Pidä ensin suitset tiukalla, niin voit sitten löysätä

Sain idean tähän tekstiin mainiosta keskustelustamme Twitterissä:

  Mikko Jordman @MikkoJoo

• Mielenkiintoista; ope on tärkeä.
  (RT @vahis: Duncan Tells Teachers To Lead the Transformation of Teaching zite.to/A6vMiH #edtech)

  Kaisa Vähähyyppä @vahis

• open tärkeys vain korostuu teknologiaa käytettäessä, mutta open rooli muuttuu

  Kari Rajala @KariRajala 

• Lukiossa on open haaste opiskelijoiden konservatiivisuus. Alakoulu on nyt muutoksessa tosi tärkeässä roolissa!

Mennään ihan arkisen strategia-ajattelun ytimeen:  

Jos haluat päästä jonnekin, toimi seuraavasti - näin ajattelen sen menevän koulussa.

1. Luo visio: mihin olet pitkällä tähtäimellä ja kaiken kaikkiaan pyrkimässä. Tämä on siis  "jatko-opintokelpoisuus", "peruskoulun tarkoitus", "hyvä elämä", "elämän hallinta" tai muuta sellaista
2. Luo keskipitkän tähtäimen tavoite: Mihin olen pyrkimässä tämän lukuvuoden aikana? Siis opetussuunnitelma.
3. Lyhyen tähtäimen suunnitelma: mitä tekoja teen tavoitteen saavuttamiseksi tällä viikolla / tällä jaksolla?

Tähän asti kaikki on loogista ja yksinkertaista. Missä tulee ongelma ja miten tämä liittyy Kariin viimeiseen twiittiin?

Mitä opettaja oikeasti arjessa tekee? 

Tavoite voi olla vaikkapa "Itseensä luottava, yhteistyötaitoinen, muita arvostava, oman oppimisensa omistaja". Silti arki lähtee rullaamaan siitä, että

• opetellaan olemaan jonossa
• opetellaan odottamaan vuoroa
• opetellaan lukemaan (merkityksettömiä) tekstejä, koska ei lueta vaan opetellaan lukemaan
• kirjoitetaan harjoituksia, ei siksi että joku niitä lukisi
• tehdään niin kuin opettaja sanoo

Itsekin opetan näitä ja vaadin noita. Ristiriita syntyy siinä, että nuo kaikki teot ovat merkityksellisiä, kun ne suhteutetaan koulusysteemin historiaan. Samaan aikaa ne ovat askeleita pois tieltä kohti sitä päätavoitetta.

Päätavoitteen, vision pitää olla selkeä ja tiedossa. Jokainen askel on teko kohti päätavoitetta. Jos ei ole, sitä ei kannata tehdä.

Alaluokilla me helposti toistamme kulttuurisesti merkityksellisiksi koettuja malleja, vaikka samaan aikaan itseäkin jäytää kummastus siitä, miksi toimin juuri näin.  Kun uusi opettaja aloittaa, hän saa usein tuon otsikossa olevan ohjeen. Siinä siihen sitten sosiaalistutaan ja opitaan.
Oppiminen on aika hauskaa hommaa. Poisoppimimen ei ainakaan itselle ole hauskaa koskaan.  Uusi ope oppii vanhan tavan ja samalla opettaa sen oppilailleen. Sitten jossain vaiheessa tulee aika (4. luokalla, eikö?), jolloin alkaa tulla palautetta, ettei tää olekaan niin hauskaa eikä opettajakaan ole aina maailman paras ihminen. Siinä sitä sitten mietitään, usein ihan oppilashuoltoryhmässäkin.

Miksi siis opetamme ensin jonottamaan ja sitten kun se on opeteltu, opetetaan siitä pois kohti autonomisuutta ja innovatiivisuutta. Joka on siis aika tavalla, ihan kuin tarkoituksella, siitä ihmisen taimesta juuri pois koulittu.Tavoittelimmeko esimerkiksi vastuullisuutta, mutta emme oikein tienneet mitä tai miten. Näin asia menee suhteessa näihin oppimisen metataitoihinkin, joihin vaikkapa tvt:n ja some:n koulukäyttö väistämättä pohjautuu.

Nöyryyttä hakisin siinä, että vaikka meillä on mahtava järjestelmä täällä Suomessa, innovatiivisimmat ja oppimislähtöisimmät jutut löytyvät useammin muualta. Kertokaa, jos olen väärässä. Ja tiedän, olen aika provosoiva nyt. Minusta tästä pitää keskustella.

Oppiminen, opetus, opetusteknologia ja etäopetus. Että mitä.

Satuin näkemään Mauri Ählbergin (vanhan didaktikkoni 80-luvun alkupuolelta) linkin Facebookissa Harto Pöngän hyvään kirjoitukseen etäopetuksesta ja opetusteknologiasta 11/2011. Osui johonkin, jota nyt vähän avaan. Teen sen lainaillen vapaasti irrallisia lauseita Harton tekstistä, ilman mitään tarkoitushakuisuutta. Lue koko alkuperäisteksti, niin ei tule tulkittua lauseita irrallaan väärin: Aktivoi oppijoita osallistumaan ja luomaan tietoa!



"...onko teknologian opetuskäyttö yhä vuoden 2005 tasolla. Samaa voidaan kysyä etäopetuksesta."

 Olen miettinyt omaa taustaani. En ole vanha, mutta ikääntynyt  olen tässä scenessä - mittarissa on vuosia ja kilometrejä. Jobsin elämäkertaa lukiessa tajuan, etttä hän oli 6 vuotta vanhempi ja olen elänyt sen kaiken - siis saman ajan. Aloitin tietokoneiden käytön 1983, opiskelemalla Tietojenkäsittelyopin laitoksella (aproon jäi). Olin omasta mielestäni tosi hidas lähtijä, mutta ekat pc:t taisivat tulla oliko se 1980... Siitä lähtien olen koneiden kanssa pelannut.

Hyppään 90-luvun puoliväliin. Siihen aikaa Helsingin opetustoimi eli kovassa nosteessa. Olin töissä "Tietotekniikkaprojektissa", jota ainakin yritettiin hypettää ympäri maailman. Tavoite oli olla Euroopan paras opetustoimi. Itse olin alkuun opetttajien kouluttajana, sitten Opetusviraston mediakeskuksen projektipäällikkönä. Ja mitä meillä mietittiin? Oli mahtavat koulutusohjelmat perusohjelmien opetuksesta perus.- ja jatkokursseineen. Henki oli hyvä, mutta metodiikka aika behavioristinen. Samaan aikaan OPH oli julkaissut pompöösin julkaisunsa "Uusi oppimiskäsitys". Tästä syntyi paradoksi, jota Harto edelleen purkaa. Oli tullut uutta laitteistoa, siihen liittyviä mahdollisuuksia, uudelleen lämmitettyjä käsityksiä oppimisesta (siis 1800-luvun koulureformistien tähteitä). Ja uskottiin, että kyllä se siitä lähtee.  Eipä lähtenyt, vaikka oikeaakin yritystä oli. Tein itsekin vaihtoehtoisia, sisältölähtöisiä kursseja ja niin tekivät jotkut muutkin. Kehittelimme sosiaalista mediaa ennen kuin sitä oli keksitty. Ja kävi kuten Nokian tableteille aikanaan. Ei jaksettu uskoa kuten Jobs. En väitä, että pelkkä usko olisi auttanutkaan :)

Oleellista on kuitenkin se, että kyse ei alkuunkaan ollut teknologiasta vaan kouluun, opetukseen ja oppimiseen liittyvistä uskomuksista ja kulttuurisista rakenteista.

"Huolestuttavaa on, että oppilaiden välistä vuorovaikutusta tuetaan selvityksen mukaan vain vähän"

 Harto on niin oikeassa, että sattuu. Liittykö tämä mitenkään opetusteknologiaan ja etäopetukseen. Saattaa liittyä, mutta minulle se kysymys on: miksi oppilaiden välistä vuorovaikutusta ei tueta, vaan tukahdutetaan siellä perusinstituutiossa, fyysisen koulun luokkatilassa? Onko sitten ihme, että sama siirtyy uusiin välineisiin ja niiden metodiikkaan.

"Tehokas oppiminen edellyttää oppijan aktiivista toimintaa ja tiedon prosessointia, jota kautta tietoa konstruoidaan ja liitetään osaksi aiempaa ymmärrystä. "

Täsmälleen oikein, minun käsitykseni mukaan. Miksi sitten "lähi"koulu ja "etäkoulu" molemmat pyrkivät johonkin representaatioon? Kai siksi, että tehdään se mikä on helppoa ja tuttua. Itselle parhaaksi oikeiden asioiden indikaatioksi on viime aikoina muodostunut: Jos se on vaikeaa, se saattaa olla tärkeää. Ja jos se tuntuu helpolta, olen todennäköisesti ampunut ohi maalin.

"Parasta olisi, jos opetuksessa päästäisiin opettajakeskeisyydestä oppijakeskeisyyteen."

Ilman sarvia ja hampaita, latasit Harto aika paradoksin. Että valmentamisen tärkein asia on juokseminen? Ei kai sentään. Sen sijaan se juokseminen on tärkeää, valmentaminen ei (paitsi valmentajalle joo).  Parasta olisi, jos puhuttaisiin VAIN oppimisesta ja opettajan työ olisi mahdollistaa sitä. Pitäisi siis keksiä joku uusi nimitys koko hommalle ja tätähän tässä on tehty niin kauan kuin muistan. Eteenpäinkin on päästy, mutta aina tulee uudet ihmiset miettimään samaa paradoksia ja rakenteet takana pysyvät hämmästyttävän samoina.

"Oppimistutkimuksen mukaan yhteisöllistä oppimista voidaan tukea tehokkaasti verkkoympäristöjen avulla."
Näin on varmasti. Oppimista voidaan myös estää kaikilla oppimisympäristöillä. Pitää tietää mitä pidetään oppimisena ja sen jälkeen valita sitä tukevat rakenteet ja metodiikka. Itselle herää ajatus, että kovin syvällä elää se teollisen ajan työläismassan hallinnan tarve - samanlaista, samoin ajattelevaa. Tarvitaanko tuollaista enää? Minusta ei, muitta ehkä jonkun mielestä tarvitaan, jos ei kuunnella julkisia puheita, vaan katsotaan tekoja. Tärkeä asia tämä kuitenkin on.

"Kannusta siis oppijoita osallistumaan ja luomaan tietoa – se kannattaa!"

Juuri näin se minun mielestäni on. Oppiminen on aina yhteisöllistä, vuorovaikutuksellista ja sosiaalista. Joskus se vuorovaikutus tapahtuu ajallisesti hitaammin, vaikkapa tieteellisessä tutkimuksessa. Silti siinäkin tarvitaan se yhteisöllinen konteksti, rikastamaan, arvioimaan ja valtuuttamaan. Ei ole oppimista ilman yhteisöllisyyttä, mutta syystä tai toisesta siitä ei tule luontevaa osaa oppimista tukevia rakenteita, olivat ne sitten lähellä, kaukana, verkossa tai koulussa.

"Tulevaisuuden hyvä koulu" - innostuin Martin blogista

Martti Hellström kirjoittaa  aiheesta Tulevaisuuden hyvä koulu blogissaan http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2012/01/tulevaisuuden-hyva-koulu.ht/> ml. Kuten aina, asiaa on, lukeminen helppoa ja ajatuksia herää. Juuri tässä on minulle paras syy lukea blogeja ja blogata itsekin. Lukea, innostua, ajatella, testata ajatuksiaan. Generoida jotain toiminnaksikin ja vaikka dokumentoida sitä. Asiaan:


Oli kyllä tiiviydessään hyvä slideshow Martilla blogisivullaan. Sitä voisi jotenkin jakaa pohdinnan välineeksi vaikka kaikkiin kouluihin?


Itse jään miettimään sitä, miksi me puhumme "tulevaisuuden koulusta" oli se sitten hyvä tai huono. Aihe on kyllä älyttömän innostava ja tutkimisen arvoinen. Tulevaisuus kuitenkin tehdään nyt ja sen tekemisen instituutio on juuri koulu. Ketkä sen muutoksen tekevät - minusta juuri opettajat. Tästä siis nousee ajatukseni. Miksi meidän kouluihmisten pitäisi pohtia tulevaisuuden koulua, kun meidän pitäisi tehdä sitä hyvää koulua juuri tänään, tässä ja nyt. Sillä sitten rakennettaisiin "hyvää tulevaisuuden yhteiskuntaa", jossa luonnollisesti olisi myös "hyvä tulevaisuuden koulu". Minusta on pään pensaaseen pistämistä, jos me kouluihmiset keskitymme parantamaan tulevaisuuden koulua, kun pitäisi oikeasti tehdä ne teot heti ja viimeistään huomenna.


En varsinaisesti tiedä enkä ymmärrä tulevaisuusasiasta mitään, mutta omaan vahvan ituition :) Olen kiitollinen siitä,  että niin oppimisen ja tulevaisuuden tutkijat kuin muutkin tutkivat asiaa teoreettiselta kannalta. Sen verran kuin ehdin, jaksan ja ymmärrän perehdyn viisaampien aikaansaannoksiin. Itselle oleelliseksi nousee kuitenkin siis tämä: Koulu on tekoja. Teot tehdään nyt, yksi kerrallaan. Jokaisen teon tulee johtaa kohti toivottua tulevaisuutta.


Tähän intuitiooni sisältyy tällainen arkiteoria:
Kun yhteiskunta on murroksessa tai sen edessä, koulussa herää muutoksen henki. Vaikkapa latinalaisen Amerikan historia kuvaa tätä niin koulun kuin kirkonkin osalta (oikeasti en tiedä tästäkään yhtään mitään). Sama pätee guru-Sahlbergin sanoin myös 1800-luvun lopun Suomeen. Oli vahva heräämisen aika, jossa koulussa toimiminen näyttäytyi niin henkilökohtaisesti kuin yhteiskunnallisestikin merkittävänä samassa rintamassa toimimisena valopäiden uudistajien ja taiteilijoiden kanssa. Oma tulkintani taas on, että vakaampina aikoina koulussa kyllä halutaan rakentaa tulevaisuutta, mutta kouluun hakeutuu sovinnaisia pärjääjiä, suorittajia ja vakauden ylläpitäjiä.


Oma jatkotulkintani on, että olemme eläneet tuollaisen poikkeuksellisen vakauden ajan. Koulu on täynnä kaltaisiani ihmisiä, jotka tarvitsevat resurssit, luvan ja valtuutuksen  toimimiseen. Tilanne muuttuu aika paradoksaaliseksi kun virkamies pyytää toiselta virkamieheltä (ja koko universumilta) lupaa muuttaa sitä, minkä palveluksessa on ja itse asiassa poiketa koko rakenteesta ja sen säännöistä. Yhteiskunnallinen muutos ei koskaan tapahdu entisten sääntöjen mukaan (vaikka en tästäkään tiedä tai ymmärrä mitään).


Että jos halutaan muutosta, tehdään se. Muutoksesta puhuminen on aika säälittävää, jos ei itse aio tehdä mitään. Itsessään tulevaisuus on aina yhtä kuin muutos. Kyse on vain siihen suhtautumisesta ja omista teoista sen pohjalta.


Mutta se diaesitys oli hyvä ja kiitettävän napakka, toisin kuin tämä blogahdus. Kiitos taas, Martti Hellström!

Facebook töissä...Hesari heräsi.

Laitanpa omat ajatukseni talteen.


Hyvää on, että Hesari ottaa kantaa asiaan ja huomioi Facebookia usemmaltakin kannalta.
Mielenkiintoista taas on se, että Facebookiin suhtaudutaan kovin kokonaisvaltaisesti. Voisiko joku ajatella, että julkaistaisiin tulos, jonka mukaan vaikkapa 80% ihmisistä lukee työpäivän aikana. Näistä osa lehteä, jotkut kirjaa. Ja aikaa kuluu hukkaan!

Oikeassakin Hesari asiassaan on. Oli kyse sitten ammattikirjallisuuden lukemisesta tai sosiaalisesta mediasta, vaarana on että tärkeäkin asia / kehittäminen vievät liikaa aikaa ja tilaa työpäivästä. On kuitenkin vähän höperöä demonisoida Facebookia tässä. Minulle se kertoo siitä, kuinka eri kohdissa me ihmiset olemme menossa.

Tabletit pelastavat koulun?

Lueskelen tässä kirjoitusta Tablets Will Transform The Classroom.  Muutama ajatus nousee mieleen.

Aivan kuin puhuttaisiin lääkkeestä. Itselleni paljon uskottavammalta kuulosti juttu, jossa muutama päivä sitten luvattiin D-vitamiinitabletin pelastavan ihmisen koko loppuelämän. Voi tietysti olla, että sen uskottavuus ei ole yhtään suurempi.

Tässä asiana on tämä teknologiauskovaisuus. Itse olen ollut vahvassa uskossa 80-luvun alusta alkaen. Opettajana aloin käyttää koneita joskus ihan 90-luvun alussa, keräämällä poistettuja PC-koneita luokkaan - silloin kun Windows oli vasta 3.1 ja aivan köpö. Meni vain vähän aikaa ja alkoi huumaava meteli: "Uusi oppimiskäsitys!", "ATK!" ja vähän ajanpäästä "internet!". Oppimiskäsitys ei nyt ihan uuden karhea kuitenkaan ollut, ihan sama kuin 1800-luvun lopun reformisteilla - jotka lainasivat aika suoraan antiikista. Hölmöintä oli kuitenkin liittää yhteen oppimisen näkökulman muutos ja teknologian kehittyminen.

Nyt on, taas ja edelleen, ihan samaa sumeaa hölmöilyä. Kyllä, näen että koulu on väistämättömän muutoksen  edessä. Kyllä, teknologia on tehnyt sen ilmeiseksi. Ei, teknologia ei aiheuta muutosta eikä edes mahdollista sitä. Muutos syntyy, jos (kun?) kouluissa tajutaan oppimisen henkilkökohtaisuus ja samanaikainen yhteisöllisyys. Opitaan arvostamaan yksilöä ja yksilön kehittymistä siksi mikä hän voi parhaimmillaan olla. Joku steiner-hissa-maikka kirjoitti viikonloppuna tosi hyvin aiheesta eikä edes häirinnyt lukukokemusta liialla steinerilaisuudella ;) (minulla ei ole mitään steiner-pedagogiikkaa vastaan, mutta vahvat ismit haittaavat joskus lukijan kannalta itse asian näkemistä).

Tabletti EI pelasta koulua eikä edes muuta sitä. Se muutos tulee jos on tullakseen. Mieluiten niin, että kouluissa ihan haluttaisiin sitä muutosta. Ja sitten tehtäisiin muutosta.
Teknologia on vain väline, vaikkakin kiinnostava ja innostava sellainen.

Nelosvaroitus!

"Nelosvaroitus" - assesment OF/FOR/AS learning?
Mikä on "nelosvaroitus"? Sellainen annetaan oppilaalle ennen arviointia, jotta hänellä olisi mahdollisuus parantaa tuloksiaan. Ihan hyvä juttu siis, ettei nelonen tule yllätyksenä. Varsinkin esimerkiksi ysiluokkalaiselle jouluarvioinnin aikaan, jotta jää aikaa tsempata.

Nelosvaroitusta ei kuitenkaan aina voida antaa, koska tietoa huonosta suoritumisesta ei ole ajoissa olemassa. Tällainen tilannehan syntyy esimerkiksi silloin, kun jakson koe on vasta esimerkiksi pari viikkoa ennen jakson päättymistä. Silloin tieto mahdollisesta nelosesta syntyy arviointiprosessissa vasta juuri ennen jaksoarvioinnin antamista.

Mitä jään miettimään? OPH:n ja muut suuren mailman gurut kirjoittavat "Assesment OF learning", "Assesment FOR learning" ja "Assesment OF learning". OPS:n perusteet edellyttävät ainakin noita kahta ensimmäistä: oppimisen arviointia suhteessa tavoitteisiin ja oppimisprosessin arviointia. Toiveissa on myös tuo viimeinen, arviointi oppimisena, niin että oppijan "metakognitio" syvenee - ymmärrys itsestä oppijana ja omasta oppimisprosessista jäsentyy ja tulevaisuus näyttää ehkä siten kirkkaammalta.

NELOSVAROITUS! Kun annetaan nelosvaroitus, on kyse vain tavoitteen saavuttamisen arvioinnista. Jos nelosvaroitusta ei ehditä antaa, edes sitä ei ole saatu kunnollisesti tehtyä.

KOULU, OPETTAMINEN, OPPIMINEN
Nyt tulee kärjistävä lopputyhteenveto:
Opettajan tehtävä on kaikin mahdollisin (toki kohtuullisin) keinoin ja ponnistuksin mahdollistaa oppijan paras mahdollinen oppiminen.

Kun opettaja toteaa, ettei voi antaa nelosvaroitusta, hän toteaa samalla: en tiedä mitään kyseisen oppilaan oppimisprosesista. En tiedä edes saavuttaako hän minimitavoitteen ja pääsee läpi. Mitä opettaja on silloin kyseisen jakson ajan tehnyt? Opettanut, sellaisen määritelmän mukaan, että opettaminen on opettajan etukäteen tekemän(?) suunnitelman enemmän tai vähemmän onnistunutta läpiviemistä.

Johonkin unohtui oppilas, se joka oppii.

P.S. Mikä sitten on "koulu"? Sen pitäisi olla paikka, jossa paras mahdollinen oppiminen sujuu paremmin kuin missään muualla!

VAIHTOEHTOPEDAGOGIIKKAA JA VIRTUAALIOPETUSTA

Ajatuksia tämän päivän
TOISENLAISET PEDAGOGIAT JA VALTAPEDAGOGIAN HAASTE (8.-10.12.2011) -webinaarin ja Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2011 pohjalta
Kirjailen tänne lauseita sitä mukaa kuin niitä päivän aikana herää. Katsotaan syntyykö tästä josklus joku kunnon kirjoituskin

• Valtapedagogia vs. vallaton pedagogia (ja "joustava perusopetus" vs. joustamaton perusopetus) Mielenkiintoisia vastinpareja...
• Toivottavaa, että opettaja valitse pedagogisen ajattelunsa. Totta, jos toinen tie on valita pedagoginen ajattelemattomuus.
• "Vaihtoehtopedagogiikka = nimetään jonkun ukon tai akan mukaan eikä se kehity. Se jää paikoilleen."
• Paitsi esim. "Freinet-pedagogia"... Freinet ei halunnut olla ukko kaapin päällä. Haastoi toiset ja nostettiin jalustalle. Aiheesta kyllä.
• Vaihtoehtopedagogiat ovat mahdollisia vain silloin, jos on vallalla vaihtoehdoton pedagogia. Tämä jotenkin konkretisoitui 90-luvulla, kun näytti, että valtapedagogia moniarvoistuu. Oven valta pedagogisena perusrakenteena jätti kaiken kuitenkin ennalleen.
• Opettajuuden synnynnäisyyden myytistä puhui Jukka Ahonen joskus. Synnyt hyväksi opeksi. Jos huomaat sitten olevasi huono ja ei-synnynnäinen, paras pitää se omana tietona. Ovi kiinni. Siinä se.
• "Valtapedagogia = ei normatiivista, vaihtoehtopedagogiikka = valmis resepti eikä tutkimusta tarvita. Se toimii, jos uskot siihen."
• Vaihtoehtopedagogia syntyy historiallisesti siitä, että yhteiskunnallinen kehitys on ohittanut koulun enemmän kuin rinnanmitalla. Takana voi olla yhteiskunnallinen eriarvoisuus tai esim. teknologinen kehitys, kuten some nyt. Vaihtoehtopedagogia tarkoittaa etsimistä ja kysymyksiä, ei vastauksia ja dogmeja. Se, että vaihtopehtopedagiogia on dogmatisoitunut kertoo eniten valtapedagogiikan  täydellisestä pysähtymisestä. 
• "Nykyään nuorisokulttuuri (kasvatusosiolian alue) haastaa koulun. Ei siinä mitään vaihtoehtopedaa 1800-luvulta tarvita."
• Olet oikeassa! On todella sääli, että 1800-luvun reformit ovat edelleen ajankohtaisia.
• Sosiaalisen median aikana näkyy mielenkiintoinen ilmiö. Maailma avautuu, nuoret ja lapsetkin löytävät tietoa joka puolelta ympäriltään. Ilman mitään "tiedonkäsitystä" ja "medialukutaitoa" he huomaavat, että tietoa on monenlaista, monessa paikassa ja monen kertomana. En kyseenalaista metataitoja, totean näin: sehän on itsestään selvää. Mutta mitä tekee ope? Miettii, onko tähän nyt syytä lähteä. Meneekö tässä lapsi pesuveden mukana. Mitä pois, jos otan jotain lisää.
• Ja se lapsi ehtii kasvaa aikuiseksi. Todeten, että opettaja on yksi, kylläkin auktorisoitu, tiedonlähde. Paremmin tietoa saa kyuitenkin muualata. Ope jää arvioijaksi, normeeraaksi ja luokittelijaksi. Laittaa lapsen laariin, joka määrää tulevaisuuden. Jos määrää. 
• Miten käy koulun?