lauantai 14. marraskuuta 2015

Oman aikansa lapsia

Psykologi koululaisten kyynistymisestä: Vapaat kädet saaneesta lapsesta kasvaa heikko ihminen

Minusta tuon kirjoitetun jutun perusteella Tahkokallio on oikealla asialla, mutta ymmärtänyt ehkä koulun kehittämisen tavoitteet väärin.

Ei helppoa vaan haastavaa. Aikuinen haastaa, opettaja ihan työkseen.

Ei liukuhihnamallia, vaan suunnitelmallisuutta. Asiat opetellaan tekemään kokonaisuuksina  eikä taulukon mukaan. Silti järjestelmällisesti.

Ei jonossa istumista, vaan jokainen asia siihen parhaiten sopivassa muodossa.

Ei väkisin paikallaan, vaan tarpeen mukaan liikkuen.

Ei pakosta, vaan vähitellen laajenevissa raameissa yhdessä toisten kanssa ja itsesäätelyä harjoitellen.

Kaikkiaan minusta tuntuu, että on joku kalenteri-ikä, jota vanhemmat viisaat eivät syystä tai toisesta kykene näkemään tämän asian kannen alle, niin viisaita kuin ovatkin.

Ja rohkenen sanoa: miksi näissä paistaa takana uskon puute siihen, että oma innostus ja intohimo voivat toimia kantavina voimina - ei vain emeritus-viisaille, vaan myös kasvaville ihmisille pienestä pitäen.

Sama ilmiö, minulle käsittämätön, näkyy joidenkin muidenkin vanhempien viisaiden kannanotoissa. Jään miettimään; onko takana joku sotalasten fundamentaalinen kokemus elämän kovuudesta ja velvollisuuden raskaasta ikeestä? Jota vaille jo 60-luvulla syntyneenä olen onnistunut jäämään?

Suuri osa ihmisen historiasta on innostuksen ja oivalluksen riemukulkua, vailla formaalin oppimisen tiukkaa raamia. Ja tässä ollaan. Tämä ei siis ole kritiikki formaalille, vaan toteamus siitä, että se ei ehkä ole ainoa tie.

Vaikka jotkut saavat näppylöitä, kehotan kuuntelemaan Jari Sarasvuon viimeisen ohjelman kasvatuksesta. Ja lukemaan vaikkapa A. J. Julianin ja George Courosin kirjoittelua, pari mainitakseni.

Teach Above The Test

Yksi näkökulma lisää.
Muutos on niin nopeaa, että se ei nähdäkseni oikein alistu tutkimukselle. Millaisia 13-vuotiaat olivat kaksi vuotta sitten, se ei todella ole samaa kuin nyt, vaikka ihminen ei muutu. Ja mihin maailmaan heitä valmistamme - vähintään yhtä vaikeaa on määritellä  tavoitteet.

Kun päälle kaadetaan kasa uskomuksia ja mielipiteitä, ei ole helppo löytää koulutyölle selkeää pohjaa ja rakennetta.

Itse näen tienä perustellut kokeilut, joihin liitetään vahva tutkimuksellinen seuranta. Siinä me tarvitsemme suomalaisia hyvin koulutettuja opettajia ja yliopistoja yhteistyössä. Ja ennen kaikkea intoa ja uskoa tehdä tämä paremmin joka päivä.

torstai 12. marraskuuta 2015

Suunnitelmat, valmiudet ja teot

Yhden lehtijutun perusteella jäin miettimään suomalaista tapaamme kohdata tämä hetki ja tulevaisuus. Ollaanko jossain suomalaisuuden ytimessä, kun ollaan johtavia "valmiudessa" milloin mihinkin eli osataan jotain tulevan varalle, "just in case".

Meneekö silti niin, että jostain toisesta maasta vaan tullaan ja tehdään, ilman "valmiuksia", koska tehdään ja opitaan samalla. "Just in time".

Tämä maailma ei enää arvosta hyvää suunnittelua ja huolellista valmistelua, vaan hommaan tarttumista ja rohkeaa kokeilemista. Tekemisen rytmi ja sykli on muuttunut eikä huuto Suomesta kuulu. Tuntuu pahalta, kun toiset siellä höntyilevät ja diskuteeraavat, kukaan ei kysy suunnitelmia.

Me, Pohjolan aasialaiset, pelkäämme mokaamista ja kasvojen menettämistä. Valmistaudumme koko ajan pahan päivän varalle. Ja niitähän riittää. Toiset nimittävät niitä mahdollisuuksiksi.

Suomi Euroopan johtava maa ihmisten valmiudessa tietoyhteiskuntaan

P.S. En halua herättää keskustelua siitä, mikä on "oikea tapa" toimia ja hahmottaa maailmaa.

En pyri olemaan oikeassa. Sen sijaan etsin sellaista, joka tuntuu toimivan, on innostavaa ja tuottaa hyvinvointia laajemmin.

Deci, Ryan, Martela, Price, Dweck ja te kaikki. Eihän nämä omia ajatuksia ole.