisesti on se koulussa käsillä. Välitämme kovasti ja oikeasti oppilaista - minä ainakin - mutta ei se riitä. Sitä pitää säädellä ja joka asiasta tehdään hallinnollinen päätös, toetuttamissuunnitelma ja arviointiraportti. Se tappaa opettajat).
- Nyt opettajalta vaaditaan sekä ulkoapäin että omana kokemuksena sitoutumista vankkoihin arvoihin, ja samalla yhteisöllisyyttä. Koulun toimintakulttuuri on yksin tekemistä - jo rakennukset määräävät sen - jossa vankka arvopohja on välttämätön, jottei kyynistyminen iske. Ainoa lääke olisi nähdökseni yhteisöllisyys, jolle ei perinnekoulussa ole paljonkaan tilaa (tiloja), vaikka ongelman ovat kyllä monet omin keinoin onnistuneet ratkaisemaan.
Edit. Lisään tähän Fb-keskustelun, joka liippaa asiaa.
- Mitä voisi/pitäisi olla? Ihmiset-tilat-teknologia niin, että kaksi jälkimmaistä tukevat ensimmäistä. 25 oppilasta ja 1 opettaja korisee formaattina tuskissaan, tv-sarjana se olisi jo lopetettu.
Mietitään siis sellaista teknologiaa, joka toimii toisenlaisissa tiloissa ja toiminnassa.
- Esittämisvälineitä vähemmän, koska ne ovat kalliita
- yhteistoimintaa/-oppimista/-tuottamista tukevia laitteita enemmän - Mikko Jordman Tuo siis, jos voidaan luopua ajatuksesta, että 1 ope ensin opettaa 25 oppilasta ja sitten kaikki puuhaavat harjoituksia yhtä aikaa.
Entä jos oppilaat ovatkin viiden ryhmissä ja ope kiertää heidän luonaan opettamassa, ohjaamassa, neuvomassa. Ei siinä tykkiä oikein voi käyttää. - Mikko Jordman Eli mitä koululta halutaan, siihen suuntaan pitää kehittää a) tilat ja b) toimintakulttuuri. Menee minusta tuossa järjestyksessä - oletko koettanut esim. pitää kokousta auditoriossa, kyllä se esitelmäksi menee.
- Mikko Jordman Ja alkuperäiseen kysymykseen - Jukka Pietinen sen sanoi. Mutta uusiksi saa miettiä, suurinpiirtein tykin käyttöiän loppuessa
- Ulriikka Savela-Huovinen Erityisen palkitsevaa juuri tässä erilaisten tvt-sovellusten maailmassa olisi jos voisi opettaa vain muutamaa opiskelijaa kerrallaan ja saisi heiltä siinä tilanteessa myös jonkinnäköisen vihjeen/vasteen, että motivaatio heräsi ja jotain saattoivat oppiakin.
- Mikko Jordman Tuo on ilmaistu tarve. Siihen pitää siis löytää ratkaisu.
Pekka Peura on matikan opetuksessa kehitellyt yksilöllisen oppimisen mallia, jossa voi käytää tvt:tä (tai olla käyttämättä). Aika näpsästi Pekka myös käytti Socrativea niin lähtötason määrittelyyn, yhteisölliseen oppimiseen (ja eliminoi sillä opetuksen tarvetta) ja varmaan voisi käyttää myös tuohon 'vihjevasteeseen'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti