torstai 15. joulukuuta 2016

Mitä piti tehdä

Mietin ja huomasin, että ei tule koulussa likimainkaan tarpeeksi kerrottua mitä pitää saada tehdyksi, joko siksi että halutaan tai vaikka ei haluttaisi ollenkaan. Voi tulla tunne, että suunnitellaan suunnittelemisen vuoksi. Istutaan, että olisi kokous. Parannan tässä.

Sama oppilaille.

Oppilaalla täytyy olla tiedossa mitä ja miten tehdään. Joko niin että on omatahtisen, yksilöllisen oppimisen suunnitelma. Tai opettaja laittaa näkyville joka tunnin alussa a. Mitä b. Miten.

Voi olla joku muukin tapa. Kunhan tulee tehtyä. Ja uuden OPSin mukaan nämä pitäisi vielä tehdä yhdessä oppilaiden kanssa.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Tämä on näin.

Samat ihmiset kirjoittavat samat kommentit, ilman Pisaa ja Pisan kanssa. Minä mukaan lukien.

Meillä vain oikeasti on vähän erilaisia käsityksiä siitä, millainen on ideaalinen koulu ja ideaalinen kasvatus.

Meillä sekä henki että systeemi ajaa kohti sitä, että pitää löytää se yksi totuus. Sillä me toki olemme talvisotamme sotineet ja yhteiskunnan nostaneet. Vaan onko se entinen vahvuus nyt vain irvikuva itsestään ja johtaa erimielisten väkinäiseen väittelyyn, käsitteiden tahalliseen väärin ymmärtämiseen - ja lopulta siihen, että mitään ei saada aikaan?

Onko aika ajanut ohi? Osa on miehiä, osa naisia, osa muita - se ei vaan sovi kaikille koska #sukupuoli. Osa on suomalaisia muita vastaan, osa muiden kanssa, osalle on ihan sama - sekään ei sovi kaikille koska #suomi.
Nämä ihan vaan esimerkkeinä. Millainen on se ideaali, jota kohti kasvatetaan ja millaisilla teoilla? Onko edes realismia ajatella, että on yksi yhteinen? Ja jos ei ole, onko oikein että on yksi yhteinen systeemi, jossa jokainen koulu ja jokainen opettaja itse vapaasti määrittelee ne hyvät ja tavoiteltavat? Johonkin syntyy aika pahoja hankauspintoja, luulen.

Tätä on vaikea sanoittaa. Ajattelen, että entinen ajattelun malli on, että on olemassa yhteiset käsitteet ja että on olemassa taho, joka voi, jonka kuuluu ne määritellä.

Koen ongelmaksi, että kokemukseni mukaan näin ei ole. Tuntuu olevan aika yleistä, että 'kyllä voin noudattaa lakia, jos se on hyvä' ja 'ihminen käyttää käsitettä määritellyllä tavalla, jos se hänelle sopii'.

Edelleenkään, kyse ei ole ymmärtämisen kyvystä vaan sitoutumisen halusta yhteisiin normeihin ja käsitteisiin.

Tämä ei ole tässä nuorten vaan meidän aikuisten, ehkä somessa villiintyneiden, ongelma.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Pedagoginen vapaus

Freedom
https://www.flickr.com/photos/bohman/
llman pedagogista vapautta ei olisi Pekka Peura eikä Lauri Hellstén eikä Markus Humaloja eikä eikä eikä. Tärkeä asia!

Samaan aikaan, eikö ole todennäköistä että samanlaisia poikkeuksia ns. "normaalista" on moneen suuntaan - mikä on kenenkin mielestä "hyvä", "toivottava"... - ja oppilas on täysin tuurin varassa millaiseen kouluun ja varsinkin millaiseen koulukulttuuriin sattuu. Siinä on pedagogista vapautta ja opettajalla pelimerkkejä, mutta oppilas ja huoltaja ovat ajopuita maisterien virrassa.

Sehän on kai selvää, että tälla hetkellä opettajien väliset erot ovat suurempia kuin koulujen väliset. Paitsi joidenkin koulujen väliset.

Joopati joo ja omg. Ei mulla muuta.

torstai 1. joulukuuta 2016

Koulun valta ja vastuu

Pitääkö koululle antaa lisää valtaa? Koulumatkoilla tapahtuviin juttuihin liittyen? Kurinpidossa ylipäätään?

Oikeastiko koulu haluaa hoitaa kaiken itse? Jos haluaa tähän "rajattoman vallan", ottaa myös kaiken vastuun.
Ongelma on aivan oikea ja todellinen, siitä olen alla olevan lehtijutun kanssa samaa mieltä. En kuitenkaan kaipaa yhtään lisää valvontavelvollisuuksia, nykyisetkin on vaikea täyttää.

Ymmärrättekö - jos koululla on virkavalta puuttua koulumatkojen tapahtumiin, siitä seuraa virkavastuu puuttua niihin. Se olisi periaatteessa ihan OK, en vain tiedä millä se hoidetaan. Kuka on valvomassa ja turvaamassa tapahtumia koulumatkoilla?

Sellaista maailmaa on turhaa haaveilla, jossa koululla on oikeus puuttua silloin kun sopivaksi näkee. Ei kai sellaista kukaan toivokaan.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tunnettu-rehtori-juristit-estavat-puuttumisen-kiusaamiseen-eihan-tassa-ole-mitaan-jarkea-24096607/

Mitä koulussa tehdään?

Sitä jää miettimään, että mitä me siellä koulussa tehdään. Opetetaan aineita, unohdetaan oppilaat, jotka alkaa käyttää aineita?

En syyllistä, kaikki koulussa tekee todellakin parastaan. Mutta kun astia on täynnä ja jotain puuttuu, niin pitää uskaltaa tyhjentää astiaa ja tehdä tilaa.

Mikä meille on oikeasti tärkeää?

(Sinä. Haluan moikata jokaista joka päivä, katsoa silmiin, välillä pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu. Ei ole mitään muuta, ei asiaa eikä keinoa.)

http://tesso.fi/artikkeli/mina-kaytin-verorahasi

lauantai 10. syyskuuta 2016

Tulevaisuudesta

Kolmekymmentä vuotta sitten oli aika helppo nähdä, että digitalisaatio tulee muokkaamaan maailman ihan uudeksi. Voi olla, että kaikki eivät merkkejä nähneet. Toiset näkivät jo aiemmin, jotkut myöhemmin, jotkut eivät koskaan.
Nytkin voi nähdä. Asioita, jotka tulevat väistämättä toteutumaan. Asioita, joiden pelkää toteutuvan. Asioita joiden toivoisi toteutuvan.
Aika oleellista on ymmärtää, että nykyisyyttä emme voi muuttaa. Se on meille aiemmin annettu. Sen sijaan, juuri nyt voimme muuttaa tulevaisuuden. Tarvitaan arvoja, unelmia, tahtoa - ja yhteisiä tekoja.

Miten ajattelen yhdessä, kiitos juuri sinun!

Kiitos sinulle someystäväni, teet minut onnelliseksi ja viisaammaksi joka päivä!

Päätin äsken laittaa blogiin yhden ajatelman, joka syntyi Facebookissa vastauksena keskusteluun viisaan ystäväni Merja Kankaan kanssa.

Haluan nyt kirjoittaa talteen ja näkyville tämän - jonka paradoksaalisesti jaan juuri kanssa-ajattelijoideni kanssa uudelleen - ajatuksen:

Facebook ja koko some toimii yhteisen ajattelun välineenä. En keksi ajatuksia itse tai yksin. Luen jotain mielenkiintoista ja jaan sen toisten kanssa, vaihtoehtoisesti kommentoin jonkun toisen jakamaa.

Keskustelu saattaa välillä olla kohdalle osuvan ihmisen kanssa kasvokkain, yhtä kaikki lisäarvoa syntyy ja ajatus kehittyy.

Näin some toimii hyvän puolesta ja rikastuttaa ajattelua. Samoin se kyllä toimii myös ajattelun kapeuttajana, jos itsellä ei ole halua oppia, ymmärtää ja koko ajan laajentaa näkemystään.

Siksi sosiaalisen media, kaikista varjopuolistaan huolimatta.

Julkaisen tähän perään muutaman muunkin samalla tavalla syntyneen ajatusaihion. Keräsin ne talteen facesta parin viime viikon ajalta.

Koulu tasapäistää!

Koulu tasapäistää? Se on ehdottoman totta, koska siksi koulu on olemassa. Sen tehtävä luoda yhteistä kokemusta ja yleissivistystä, kaikille.

Hukkaako koulu tässä jotain? Ilman muuta. Lähes jokainen voisi jossain asiassa olla keskivertoa parempi. Koulu voisi paremmin tukea yksilöllisyyttä yhteisöllisyyden rinnalla.

Löytyvätkö erityislahjakkuudet varhain ja seulomalla? En usko - ajattelen, että sitä on samoin kuin urheilussa. Lapset kehittyvät eri tahdissa ja varhain nähtävät erot ovat usein jotain muuta kuin yksinkertaista "lahjakkuutta".

Annetaan siis kaikille tilaisuus kasvaa ja kehittyä omaan parhaimpaansa, merkityksellisenä yhteisölleen ja tärkeinä itselleen.

Hei, toivon että sinulla on tosi kiva päivä tänään!

Aloitetaanko tästä lähtien #wilma- ja #helmi-viestit sun muut:

"Hei, toivottavasti voit hyvin tänään!" - lisää hyvää mieltä maailmaan :)

Vai pitäisikö olla vielä henkilökohtaisempi:

"Hei, toivon että voit hyvin tänään!"

#hyvänpuolesta

Luokka, ryhmä ja viihtyminen

Yksi iso ajatusvirhe on, että huonosti toimiva ryhmä pitää hajottaa.

Huonosti toimiva luokka == aikuisten tekemätöntä työtä.
Huonosti toimiva ryhmä luokassa == "teillä on ryhmän muodostuminen vielä niin kesken, että tämän ryhmän on jatkettava yhdessä".

Oma kokemus on, että kun ryhmään panostetaan ja se vastuutetaan, sitä autetaan kasvamaan ja kehittymään, se myös onnistuu.

Koulussa ongelma on joskus se, että ryhmää ei oikeasti ole. On lauma yksinään työskenteleviä oppilaita, joilla ei ole yhteistä päämäärää eikä yhteisiä keinoja sen saavuttamiseen.
Silloin ryhmä on lauma, jossa vahvin voittaa ja kiusaaminen on keino pysyä hierarkian yläpäässä.

Ihmisen hyvinvoinnin ja merkityksen kokemuksen - siis sen hemmetin "viihtymisen" - kannalta tärkeää on, että kokee olevansa tärkeä, arvokas ja merkityksellinen jäsen ryhmässä, jonka itse kokee tärkeäksi, arvokkaaksi ja merkitykselliseksi.

tiistai 30. elokuuta 2016

Perustiedot kuntoon!

Kumpi tuottaa enemmän yhteistä hyvää, se että annetaan innostuksen elää ja kasvaa vai että tehdään varmistuksia niille, joita ei kiinnosta?

Minusta tämä ei ole jokotai. Perustietoja tarvitaan. Niitä voi hankkia etukäteen, just in time , learning by doing, tai myös jälkikäteen. Se että tehdään ja kokeillaan ei tarkoita perustietojen väheksymistä.

Arkikokemus sanoo, että suurin osa oikeista asiantuntijoista on ensin kiinnostunut ja sitten tehnyt ja oppinut. En tunne oikein ketään, joka olisi esim. opiskelut elektroniikan perusteet ja sitten innostunut värkkäämään. Tai sama autojen korjaamisen kohdalla. Laita tuohon tilalle salibandy, ja vastaus on ilmeinen - tekemällä oppii ja teoria tulee jos tulee. Entä matematiikka? Siinä jää jo miettimään onko 'perustietojen oppiminen' mahdollista ilman, että sitä edeltää omatoiminen tekeminen matematiikan parissa.

Sen sijaan toisin päin tunnen ihmisiä, joiden osaaminen perusteista erikoisosaamiseen on häkellyttävää.

Mietin, onko meillä paradigma oikein ja kohdillaan? Perustiedot kyllä, mutta pitääkö ne (kaikki) hankkia "etukäteen"?

Toiset kyllä kiinnostuvat teorian kautta, mutta he yleensä kiinnostuvat nimenomaan siitä teoriasta. Osaamista ja oppimista on monenlaista, pitääkin olla.

Perimmältään kysymys taitaa olla induktiivisesta ja deduktiivisesta päättelystä. Ensimmäinen on lähempänä kokemusta ja mahdollista pienemmillä pohjatiedoilla. Deduktiivinen päättely ja tutkimus luonnollisesti taas edellyttää erinomaista tiedonalan tuntemusta.

No, minusta molemmille on paikkansa. Mutta oppimisen halua ei korvaa mikään!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Vihdin kirkonkylään salibandyyn soveltuva liikuntahalli!

Tyttöjä pelin tiimellyksessä
Kirjoitan oikeastaan ensimmäistä kertaa blogiini jostain muusta itselle merkityksellisestä kuin oppimisesta ja koulusta. Mutkan kautta tämäkin liittyy kouluun: Vihdin kirkonkylässä oleva perinteikäs opinahjo Vihdin yhteiskoulu on ison uudisrakennusprojektin edessä. Koko vanha rakennus lukuunottamatta uusinta osaa puretaan ja tilalle rakennetaan kunnan eri toimintoja yhdistävä Campus. Aivan mahtavaa, olen ylpeä kotikunnastani Vihdistä. Täällä todella panostetaan uusiin ja terveisiin koulurakennuksiin JA samalla monipuoliseen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan!
Silti itselle ja sadoille muille vihtiläisille tällä hetkellä todella tärkeää on saada salibandyn harjoitus- ja peliolosuhteet kuntoon. Salibandy ja sähly ovat parasta osallisuutta, liikunnallisuutta, harrastamista ja kilpaurheilua matalalla kynnyksellä. Siksi olen ottanut yhteyttä moniin paikallisiin toimijoihin seuraavalla viestillä. Ai niin, olen siis Vihdin Salisusien B-C -tyttöjen valmentaja ja innokas pelaaja, ensimmäistä kertaa eläissäni lähdössä sarjapeleihin 54 vuotiaana :D

HYVÄT VIHDIN KUNNAN VIRKAMIEHET JA POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT


Kun päätätte kirkonkylän uudesta liikuntahallista, toivon että huomioitte seuraavat asiat:
Vihdin Salisudet C-tytöt 2015-16
  1. KASVAVA LAJI: Salibandy on kasvava (tunnusluvut) ja todella merkityksellinen laji niin kilpaurheilun, nuorisotoiminnan kuin osallisuuden näkökulmista.
  2. HARRASTAMINEN: Rakennettavan uuden hallin täytyy olla sopiva salibandyn harrastamiseen (olosuhdekriteerit) ja salin koon on siksi oltava minimissään 22m x 42m.
  3. PELIT: Tarvitsemme saleja, joissa todella lukuisat paikalliset joukkueet voivat sekä pelata sarjapelejä että järjestää turnauksia. Merkitystä taajaman palveluntuottajille ei kannata väheksyä, kun paikalle saapuu joukkueita huoltajineen. 
  4. NUORET JA LAPSET: Nykyisin jo hyvin pienet juniorit joutuvat matkaamaan pitkiä matkoja sekä peleihin että jopa harjoituksiin. Päivät venyvät ja kynnys harrastamiseen nousee. Lähisalit olisivat parasta lähiliikuntaa ja omatoimisuutta. 
  5. EKOLOGIA: Yhtä treeniä tai peliä varten matkustaa vähintään 5 henkilöautoa kymmenien kilometrien päähän, kun salien määrä omassa kunnassa ei riitä.
  6. KUNNAN IMAGO: pienemmissäkin kunnissa on paljon parempia olosuhteita lajin harrastamiseen.
  7. HARRASTAMINEN: edulliset salitilat mahdollistaisivat tavoitteellisen urheilun lisäksi kerho- ja höntsäpelaamisen. Sen kysynnälle ei oikeastaan ole rajaa, viisivuotiasta vanhuksiin.
Tein asiasta myös nettiadressin, jonka kaikin mokomin voit käydä allekirjoittamassa.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

TOIMINTASUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Tälläisen pikaohjeen kirjoitin, kun tuppaavat olemaan ohjelmat ja ohjeet niin pitkiä. Toimii minusta niin kiusaamiseen, oppimisen tukeen kuin varmaan auton huoltoonkin. Minusta nämä asiat ovat oikeasti aika yksinkertaisia. Tai olen siis ite yksinkertainen.


Perusohje:

  1. Seuraa ja huomaa.
  2. Kerro eteenpäin.
  3. Puutu heti.
  4. Järjestä perusteellinen seuranta:
    1. Sovi heti kaksi seurantatapaamista viikon päähän ja kahden viikon päähän.
    2. Sovi lisää tapaamisia kunnes on tavattu 2-3 kertaa niin, että kiusaamista ei ole jatkunut.
  5. Kirjaa kaikki ylös.
  6. Ole avoin ja toimi yhdessä muun henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien kanssa.
  7. Kuuntele nuorta äläkä toimi hänen ylitseen.


Lähtökohta on siis se, että "Minä suojelen sinua kaikelta". Ja välitän. Teen. Ja kirjaan myös :)

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tämän kevään puhe

Hyvät ylioppilaskokelaat, arvoisat juhlavieraat ja kollegat, nykkiläiset!

1. Yleinen osa





Jokaisella lukuvuodella tuntuu olevan joku oma erityinen luonteensa. Sitä ei välttämättä vuoden aikana huomaa, mutta kuten aina, on helppoa olla jälkiviisas ja antaaa asioille merkityksiä, sitten kun ne ovat ohi ja turvallisesti historiaa. Itselle tämä vuosi on numeroiden valossa ollut yksi kohta huomata olevansa jo aika vanha tai ainakin kokenut, kun huomaa omista ylioppilaskirjoituksista on kulunut 35 vuotta ja avioliittoakin on takana 25 vuotta ja 3 päivää.

Millaisena tämä lukuvuosi piirtyy tällaisen keski-ikäisen rehtorin silmin? Tälle lukuvuodelle on minusta ollut koulun aikuisten näkökulmasta luonteenomaista muutos. Muutoksesta koulussa on puhuttu jo pitkään ja on myös totta, että elämä on itsessään jatkuvaa muutosta. Silti tämä vuosi tuntuu minusta siltä hetkeltä, jolloin muutos tulee syliin ja pakottaa joko toimimaan tai ainakin valmistautumaan siihen, että kohta asiat ovat toisin. Yhteiskunnallinen muutos globalisaation, digitalisaation ja talouden näkökulmista on yhä selkeämmin ollut käsinkosketeltavaa vaikkapa kilpailukykysopimuksen melko tuskallisen prosessin muodossa. Koulumaailmassa koulutuksen säästöt eri sektoreilla vaativat kykyä tehdä entiset asiat hyvin entistä pienemmillä resursseilla. Kaikkein konkreettisimmin muutos on kuitenkin näkynyt meille koulun aikuisille hektisenä opetussuunnitelmatyönä. Peruskoulun opetussuunnitelmaa on valmisteltu pitkään ja perusteellisesti. Uusi OPS tulee yläkoulussa käyttöön vuoden päästä syksyllä 2017. Sen sijaan lukion opetussuunnitelman perusteiden laatiminen valtakunnan tasolla kesti todella pitkään ja itse OPS-työlle jäi aikaa vain tämä lukuvuosi. Kun uusi lukion OPS eli LOPS otetaan käyttöön jo ensi syksynä uusien ykkösten kanssa, ollaan todella oltu kiireessä ja paineen alla.

Hyvä suunnittelu on onnistumisen lähtökohta. Silti juuri nykypäivän kaltaisessa tilanteessa on välttämätöntä pystyä elämään ajassa ja arjen toiminnassa on oltava herkkyyttä ja voimavaroja tehdä oikeat asiat oikeaan aikaan. Tämä haaste ei ole koulun opetusammattilaisille pieni ja haluan todella kiittää siitä, miten hienosti olette tähän haasteeseen tänäkin vuonna vastanneet.

Muutos luo väistämättä epävarmuutta ja aiheuttaa pahoinvointia. Siihen voimme vastata vain auttamalla toisiamme ja pitämällä huolta siitä, että meillä on yhteiset tavoitteet ja pelisäännöt, niin että tiedämme olevamme yhdessä  tekemässä tehtäväämme  ja vaalimassa NYKin henkeä.

Millainen on NYKin henki?

NYK on hyvä koulu, jolla on  yli 85 vuoden vahvat perinteet.

NYK on yhteiskoulu, jossa on aikaa kasvaa, halutessaan kuusi vuotta. Lukion menestys pohjaa peruskoulussa tehtyyn työhön ja tänäänkin jaettavat todistukset ovat tulosta koko kuuden vuoden urakasta - tietenkään unohtamatta edeltäviä vuosia alakoulussa ja kotona sitä ennenkin.

NYK on lukio, joka sijoittui STT:n vertailussa sijalle 38 koko maan yli 400 lukion joukossa. Sijoitus tarkoittaa sitä, että tuotamme nimenomaan lisäarvoa opiskelijalle eli annamme tilaisuuden nostaa tasoa siitä, millä lukioon on tultu. Samaan aikaan meillä kirjoitetaan myös huipputuloksia yksittäisissä aineissa. NYK on kiistatta todella hyvä lukio.

NYK on kehittyvä ja kehittävä koulu: NYKin peruskoulussa toteutettiin kahteen kertaan koko koulua koskettava monialaisten opintojen viikko. Näitä täytyy alkaa toteuttaa reilun vuoden päästä uuden OPSin myötä, mutta toteutimme ne jo nyt ja kehiteltyinä uudelleen ensi vuonna.  

NYK on nuoria osallistava koulu: NYKLAN eli nuorten verkkopelitapahtuma oli nuorten itse ideoima ja toteuttama tilaisuus ja täydellinen menestys, jo perinne kahden vuoden jälkeen.

Näen, että NYK on koulu, jossa arvostetaan oppimista, työn tekemistä ja ahkeruutta. NYK on koulu, jossa ollaan ystävällisiä ja käyttäydytään hyvin. NYK on koulu, jossa jokaisella nuorella on tilaisuus kasvaa omaan täyteen mittaansa. NYK on turvallinen yhteisöllinen koulu, jossa jokaisesta pidetään huolta ja haluamme panostaa ryhmiin, joissa jokainen viihtyy. Olemme yksinkertaisesti hyvä koulu ja haluamme sellaisena pysyä.

Samaan aikaan pitää muistaa emeritus-professori Kari Uusikylän sanat. jokaisessa luokassa on oppilas, jota kukaan ei ole pyytänyt tai halunnut kaveriksi koko kouluaikana. Sellaista ei yksinkertaisesti saa tapahtua ja sille meidän on voitava tehdä enemmän. Toinen asia muistettavaksi on Uusikylää taas lainaten se, että riittää kun tekee parhaansa. Jokaisella on omat parhaansa, niin tason kuin kiinnostuksen suuntautumisen mukaan. Ei kannata kilpailla toisia tai standardeja vastaan, riittää kun pyrit tekemään asiat mahdollisimman hyvin ja olemaan vähän parempi kuin entinen itsesi.

Toivotaan, että joku perustaa Paras koulu ihmiselle -Rankingin ja että me sijoitumme siinä huipulle. Ja toivotaan, että siellä huipulla on tässä asiassa ruuhkaa, koska jokainen nuori ansaitsee sellaisen koulun!

Näillä sanoilla kiitoksia tästä lukuvuodesta kaikille niin koulussa kuin sen ympärilläkin!

2. Ylioppilaille kohdistettu osa

Hyvä uusi ylioppilas, yksi tärkeä vaihe elämästäsi on nyt suoritettu. Rehtorinasi sanon, etttä NYK on ollut hyvä paikka lukion suorittamiseen. Olemme yhtä aikaa riittävän suuri, jotta voimme tarjota mahdollisuudet monipuolisiin opintoihin sekä tarpeeksi pieni siihen, että kukaan ei jää sivuun. En sano, että olemme valmiita tässä, mutta näen teistä, että olemme onnistuneet. Lukiolaisemme ovat suoraan itse kertoneet, kuinka yläkoulun erilaisista nuorista koostunut luma on lukiossa hitsautunut kaikkia yhteen sitovaksi ryhmäksi, jossa jokainen tuntee itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Tässä me aikuiset olemme saaneet  auttaa, mutta varsinaisen työn olette tehneet te itse. Te jätätte hienon perinteen seuraaville ikäluokille jatkaa suoritusten näkökulmasta korkeatasoisen ja kaikille turvallisen lukion kulttuuria.

Nyt teidän on aika siirtyä eteenpäin. Suurempiin ympyröihin ja suurempiin haasteisiin. Sille pohjalle, jonka olette täällä luoneet on hyvä rakentaa. Toivon, että rakennatte tästä maan, jossa kaikista  tulee yhä parempia ja yhden onnistuminen ei ole toisslta pois. Tehkää Suomesta maa, jossa on tekemisen meininki ja yhdessä onnistumisen kunniasäännöt. Löydä oma liekkisi ja anna sen valaista yhdessä muiden kanssa.

3. Ylioppilaaksijulistaminen (VAKIO-OSA)

Jaan nyt ylioppilastutkintotodistukset sekä lukion päättötodistukset. Kutsun ryhmänohjaajat Irja Mettiäinen ja Päivi Sikkilä jakamaan ylioppilaslakit.

>Lakkien jako>

Seuraa ylioppilaaksi julistaminen. Pyydän kokelaita nousemaan ylös.

Koska olette suorittaneet hyväksytysti lukion oppimäärään kuuluvat opinnot ja läpäisseet niihin perustuvat ylioppilastutkinnon kokeet, olette suorittaneet koko ylioppilastutkinnon. Merkiksi siitä saatte oikeuden kantaa ylioppilaslakkia. Ylioppilastutkintolautakunnan antamalla valtuutuksella julistan teidät ylioppilaiksi. Pankaa ylioppilaslakki päähänne.

<APLODEJA>

Hyvät ylioppilaat!

Nyt kun tiemme ovat eroamassa, haluan kiittää teitä koko ikäluokkaa hienoista yhteistyön vuosista ja erinomaisista opiskelutuloksista omasta ja koko koulun puolesta. Toivotan teille, hyvät ylioppilaat, parhainta onnea ja menestystä elämässänne.

5. Onnittelemme uusia ylioppilaita nousemalla seisaalleen ja laulamalla yhteisesti perinteisen ylioppilaslaulun Gaudeamus igitur.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Matematiikan osaaminen on kriisissä!

Minua hämmentää tapa, jolla matematiikan oppimisen ongelmista kirjoitetaan nyt, paljon. En muista lukeneeni yhdenkään opettajan sanoneen, että hän päästää läpi harjoittelematta kertotaulua. Tai että ei anneta läksyjä.

Enkö minä vaan tunne oikeita opettajia vai mikä tässä mättää?

Entä jos on niin, että yliharjoitellaan? Treenataan ja drillataan liikaakin ja ainakin liian monia asioita ja liian nopeasti?

Entä jos kyse ei olekaan matematiikasta, vaan siitä että sen enempää opetus kuin oppiminen ei löydä painoalueita, fokusta, laatutekijöitä?

Painetaan vaan. Opitaan mutta unohdetaan?

Jos liika onkin liikaa? Että kyse ei olekaan matematiikasta, vaan oppimisesta, merkityksestä, ihmisestä? Elämästä, oppimisesta ja lepäämisestä?

Little less, little better.

Tämä ei ole vastaus, koska meiltä puuttuu oikea kysymys.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Läksyjä vai oppimista?

Alla olevan kirjoitin kommentteina yhteen Facebook-ketjuun. Kyse on siis läksyjen merkityksestä ja siitä, kuka voi kommentoida jonkun aineen oppimisen edellytyksiä. Otsikon keksin ihan kaikkien kalasteluksi :)

Kuka saa ottaa kantaa yhden oppiaineen oppimisen ja opettamiseen?
Minusta meidän pitäisi sallia kaikkien ja kaikenlaiset mielipiteet ja näkökulmat.
Jos vain ao. aineen opettaja voi kommentoida ao. ainetta, samalla logiikalla yhden opettajan opetusta voi kommentoida vain sama yksi opettaja. Kuka voi siis kommentoida yhden oppilaan kokemusta oppimisesta koulussa? Oppilas itse vai ei kukaan?

Mieluummin näkisin niin, että kaikilla on oikeus kommentoida, kunhan perustelee näkemyksensä. Itse sanoisin näin: kun kyse on taidosta, oppiminen perustuu aina johonkin määrään toistoja. Kun kyse on ajattelusta, oppiminen perustuu entisen mallin murtamiseen ja korvaamiseen uudella paremmalla. Kummasta aineen xxx oppimisessa on kysymys? Vai molemmista vai jostain muusta?

Ja millainen oppiminen tai oppiaine edellyttää osan tekemistä kotona, siis läksyjä?

Vai voisiko olla niin, että itseohjautuva oppija saa mahdollisuuden jäsentää oman ajankäyttönsä niin, että ehtii saada tarpeeksi aikaa ja erillisiä kertoja kunkin opeteltavan asian oppimiseen sen luonteen edellyttämällä tavalla?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Lupasin osallisuutta - ja osallistumista

Joskus jo aiemmin keväällä lupasin itselleni ja ääneen jollekin muullekin, että teen jotain osallisuudelle ja osallistumiselle omassa koulussani NYK:issä. Ei se siis minun omani ole, vaan minä olen sen oma.

Viikko sitten palatessamme junalla Oulusta kiihkeän viikon jälkeen (Tiimivalmentaja-koulutussessio Oulussa olisi ollut kiihkeä, jos olisin siihen ehtinyt osallistua. Vallu-luokkien informaatiosota sitten oikeasti oli kiihkeä minulle ja siihen totta vie osallistuin) mietimme apulaisrehtori MArian kanssa monia koulun  kehittämisen isoja linjoja. Koulun ovien avaaminen sekö sisään että ulos tuntui tärkeältä. Päätimme siis luoda uuden toimintatavan, jonka nimi on

NYKäsy

NYKäsy ti 26.4. klo 18-20 ruokasalissa
Oletko kiinnostunut kehittämään
- innostavaa, terveellistä ja monipuoliseen oppimiseen kannustavaa kouluympäristöä
- oppilaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia
- NYKin, yritysten, yhdistysten ja järjestöjen välistä yhteistyötä
- monialaisia oppiaineita laajempia oppimiskokonaisuuksia
- koulun, huoltajien ja koko kylän yhteistyötä?
Niin mekin. Tule kahvikupin äärelle miettimään yhdessä, miten saamme näitä asioita eteenpäin.
Ilmoittautuminen: http://bit.ly/nykasy1
Terveisin Maria ja Mikko


Sitten sattui eilen aamulla käsiin lapsiasiainvaltuutetun toimiston julkaisu "Eriarvoistuva koulu?" Ensin luin Martti Hellströmin nostot julkaisusta, sitten silmäilin itse julkaisua. Ja vimeiseksi luin sen huolela läpi ja jaoin muutamankymmentä lainausta Twitteriin ja Facebookiin. Siinä prosessissa ja syntyneissä somekeskusteluissa kehittyi ajatus siitä, että aika yksinkertaisella jutulla voin lunastaa toisen palan lupauksestani:

NYKin koululaisaloite!

Se voi olla mitä vain: oppimista ja opetusta, tapahtumia, hankintoja, toiminnan kehittämistä, tiloja, ruokailua... sinä päätät!
Jos ehdotuksesi on laajempi kuin koulua koskeva, se toimitetaan oikeaan osoitteeseen! Kaikkien aloitteet viedään eteenpäin yhteistyössä tukareiden, oppilaskunnan hallituksen, opettajakunnan, johtokunnan ja nuorisovaltuuston kanssa.

HUOMIO! Kun olet vastannut, näet kaikki tehdyt aloitteet. Myös oma aloitteesi on muiden nähtävissä. Samoin nimesi on muiden nähtävillä, jos sen kirjoitat.

Molemmat linkit ovat aidon avoimuuden ja osallisuuden hengessä avoimia kaikille. 16-vuotias konsulttini katsoi vähän vinoon, kun ajattelin laittaa nämä saataville vain omaan järjestelmäämme kirjautuneille. Niinhän se on, lähdetään luottamuksesta ja rajataan vasta, jos tarpeen on. Osallisuus syntyy luottamuksesta ja sitä pitää rakentaa niin, että myös nimettömästi voi tehdä aloitteita. Me aikuiset sosiaalisessa mediassa emme tätä aina oikein hallitse, luotetaan silti nuoriin.

Tällaista avoimuutta, kokeilua, osallisuutta ja osallistumista nyt.  

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ryhmätyö on syvältä


Miten tämä näin meni? Ja menikö? Kaikki ajatukset on taas kerran syntyneet yhdessä, somen syvistä metsissä. Eli ei tainnut mennä ihan noin kuitenkaan...










"Aikainen lintu madon nappaa" eli kannattaa olla liikkeellä ajoissa ja yksin. Kyse on kilpailusta.

"Toinen hiiri saa juuston" eli aina ei kannata olla se ensimmäinen, vaan ajoissa, mutta juuri oikeaan aikaan.

Molemmat ovat yksin tekemisen malleja. Toiset ovat vain kilpailijoita, tosin heitä voi käyttää hyväksi.
Perimmältään ihminen on kuitenkin laumaolento. Laumassa tai parvessa suurin osa voittaa, vaikka jollekin yksilölle voi käydä huonosti.

Teollistuminen teki tästä systeemin. Kokonaisuus on osiensa summa ja kun jokainen tekee hihnalla oman osansa, autoja valmistuu paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin että jokainen yrittäisi tehdä omansa.

Miten sitten ryhmätyö on niin surkeaa?
Koska ryhmä on usein samanlaisten yhteisö, jossa ahkera ja nopea kokee kärsivänsä siitä, kuinka joutuu sopeutumaan toisen tapaan. Tai kuten se koulussa perinteisesti meni, tekemäänkin sen toisen työt. Opettajienkin työryhmät pyrkivät jotenkin luonnostaan jäljittelemään tehdasta. Jaetaan nopeasti kokonaisuus osiksi ja jokainen sitten tekee osuutensa, josta kokonaisuus kasataan. Liukuhihnan koulusovellus. Tuohan toimiikin, kun ratkaistava ongelmaon niin tuttu, että sen voi pilkkoa.

Wicked problems

Olemme siirtyneet aikaan, jossa on vaikeaa päättää edes mikä on ratkaistava ongelma, saati pilkkoa sitä. Siksi tarvitaan uudenlaista kykyä verkostoitua, kasata tiimi joka on paras mahdollinen tähän tilanteeseen, joka kykenee ratkaisemaan asioita, joita kukaan tiimin jäsen ei yksin vain pysty ratkaisemaan.

Tiimi ei ole yhteenlasku. Ei ollut liukuhihnakaan. Auto josta puuttui takapyörät ei ole mikään, jokainen osa tarvitaan. Tiimin kohdalla asia on vielä ilmeisempi. Kun tiimin pitää pystyä todella syvään dialogiin ja sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen, tiimi on osiensa kertolasku kuten Päivi Valo kirjoituksessaan Innostaja niin hyvin kuvaa. Kirjoituksessa oleva kuva pelkistää asian hienosti.


On tosi ymmärrettävää, että moni on kyllästynyt ryhmätyön tehottomuuteen. Silti yksin tekeminen ei ole kovin hyvä vaihtoehto juuri nyt. Joissain asiossa on, mutta moni asia on juuri nyt niin monimutkainen, että Lonely Rider ajautuu tekemään kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä, pieniä osia ja ratsastamaan unohdettuna auringonlaskuun.

Sama koskee perinteistä osaoptimoitua ryhmätyötä. Se ei vain riitä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Työtä, aikaa ja tuloksia

Tajunnan virtaa Tiimimestari-koulutussession ja päivän Hesarin pohjalta.

Tänään Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu työajasta ja sen kainalossa juttu työn tuottavuudesta. Tässä linkit noihin juttuihin, jaoin ne jo SOKF-ryhmään ja keskustelu asiasta lähti heti liikkeelle. Tärkeästä asiasta tuntuu siis olevan kyse.


HS 3.4.2016: Työaika on menneen maailman mittari – yhä useamman työ on ajasta ja paikasta riippumatonta
HS 3.4.2016: Miten työn tuloksia pitäisi mitata?

OAJ ihan ansiokkaasti puuhaa opettajille uutta työaikajärjestelmää (Mistä vuosityöajassa on kyse? Tässä OAJ:n mallit). Juuri sellaista keskustelua käydään nyt, joka joskus vuoden 2000 aikoihin oli todella ajankohtaista. Mistä asioista opettajan työ koostuu, miten ne asiat voi määritellä, miten työtä ajalla mitattuna voi allokoida ja miten tuosta työstä voidaan maksaa?


MITÄ MIETIN?

  • Kuinka järkevää on nostaa kauhea myrsky ja riita asiasta, joka monella muulla asiantuntijatyön alueella on jo todettu ratkaisemattomaksi? 
  • Pitäisikö huomioida opettajien oma kokemus, että työaika ei yksinkertaisesti sovi mittaamaan opettajan työssä koettua rasitusta tai saavutettua tulosta?
  • Pitäisi määritellä, sopimalla tai määräämällä, mikä on koulun tehtävä? Se ei niin selvä oikeasti ole.
  • Jos hyväksytään, että työn tuloksellisuudella - sopivasti määriteltynä - on roolinsa esimerkiksi palkan perusteena, niin miten työn tuloksellisuutta pitäisi arvioida? 
"Yksi kriteeri arvioinnissa voisi hänen mielestään olla asiakas: se, kuinka tyytyväinen asiakas kunkin työn tuloksiin on." Minna Huotilainen HS 3.4.2016



Jos lähdetään siitä, että oppilas oikeasti on asiakas. Koulu palvelee asiakastaan. Asiakas ei anna vastineeksi rahaa, vaan tekee sopimuksen, jota koko ajan säännöllisesti uusinnetaan. Tässä malli Tiimimestarien (lähde: Tiimiakatemia) oppimissopimuksesta:

Oppimisopimus:
1. Missä olemme olleet?
2. Missä olemme nyt?
3. Mihin haluamme mennä?
4. Millä keinoilla?
5. Mistä tiedämme että olemme perillä?



Otetaan lähtökohdaksi siis se kirottu paikallinen sopiminen. Pelottava skenaario, mutta onko vaihtoehtoa? Ja siis samalla kaavalla sopimalla opettajien omat sopimukset. Ja yhteisön yhteiset.

Mitä tähän tarvitaan? Ei muuta kuin toimiva tiimimalli (tai saa sitä, Martti, nimittää  yhteistoiminnallisuudeksikin) ja vahva luottamus.

Teemme yhdessä. 
Siksi: 
Arvostamme toisiamme. 
Siksi:
Luotamme toisiimme.
Siksi:
Olemme tärkeitä itsellemme ja muille.
Siksi:
Olemme iloisia ja voimme hyvin.

(opittu Pertti Parpalalta Ritaharjun koulusta)

Nyt taas muihin hommiin... 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kukaan ei kysynyt, minä vastaan: Miten hyvä e-oppimateriaali poikkeaa perinteisestä oppikirjasta?

Erään Facebook-keskustelun osana päädyin puolustamaan tiedonrakenteluun pohjautuvien e-oppimateriaalien perusteita. Tässä tämä puheenvuoroni: 

Pakko puolustaa nyt XXXXXX:a, mutta teen sen enemmän konseptin kuin tuotteen näkökulmasta.

Esittetty kritiikki (oppimateriaalin aineiston niukkuudesta) on oikeutettua, kun pitää lähtökohtana ajatusta, että oppikirja on yhteenpaikkaan kerätty tiivis, hyvin toimitettu tietopaketti, jota opettaja valikoiden käyttää.

Nyt puheena olevassa konseptissa asiaa lähestytään vähän toisin. On pedagoginen ja osin varmaan mielipidekysymyskin, mitä pitää toivottavana. Konseptia pitäisi kuitenkin arvioida siitä näkökulmasta, miten se ratkaisee sen ongelman jota se pyrkii ratkaisemaan. Muuten keskustelu saa vähän outoja kaikuja.

Kyseisen konseptin lähtökohtana on yksilöllinen ja yhteisöllinen tiedonrakentelu ja ajatus siitä, että tekemällä oppii. Lähdekriittisyys syntyy parhaiten siinä, kun lähteitä käytetään ja samalla opitaan arvioimaan niitä. Tietokäsitys ja tiedon rakenne muotoutuvat aktiivisen ja vuorovaikutteisen prosessin kautta, jossa oppija ja oppimisyhteisö yhdessä kontribuoivat, opettajan ohjauksessa.

Opettajan rooli voi olla monenlainen, kuitenkin todennäköisesti aina enemmän ohjaava kuin perinteisessä luentomaisuutta painottavassa ja opettajan strukturoimassa opetuksessa.

Sanoisin noin omana näkökulmanani, että konsepti jäljittelee tiedoyhteisön tapaa rakentaa ja validoida tietoa, vaikka nyt tavoitteena ei olekaan universaalisti uuden tiedon tuottaminen.

Tässä mielessä valmiina oleva oppimateriaali on tosiaan vain pohja, jota opettaja, oppija ja yhetisö voivat opettajan ohjaamassa prosessissa viedä haluttuun suuntaan.

Tällaisesta mainioita esimerkkejä ovat (ainakin) Tabletkoulu, e-Oppi&Pedanet sekä myös avoimen oppimateriaalin käyttäminen jossain opettajan ohjaamassa ympäristössä - oli se sitten digitaalinen tai ei.Wikirjaston perusopetuksen osasto ja tyottajanyhteiseön Facebook-ryhmä antavat tästä hyvän kuvan. Suosittelen tutustumista!

Tämä pitkä kirjoitus siis siksi, että tämä konsepti ei pyri olemaan kiillotettu ja "valmis" paketti keittokirjamaisine käyttöohjeineen, kuten kaupallisesti menestynyt perinteinen oppimateriaali tuppaa olemaan.

Läppäri joka niemeen, notkoon ja peruskouluun

Helsingin Sanomat uutisoi eilen:
"YKSI kannettava tietokone jokaista 7–9-luokkalaista helsinkiläistä kohden, lisää laitteita muillekin luokka-asteille. Opettajille koulutusta digivelhoksi. Koulujen onnettomat tietoverkot kuntoon." (lue koko juttu)

Mielenkiintoista, innostavaa ja pelottavaa. Mielenkiintoista on se, että tähän käytettävät rahat ovat jostain muusta pois. Todennäköisesti jostain muusta koulutus- ja kasvatussektorilla. Millaisia linjauksia tähän asiaan liittyy Helsingissä?

Innostavaa on minulle henkilökohtaisesti se, että koska koulun tehtävä on tarjota mahdollisuus oppia tärkeäksi harkittuja tietoja ja taitoja, Helsinki on nyt oikeasti päättänyt tarjota kaikille tasapuolisesti mahdollisuuden oppia mahdollisuudet oppia digitalisaatioon liittyviä tietoja ja taitoja. Tämä on katsottu tärkeämmäksi kuin joku muu, jolle jää nyt vähemmän resursseja. Millaista toimintaa tämä päätös saa aikaan Helsingissä seuraavien kolmen vuoden aikana?

Pelottavaa on se, mitä tästä seuraa.
Joku kunta lähtee tekemään samaa "koska Helsinki". Ostetaan jotain laitteita sopimustoimittajalta  karmaisevaan hintaan, koska kunnassa ei ole ketään, jolla on osaaminen ja visio tehdä hyviä ratkaisuja. Tai päätösvalta vain on värillä ihmisillä.
Jopa pelottavampi näky on sellainen kunta, jossa digitalisaatio päätetään todeta hetken huumaksi ja pidetään kiinni vanhasta ja tutusta. Millaisiksi muodostuvat erot erot koulujen ja kuntien välillä oppilaiden tasa-arvon kannalta?

Pelottavinta on kuitenkin jo nyt alkanut ääripää-meininki. Helsinki on joko oikeassa tai väärässä. Todennäköisesti asia on kuitenkin sekä että. Elämme digitalisoituneessa maailmassa, jossa on osattava sen vaatimat  (ja mahdollistamat!) taidot ja toimintatavat. Silti, kaikkein tärkeintä on kasvaa hyväksi ja vahvaksi ihmiseksi, joka on merkityksellinen yhteisölleen ja sitä kautta itselleen. Kykenevä ratkaisemaan yhdessä ongelmat, olivat sitten pieniä tai isoja.

Digitalisaatio on. Se ei ole hyvä tai paha. Me olemme.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Jäi kuin Jämsän äijä laivasta

https://www.flickr.com/photos/sheepies/ 
CC BY-NC-ND 2.0


Monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja ‎ilmiöoppimisen‬ kohdalla olisi hyvä miettiä, mistä oikeasti on tai minusta pitäisi olla kysymys. 



A. J. Juliani kirjoittaa taas aiheesta, jota hän (ja moni muu) on omasta kulmastaan monta kertaa lähestynyt "Genius Hour" (toinen video) ja "20% time" periaatteiden kautta. Meillä samaa asiaa lähestytään OPSissa MOK:ien kautta. Pasi Sahlberg & co on lanseerannut yhden hyvän näkökulman (aamut yhteistä, iltapäivät valinnaisempaa), jota esim. Hannu Simola taitaa myös kannattaa.




Oleellista kaiken kaikkiaan omasta kulmastani näyttää olevan Julianin sanoin:


  1. Student Choice - oppilaan vapaa valinta niin sisältöjen kuin menetelmienkin suhteen (vaikka tavoitteet vielä jätettäisiinkin OPSin asiaksi) 
  2. Authentic Audience - oikea, aito yleisö: erityisesti pienempien poikien kanssa touhunneet ovat varmasti törmänneet tähän. Opettaja-sedälle ei kukaan jaksa kirjoittaa, mutta kun saa oikean yleisön, joka vieläö arvostaa hyvää sisältöä, niin johan lähtee. Ei siis koske mitenkään vain kirjoittamista.
  3.  Intrinsic Reward - sisäsyntyinen tai "luontainen" palkinto. Se, joka jumittaa ajatuksessa, että vain kokeella pelottelu saa ihmisen oppimaan, on ymmärtänyt vain talvisodan. Sen jälkeisestä laiskojen ihmisten mukavuuden tavoitteluun perustuvasta huikeasta kehityksestä on pudonnut kuin Jämsän äijä laivasta (vanha hämäläinen sanonta). 

Ja ihan loppuun - kun oppilaan oppiminen edellyttää aktiivista jakamista, tottai kai opettajat tekevät omassa työssään, kehittymisessään ja jakamisessaan sitä samaa - ensin vaikka lähimpien työkaverien kanssa, sitten esim. täällä facebook-ryhmässä ja wikikirjastossa. Tuolla on paikka yhdenlaiselle opettajien Genius Hour'ille - ja voisiko siihen liittyä myös uudenlainen opettajien työaikakäsitys, 20% periaatteella? 


Tästä on hyvä jatkaa #nykmok


Nurmijärven uutiset s.14

Avoin kirje opettajillemme





Näin loman alkajaisiksi sanon teille kaikille "Kiitos!" siitä* mahtavasta jutusta, jonka te - itse - ja - yhdessä - teitte.

Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä tuottaa lisää hyvää. Kun hyvästä puhuu, alkaa toimia hyvän puolesta. Ja kun tekee hyvää, alkaa ajatella hyvää.

Riittääkö tämä? Kyllä ja ei. Kyllä, tämä oli todellakin tarpeeksi hyvä, enemmänkin. Ei, tähän ei voi lopettaa. Olemmeko nyt niin hyviä ja taitavia, että voimme tämän kokemuksen perusteella jäädä miettimään? Emme ole. Ajattelemme, puhumme, ajattelemme yhdessä - ja teemme uudelleen.

Meidän ei tarvitse olla Suomen parhaita tai hyviä keneenkään muuhun verrattuna. Sen sijaan meidän pitää miettiä, olemmeko nyt niin hyviä kuin voisimme olla. Juuri siinä meidän kuuluu olla mallina nuorille - kestäviä epävarmuuden edessä, valmiita haasteisiin, yhtenäisiä, valmiita panostamaan siihen mikä on tärkeää. Ja laitan tähän disclaimerin: mietithän varmaan sanaa hyvä siinä mielessä, että toimii hyvän puolesta, ei vertailevana hyvänä suorituksena?

Itse koen, että hyvässä koulussamme on yksi asia, jossa emme ole paras - tai mieluummin vain hyvä - oma itsemme - osallisuus. Osallisuus niin, että nuoret ovat mukana kaikessa missä voisivat olla. Niin että nuorilta kysytään ENSIN ja sitten ammattilaiset miettivät asiaa ja parantelevat sitä yhdessä, kunnioittavasti, nuorten kanssa.

Haluamme nuoriltamme sitoutumista ja itsesäätelyn kykyä, halua sitoutua itseä suurempiin asioihin. Itse näen, että paatoksellinen puhe velvollisuudentunnosta ja muista perinnehyveistä kolisee tyhjille seinille. Minulle se ei kerro, että nuoret olisivat piittaamattomia. Se kertoo, että suuret kokemukset rakentuvat nyt toisin. Miten, mietitään sitäkin yhdessä.

Ja otetaan tähän mukaan ensimmäisenä nuoret, mutta myös huoltajat ja koko kylä. Se ei ole ammattilaisten arvostuksesta pois, päin vastoin. Kun kuuntelee muita, muutkin kuuntelevat sinua. Tiedätte, että tiedän.

* monialaisten oppimiskokonaisuuksien, ilmiömäisten oppimiskokemuksen viikko #nykmok

Ystävällisin terveisin,
Mikko


FullSizeRender.jpgWP_20160217_12_44_42_Pro.jpgJPEG-kuva

tiistai 9. helmikuuta 2016

Hauska pikku ominaisuus Dell 11 chromebookissa

Löysin sattumaltatämän. Laitteessa on näköjään pieni sovellus " Dell Activity Ligth"

Sen voi kiinnittää alapalkkiin ja käynnistää sieltä. Sen  avulla oppilas voi sytyttää Chromebookin näytön takapuolella olevan ledin kolmeen eri väriin:


Mitään sen kummempaa selitystä en näihin löytänyt, mutta näin vaikka

SININEN - pyytää puheenvuoroa
PUNAINEN - tarvitsee apua / on kysyttävää
KELTAINEN - haluaa yhteistyötä

Tässä ei ole oieastaan mitään muuta huonoa kuin se, että tuo ledi (n. 30mm pitkä viiru) näkyy vain sinne näytön takakannen suuntaan, siis perinnemallissa opettajalle.

Mutta tätä voisi kehitellä!
JA sama toiminee kuitenkin  paremmin kolmella Duplo-palikalla, samalla koodilla ja ilman konetta :)
Duplot vain pinoon pöydälle niin, että oikea palikka on ylimmäisenä. 

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mieletön viikko!


  • Aikataulut
  • Osallisuus
  • Koeviikko
  • Monialaiset opinnot eili ilmiöpajat


Viikko alkoi sillä, että yritin parhaani mukaan pitää oppilaiden hyvinvoinnin ja toimivien aikataulujen puolta. Nyt kuitenkin näyttää, että ollaan ensi syksynä menossa tätä vuotta tiiviimpään aikatauluun. Päivät toki lyhynevät, mutta tauot ovat sitten lyhyempiä. Jotenkin pitää keksiä lisää liikkumista ja toimintaa päiviin ja ratkaista muitakin pikkupulmia. Kuljetukset määrittelevät asioita - se on ihan ymmärrettävää, mutta en silti ole tästä muutoksesta iloinen.

OSALLISUUS nousee tuonkin myötä entistä tärkeämmäksi. Tulemme kevään aikana ottamaan teitä huoltajia ja varsinkin nuoria mukaan keskustelemaan siitä, mihin suuntaan koulua niin oppimisen kuin muidenkin asioiden suhteen haluaisitte kehittää.  Ei ole kovin tärkeää  mitä rehtori ajattelee. Tärkeää on, että kasvatusaikuisten koulussa ja kotona sekä nuorten ideat ja tarpeet saadaan kuuluville ja siten löydetään yhteinen suunta.

KOEVIIKKOa peruskoulussa on moni ihmetellyt. Se nyt ei ehkä kovin kummoinen idea ollut? Minä sen joka tapauksessa keksin. Oli siinä jotain ajatustakin takana, toisaalta oli ehkä syytä vain kokeilla jotain, jotta uusille ajatuksille ja toimintatavoille löytyy tilaa.

Seuraavan jakson loppuun kehitetään jotain  paremmin toimivaa, opettejien ja oppilaiden palautteen pohjalta, opettajien ja oppilaiden yhteisessä ryhmässä. Koeviikkoa ei tarvitse olla, ei tarvitse olla kokeitakaan. Pitää olla arviointia, joka edistää oppimista ja itsesäätelyn kykyä.

ILMIÖVIIKKO on ollut ällistyttävä menestys minun silmilläni katsottuna. Tällaista on ollut ennenkin, muta niin harvoin, että rutiinia siihen ei ole. Silti homma näyttää toimivan, niin viihtymisen kuin korkeatasoisten tuotostenkin suhteen.

Molemmista pyydetään ihan jokaiselta palaute, huoltajilta, oppilailta ja opetushenkilökunnalta. Varmaan K-kaupastakin, että saadaan koko kuva, miten viikko on kylässä vaikuttanut.

Tärkeää oli myös Tiimiakatemian Hannan ja Johanneksen vierailu tänään. Neljä opettajaamme on tiimimestarikoulutuksessa ja uusia ajatuksia virtaa hiljalleen koko yhteisöön.

Itse koen ylpeyttä tästä porukasta nuorimmasta vanhimpaan. Jään innolla odottelemaan jatkoa. Toivottavasti ehdin mahdollisimman paljon mukaan. Sitä jään miettimään, että kunpa olisi vielä aikaa järjestää joku yhteinen "uuden tiedon synnytys", jossa saataisiin näkyville sitä kaikkea mitä eri pajoissa on tehty ja opittu!



 P.S. Ai niin, onhan meillä ollut myös kiinalaiset vieraat tällä viikolla. Heidän kanssaan olisi mahtavaa kehitellä jotain tämän viikon kaltaista yhteistä mannerten välistä projektia - syventää jo nyt hienoa kulttuurivaihtoa pedagogiseen syvempään kehittelyyn.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Missä määritellään koulun tehtävä?


Koululla on pitkä historia, paljon tehtäviä ja sidoksia yhteiskunnassa ja vaikea tehtävä valmistaa tulevaisuuteen. Normien tasolla koulussa meidän jokaisen tehtävän määrittävät perusopetuslaki (erityisesti PoL 2§) ja -asetus, valtioneuvoston asetukset, opetussuunnitelman perusteet sekä paikallinen opetussuunnitelma ja siihen perustuvat lukuvuosisuunnitelmat.



Noiden pohjalta Antti Moilanen tiivisti koulun tehtävän näin:


Koulun tehtävänä on edistää:
  • yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, 
  • monipuolista inhimillistä osaamista, 
  • kasvua ideaaliseen ihmisyyteen. 




Kun tuota teemme, voimme jokaisessa kohdassa pysähtyä hetkeksi miettimään:

  • Viekö tämä meitä kohti päämäärää? 
  • Onko tämä hauskaa? 
  • Onko tämä taloudellista?

torstai 7. tammikuuta 2016

Koulun joulu


Sain tästä positiivista palautetta, niin jaanpa sen nyt tässä, vaikka loppiainenkin jo meni.
Alla on osa jouluviestistäni kokouluyhteisölle, jossa



- alkuun tavallista rehtorin viestiä, sitten


"Joulujuhla on perinteinen suomalaisen koulun juhla. Tilaisuus siis sisältää sekä joulutunnelmaa että kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä osia. Tekisi mieli kirjoittaa "Tilassa on saatettu käsitellä ja se saattaa sisältää pieniä määriä joulupukkeja, pähkinöitä, seesaminsiemeniä ja kristillistä perinnettä."

- ja loppuun sama sitten vähän virallisemmin.



Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Rehtorin tehtävä


Minä: Miten voin auttaa sinua onnistumaan yhteisen tehtävämme toteuttamisessa?
"Dialogi" - Kačka a Ondra

Ope: Voit auttaa minua tekemällä X.

Minä: En voi auttaa sinua tekemällä X, koska olen vastuussa tästä kokonaisuudesta 
eikä X minun näkökulmastani edistä yhteisen tehtävämme toteutumista.

Ope: Mikä on meidän yhteinen tehtävämme?

Minä: Kerro sinä se minulle. Sen jälkeen voimme keskustella uudelleen X:stä.


Ja tuntuu siltä, että samalla tavalla voin keskustella niin oppilaan, opiskelijan, huoltajan kuin sivistystoimen johtajan ja K-kauppiaan kanssa.
Tämä oli minun iso oivallukseni vuodelle 2016.