On hyvä, että OKM rahoittaa (HS 20.6.2013) koulua koskevaa tutkimusta neljällä miljoonalla eurolla.
Kysymykseni kuuluu, mihin tällä pyritään. Tämä kuulostaa pahasti siltä, että käytetään paljon rahaa sen tutkimiseen, miten OKM ja OPH sitten voivat ohjata (määrätä) kouluja oikeaan suuntaan. Joopa. Ehkä olen vain loman tarpeessa.
Minusta tutkimus on todella hyvä asia, mutta sen pitäisi olla yliopiston vapaata omaa tutkimusta. Varsinainen kehitystyö pitää tehdä siellä, missä oppimistyö tehdään - kouluissa (akateemisesti koulutettujen) opettajien toimesta ja koulu kerrallaan, verkostona tietenkin.
OKM voisi sitten parantaa osaltaa koulujen ja yliopistojen välistä keskustelua. Se ei ole kovin hyvää ollut enkä usko, että se tällä paranee.
Tutkimus 1: Koululla on väliä -kohti perusopetuksen tutkimusperustaista kehittämistä
Varmaan hyvä hanke. Oma arkikokemus kuitenkin on, että pitäisi nimenomaan purkaa tiukkaa säätelyä ja voimaannuttaa kouluja kehuittymään kohti peruskoulun ideaalia tässä ajassa. Koska aikamme on yksilöllinen ja yhteisöllinen, pitää kehittämisenkin nousta oppijoista, kouluista ja opattajista. Vai tutkitaanko tässä miten koulut voivat muuttua oman toimintansa tutkijoiksi. Suoraan sanottuna, en usko.Tutkimus 2: Positiivisen käyttäytymisen monitasoinen yhteisöllinen tuki koulussa
Karmea nimi! Kyllä tätä saa tutkia.Tutkimus 3: Lukuinto
Höh. Tätä on tutkittu ja tämä Suomessa osataan, jos halutaan.Miten saa aikaan lukuintoa? Sillä, että on jotain lukemisen arvoista. Ei siinä muuta tarvita. No, se hyvä opettaja/innostaja kyllä.
Tutkimus 4: Kehityspolkuja ammatilliseen huippuosaamiseen
Tästä asiasta en tiedä mitään, mutta tämä on kyllä tärkeä tutkimuskohde. Tarvitsemme aktiivisia, innostuneita ihmisiä kaikille aloille. "Huippu"-puhe on höttöä, mutta toisaalta perusduunareille "mä oon vaan töissä täällä" ei ole oikein mitään käyttöä. Se duuni meni jo Kiinaan ja sieltäkin eteenpäin. Nyt pitää löytää intohimoa ja tehdä yhdessä hyviä juttuja.
Tätä mietimme yhtälailla ylkeissivistävässä koulussa, esim. Innolukio-hankeessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti