Hyvinvointiyhteiskunta, Hesari ja keskustelu

 Some rights reserved by alexstaubo

UUTISET KOTIMAA HS-SELVITYS Osinkoveron anteliaisuus ihmetyttää 29.3.2013
KOMMENTTI Verot varojen mukaan? – HS kysyi kahdeksalta asiantuntijalta 29.3.2013
UUTISET POLITIIKKA Asiantuntijoiden yleisluonnehdinnat uudistuksesta 29.3.2013
UUTISET POLITIIKKA Miksi vauraat listaamattomat yritykset saivat veroalen? 28.3.2013


Näin minäkin sen näen. Kuka sanoo sitä suunnitteluksi, kuka keinotteluksi.



Mielenkiintoista ja pelottavaa on, että meillä tarpeeksi suuri osa jollain lailla uskoo laillisen yhteiskuntamme hyvyyteen. Silti yksi tärkeimmistä eli terveydenhoito on tarkoituksella jo tehty eriarvoiseksi. Mihin suuntaan nyt on lähdetty ja mitä on tulossa?

Nyt tästä tehdään itsestään selvä arvo, ei välttämättömyys vaan hyve. Niiden joilla on, kuuluu saada enemmän. Ne joilla ei ole, saavat vastineeksi vähemmän.

Vai onko ajatuksena se, että ihan jokainen omalla panoksellaan luo ja ansaitsee pääomaltaan vahvan yrityksen, ei kaipaa muuta kuin yrittämisen vapauden ja kannustavan verotuksen.

Missä on ajatus velvollisuudestani yhteisöä kohtaan, panoksestani muiden hyväksi, uskostani tulevaisuuteen ja heikommista huolehtimisesta - siis hyvinvointiyhteiskunnasta?

Ja koulumiehenä sanon: Herätkää!

Ei tällaisen ajan nuori koe velvollisuutta, hänkään.

Kilpailijat pärjäävät, merkityksen näkevät onnistuvat. Muille jää chillailu.

Hallituksen logiikalla kannattaa kannustaa noita kahta ensimmäistä porukkaa,
lopuille kelpaa siperialainen kuntokuuri.

Arviointi, opettaminen ja/tai/vai oppiminen

Kiitos taas Facebook. Sieltä löytyy nykyään niin paljon ammatillista juttua - minulle se merkitsee jotenkin kotiluokkaa ja Twitter sitten koko maailmaa. Merkittävä osa omaa PLN ja PLE -kuviota kumpikin.

Kaikki oppivat lukemaan, mutta vain harvat kirjoittamaan, kirjoittaa Jukka Ruponen tänään http://www.alykassuomi.fi/ -sivustolla. Olen niin paljosta samaa mieltä. Lopulta olen sitten kuitenkin eri mieltä. Tästä:

YIPPEE: "Haluan kantaa korteni kekoon suuntaamalla huomiota siihen, mikä minun mielestäni on tärkeintä koko asiassa: Oppija itse!"
FAIL: "Heille syntyy kuin itsestään tarve, kykyä ja halua saada tekniikka tekemään asioita heidän puolestaan."
FAIL: "Parasta, mitä voimme tulevaisuuden eteen tehdä jo nyt, on alkaa tarjoamaan parempia puitteita sellaisten taitojen oppimiseen, joita tulevaisuudessa yhä enemmän tarvitaan."
FAIL: "Näitä asioita täytyy ensin opettaa, jotta niitä osataan myöhemmin myös vaatia ja tuottaa."
YIPPEE: "Niin, juuri siitä on kysymys. Me itse saatamme olla tulppana niille, joilla olisi meitä paremmat valmiudet tehdä Suomesta älykkäämpi ja osaavampi. Niinpä onkin ”meidän” velvollisuutemme pyrkiä antamaan ”heille” sen oppimiseen parhaat mahdollisuudet."

YIPPEE tarkoittaa, että tykkään. FAIL, että en. Kannattaa lukea koko juttu, niin saa lainaukset oikeaan kehykseen. Vaikka olen eri mieltä, niin tykkäsin jutusta ja se kannattaa lukea.

Kommenttini:

Tervetuloa kouluun! Opetamme paremmin kuin koskaan, mutta kun ei tartu, ei tartu. Muutetaan siis koko ikäluokka tottelevaisemmaksi, kuuliaisemmaksi ja velvollisuudentuntoisemmaksi!
Mutta, meidänhän piti saada aikaan innostusta, halua, tulta ja tuottavuutta. Tässä paradoksissa riittää purtavaa.

• miten saada pienen lapsen into säilymään (nyt ei siinä ihan onnistuta),
• isomman nuoren into kasvamaan (polarisoituminen on tällä hetkellä järkyttävää) ja
• into kumuloitumaan osaamiseksi, kyvyksi oppia, verkostoitua, vuorovaikuttaa, tuottaa, elää arvokasta elämää, olla enemmän kuin olisin yksin

Liikaa paasaamme siitä mitä pitää opettaa tai mitä pitää arvioida. Jopa Aulis Pitkälä ainakin julkaisun (Opetushallitus - Peruskoululaisten matematiikan taidoissa huolestuttavia puutteita) mukaan tuntui aikovan ratkaista matematiikan oppimisen ongelmat parantamalla arviointia. Ihan hyvä, jos arviointi nähdään osana oppimista (assasment as learning). Silloin kuitenkin parannetaan oppimista, ei arviointia. Jos taas ongelma on se, että oppilaat eivät peruskoulussa tiedä, mitä pitäisi oppia... uskooko joku tosiaan, että se olisi ongelman ydin?

Miten saadaan oppija itse innostumaan, näkemään merkitystä, olemaan valmis ponnistelemaan, kokemaan riemua oppimisesta? Joku tässä kuviossa kaipaa uudesta kulmasta katsomista. Tuntuu, että olemme oppimisen valtatiellä, mutta puuhastelemme tien reunan pusikoissa. Tähän innoittanut Ruposen kirjoituskin yritteliäästi kertoo siitä, mitä olisi vielä tärkeämpi opettaa ja vielä aikaisemmin. Olisiko ämpäri sillä keinolla jo täynnä ja kaivo edelleen kaikesta kantamisesta huolimatta tyhjä?

Sitä ratkaisemassa, päivä kerrallaan.
- 51 v. ja innostunut

Tarvitseeko Suomi pienipalkkaista työtä?

 Some rights reserved by erix!

Tämä on todella mielenkiintoinen asia. HS:n pääkirjoitus käsittelee asiaa tänään
Olen ehdottoman samaa mieltä, että useampia pitäisi saada työelämään. En vain ymmärrä tätä juttua.
Pieniä palkkoja siis tarvitaan, koska kaikkien työntekijöiden tuottavuus ei riitä korkeampiin palkkoihin. Onko siis yritysjohtajien palkkaus todella suhteessa heidän tuottavuuteensa?

On paljon ihmisiä, jotka haluavat töihin, mutta eivät pääse. Voisiko sen siis ratkaista kansalaispalkalla, jolloin se työpalkka voisi olla pienempi. Vai eivätkö he sen jälkeen haluaisi enää töihin? Jos eivät halua, niin mitä sille voisi tehdä?


"Scott Beale / Laughing Squid" laughingsquid.com.

Pääkirjoituksen mukaan hyvin koulutetut nuoret eivät ole ongelma. Eikö ole ongelma, että nuoret näkevät tulevaisuuden niin vähän lupaavana, että sen eteen ei kannata ponnistella. Potentiaalisesta "hyvin koulutetusta" tuleekin tosielämän "huonosti koulutettu", joka joko "syrjäytyy" tai suuntaa energiansa jonnekin muualle kuin palkkatyön maailmaan. Tällainen ajattelu on arkisen totta niin peruskoulun kuin lukion nuorissa.

Miksi eri ihmisiä - pienipalkkaisia, yritysjohtajia, nuoria, ikääntyneitä - kaikkia varten on omat silmälasit ja samat säännöt eivät toimi. Ei ole kovin luotettava tapa tarkastella maailmaa... Kuulostaa vähän keskiajan mielenmaisemalta.
Lueskelin vähän Soininvaaran blogia ja selailin Vartiaisen ja Soininvaaran kirjoittamaa uutta raporttia. Ok, ovat minua viisaampia miehiä. Jäijn kyllä miettimään sitä väitettä, että hyvin toimivilla työmarkkinoilla palkan ja koulutustason välillä on suora riippuvuussuhde. Kyllä se opettajalle sopii, pääsee samaan porukkaan lakimiesten, diplomi-insinöörien ja ekonomien kanssa. Kirjastoinhoitajat suorastaan hurraavat. Mutta yritysten edustajat tuskin laittavat nimeään tuohon paperiin. Jos jo ensimmäisillä riveillä niin blogissa kuin raportissa on tällainen pohjaoletus, joa ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, onko koko muukaan juttu sen varmemmin toimivaa. Sinänsä arvostan Soininvaaraa tosi paljon. Samoin Vartiaista, vaikka joudun tietoisesti olemaan ärsyyntymättä hänen tyylistään.

Edit 2.3.2013 klo 15.18
Erkki Kronholm kommentoi ajatuksiani Facebookissa, josta syntyi tätä keskustelu

•  Mikko, jäin minäkin sinun sysäämänäsi miettimään tätä. Kertoisitko mikä on se, mitä et ymmärrä? Jos Soininvaaran mukaan ongelma on se, että matalan koulutuksen ryhmissä työllisyysaste on pienempi kuin korkeammin koulutettujen keskuudessa, niin eikö ongelma ole ihan oikein määritelty? Ongelma on se, että matalan koulutuksen ihmisten kannalta (kuten myös yhteiskunnan kannalta) työmarkkinat eivät toimi niin kuin niiden pitäisi, koska työmarkkinat eivät työllistä heitä riittävästi. Olet oikeassa kun toteat, että näin on ollut aina. Ehkei kuitenkaan niin voimakkaasti kuin nyt. Ja tämä on juuri se ongelma, johon Soininvaara ja Vartiainen kiinnittävät huomiota.Ongelma on mitä ilmeisimmin laajenemassa yhä voimakkaammin myös korkeammin koulutettuihin väestöryhmiin. Tästä syystä, kuten mainitsit, työnantajat puhuvat "osaamisesta" eikä koulutuksesta. He haluavat korostaa, että palkkaavat osaaviksi katsomiaan muiden yhtä hyvin koulutettujen joukosta. Eli edes korkea koulutus itsessään ei enää takaa työllistymistä.

  38 minutes ago · Like
• 

  
  

  Mikko Jordman Aivan. Minusta noissa kirjoituksissa väitetään: hyvin toimivilla työmarkkinoilla korkeampi koulutustaso on suoraan yhteydessä työllisyysasteeseen. Voi tosiaan olla noin, mutta eikö se ole 'arvo' tai 'uskomus' tai 'toive'?
  Jäin miettimään sitä, minkä ajatusten varaan koko rakennelma on tehty.

  19 minutes ago via mobile · Like
• 

  
  

  Mikko Jordman JOS koulutustaso korreloi työllisyysasteen kanssa, onko se itsestäänselvyys vai jotain muuta. Minusta hyvin toimivilla työmarkkinoilla väestön koulutustaso vastaa työnantajien tarpeita. Ongelmaksi tulee se, että työnantajat ovat yhtiöitä, joiden yhteiskunnallinen ja varsinkin talousopillinen perustettava on tuottaa omistajalle voittoa / pääomalle tuottoa.
  Työnantaja ei siis työllistää siellä missä on korkein koulutustaso, vaan siellä missä pääomalle saadaan paras tuotto. Se taas on vaikeasti määriteltävää kvartaalitaloudessa. Syntyy jokin yhtälö jossa 
  
  {Työvoiman koulutustaso}~{työmarkkinoiden joustavuus}~{yhteiskunnallinen suopeus yritystoiminnalle} ||| {pääomalle saatava tuotto halutulla aikaperspektiivillä}
  
  Tuossa työvoimalla on pelkkä pelinappulan asema ja nuori voi yhtä hyvin päättää kouluttautua tai syrjäytyä. Tai - valita 'kolmannen tien' - tai ryhtyä rikolliseksi. ?
  
  Mutta olen varmaan ymmärtänyt tämän väärin. Pitää lukea soininvaarat ja vartiaiset paremmin.

  8 minutes ago via mobile · Like
• 

  
  

  Mikko Jordman Ennen tuo mekanismi toimi paremmin. Minä uskoin koulutuksen voimaan ja uskon edelleen, muutenkin kuin työmarkkinoiden toimivuuden kautta.

  7 minutes ago via mobile · Like
• 

  
  

  Mikko Jordman Blogissa on kyllä ihan tällainen pätkä "Jos työmarkkinat toimisivat markkinamielessä hyvin, jokaisen ryhmän työllisyysaste olisi sama, mutta palkat olisivat sitä korkeammat, mitä parempi on koulutus. Viivat olisivat siis pystysuorat." - See more at:http://www.soininvaara.fi/2013/03/01/miksi-lisaa-matalapalkkatyota/#sthash.3nb4b2By.dpuf
  

  
  

  Miksi lisää matalapalkkatyötä? : Soininvaara

  www.soininvaara.fi
  

  Rykäisin Juhana Vartiaisen kanssa lyhyessä ajassa muistion Talousneuvostolle työ...See More

  6 minutes ago · Like · Remove Preview
• 

  
  

  Mikko Jordman Jatkan vielä edelleen:
  Jos malli toimii muualla kuin kouluttamattomien kohdalla, voiko siitä suoraan päätellä, että heikosti koulutetut työllistyvät kun palkkoja vain lasketaan? Minusta ei.
  Tuossa ryhmässä lienee aika paljon sitä porukkaa, joka ei työllisty enää millään ja jos työllistetään, niin saavat fudut viikossa. Arvaus.
  Jos taas leikataan kaikki tuet niin alas, että on pakko ottaa mikä tahansa duuni vastaan, jotta pysyy hengissä, ollaan kyllä aika kaukana "pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta".

  2 minutes ago · Like
• 

  
  

  Mikko Jordman Vika on siis syvemmällä. Porukka menettää mielenkiinnon niin koulutukseen kuin työntekoon. Mitä sille voi tehdä, siinäpä kysymys.
  Minä näkisin vaihtoehdoksi kansalaispalkan. Silloin voisi tehdä palkkaa vastaan niin paljon kuin huvittaa ja saisi kouluttautumiselleen tuottoa. Työmarkkinat toimisivat. Jokainen voisi myös valita, tekeekö tuollaista työtä vai toisenlaista. Rikolliseksi ei tarvitsisi ryhtyä kuin kutsumuksesta.

Kumpi opitaan, lyhyt- vain pitkäjännitteisyys?

Niin mielenkiintoisia nämä havainnot ja niiden tulkinnat nykynuorten lisääntyneestä lyhytjännitteisyydestä. Tai vähentyneestä pitkäjännitteisyydestä.

Vähän kärjistystä.

Onkohan ihminen muuten luonnostaan lyhyt- vai pitkäjännitteinen? Jos pitkäjännitteisyys tarkoittaakin kykyä sietää muiden määräämiä, turhan tuntuisia asioita? Sitähän ei nykyihminen diggaa, oli nuori tai vanha.

Nyt kun opettaja ei sotke keskittymistä omilla asioillaan, niin nuoret jaksavat keskittyä?
Keskittymiskyvyttömät oppilaat keskittyvät johonkin muuhun ihan samana päivänä pitkiäkin aikoja, mutta ei koulussa?
Mitä ne "antakaa mun syrjäytyä rauhassa" -tyypit muuten tekevät kun keskittyneesti ovat tekemättä mitään pitkiäkin aikoja? Minä ainakin olen niin lyhytjänneitteinen, että pitkästyn ja alan puuhailemaan kaikenlaista, kun en jaksa olla keskittyneesti hiljaa.

Alkaa retriitti kuulostaa osa-aikasyrjäytymiseltä :)


Ajatuksen tähän antoi Sugata Mitran puhe "Build a School in the Cloud". Se todella kannattaa kuunnella.

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset vai hyvä oppiminen?

 Some rights reserved by University of Saskatchewan

Vaikka ylioppilaskirjoitukset ovat tärkeä ja vakava asia, minusta ne ovat tässä nyt vipuvartena: koulun täytyy muuttua.

Nyt tuntuu, että joka paikassa keskustellaan sähköisistä ylioppilaskirjoituksista. Toki tässä on vähän lukion va (virkahaku päällä juuri nyt) rehtorin näköharhaa, mutta on asia ollut todella paljon esillä niin netin keskusteluissa, radiossa ja televisiossa kuin  printtimediassakin.

Keskustelu karkaa nähdäkseni vähän sivuun varsinaisesta asiasta. Keskustelu painottuu siihen, onko vuosi 2016 realistinen aikataulu ja onko YTL tiedottanut riittävästi jne. Itse ajattelen niin, että annetaan YTL:n tehdä työtänsä. He siellä tekevät hommaansa erinomaisen kuuntelevalla tavalla ja siksi on vaikea varmasti yksiselitteisesti tiedottaakaan.

 Some rights reserved by orangeacid

Mikä sitten on se varsinainen asia?

Me kouluissa varhaiskasvatuksesta lukioon voimme nyt alkaa keskittyä siihen, mikä joka tapauksessa tulee, oli se vuosi kirjoitusten osalta sitten 2016 tai 2019. Tai vaikka kirjoitukset eivät koskaan muuttuisi. Maailma on muuttunut jo nyt eikä näytä, että vauhti olisi hidastumassa:

• oppimisen muutos
• tekniset, sosiaaliset ja itseohjaukselliset keinot verkossa
• edellisen välttämättömät edellytykset 
• opettajien asenteet ja taidot
• tekniset välttämättömät rakenteet, siis wlan ja laitteet
• WLAN kouluun heti!
• opiskelijoiden tvt:n käyttömäärän nostaminen jokapäiväiseksi lukiossa heti
• varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen saaminen mukaan miettimään tätä, siis mitä heiltä edellytetään

Ilman ylioppilaskirjoitusten sähköistämisen muodostamaa perälautaa eipäsjuupailtaisiin itsemme hengiltä. TVT:stä ei tarvitse tykätä, se on silti tämän hetken osaamiskilpailun aivan keskeinen palanen. 

 Some rights reserved by digit-al

Johonkin jo kirjoitinkin, että paperikoneet sammutetaan. Samalla sammuu toivottavasti muutama ydinvoimala. Me suomalaiset tarvitsemme kuitenkin voita leivän päälle sekä tavan julkaista ennen paperilla olleet jutut. Tehdään tästä meillel uusi ydinosaaminen. Emme ehkä ole kansana kovin puheliasta porukkaa, mutta kyllä me tämän osaamme, edelleen.

Hoidetaan asia.

Edit:
Lukekaahan Janne Korsimon blogaus 
Suomi takaisin huipulle

Maailma on muuttunut. Ok. Pidetään koulu ennallaan ja koetetaan saada maailmakin entiselleen

Tietotekniikkaa - 
vai viestintää, vuorovaikutusta ja remiksausta?


Facebookissa käytiin keskustelua Kari Haakanan kirjoituksesta Kiiltävä laatta on helppo ja väärä ratkaisu. Kirjoituksessa haluttiiin nähdä mobiililaitteet, erityisesti tabletit ja iPad, kuluttamisen välineinä. Siksi Haakana toi esille Raspberry Pi:n vaihtoehtona, jota käyttäen opetus ja oppiminen pääsisivät paljon syvemmälle tietojenkäsittelyn olemukseen. Omassa näkemyksessään RasPi:sta Kari Haakana on ehdottomasti oikeassa. Mobiiliuden merkityksen hän hahmottaa ehkä toisin kuin koulusta katsotttuna. Mobiililaitteet eivät kilpaile RasPin kanssa - tosin kumpaakaan ei osata Suomessa ainakaan vielä oikein hyödyntää pedagogisesti parhaalla tavalla, kuten Facebookin keskustelussakin todettiin.

iPadin voittokulun takana on nimenomaan sen erinomaiset median tuottamisen mahdollisuudet. Siksi sanon ihan kunnioituksella ja ystävyydellä: Kari Haakana on aivan kuutamolla ja kirjoittaa asiasta, josta ei joko tiedä tai ymmärrä. Voihan tietysti olla, että tavoite on provosoida. Tässä on kuitenkin se iPadin vallankumouksellisuus. Toki se on tehty ennen kaikkea kuluttamiseen, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun käyttäjä tekee sen todellisen innovaation. Samoin kai kävi tekstiviestien kanssa aikanaan.

iPadien ylivalta tietty ärsyttää, ainakin minua. Se on kuitenkin sivuseikka ja aika korjaa asian jos aihetta on. Opettajan näkökulman korostaminen laite- ja menetelmävalinnoissa on sekin aika lailla sivuseikka. Oleellista on se, miten oppiminen muuttuu ja on jo muuttunut. Jos laitteilla voisi parantaa opetusta, kenet tahansa voisi koneistaa opettajaksi. Niinhän ei ole eikä tule. Silti oppimisen maisema on muuttunut niin paljon, että paluuta ei ole. Opettajien tehtävä on omaksua teknologia etujoukoissa ja hoitaa se, mitä teknologia ei pysty hoitamaan. Muuten päätöksiä tekevät muut kuin pedagogit.

Uskon, että iPad on välivaihe. Ei kohti RasPia ja tietotekniikan ydintä, vaan kohti  ubiikkia, mobiilia uutta yhteiskuntaa, jossa jokainen kuluttaa, tuottaa, miksaa ja remiksaa oman juttunsa.  Itse, mutta yhdessä. Ja tätä ei opi opettelematta. Miten käy koulun, jos se jää vain RasPien maailmaan. Tosin se ei ole päässyt sinnekään.

Koulun pitää tuottaa taito opiskella verkkomaailmassa, niin tekninen kuin oppimisen taito. Koulun pitää ottaa muuttuneen maailman kaikki uudet mahdollisuudet käyttöön, jotta jokainen oppija oppii parhaiten. Ja siksi, jokaisen opettajan ammattitaitoon kuuluu tutkia ja opetella näitä asioita. Rauhassa ja omassa tahdissa, mutta kuitenkin.

Kuinka merkittävää tämä oppimisessa on, sen tulee aika näyttämään. Kulttuurisesti se on mullistavaa eikä koululla ole mahdollisuutta jäädä ulkopuolelle - jäämättä koko jutun ulkopuolelle. Oppilaat ovat joka tapauksessa sisäpuolella.

Mukavuuskulttuurista ja velvollisuudesta

Mukavuuskulttuurista, velvollisuudesta
- ja matematiikan opiskelustakin - on käyty paljon keskustelua. Alli Huovinen on monesti nostanut esiin matematiikan "dissaamisen" ja vähäisen postiivisen medianäkyvyyden. Itse näen, että ei tässä ongelmana (pahan puhumisessa) ole tämän hetken koululaiset, vaan "vanhoina hyvinä aikoina" koulussa olleet aikuiset - eli juuri me. Ongelma ei siis ole syntynyt nyt, vaan on seurausta mukavuuskulttuurin ja velvollisuuskulttuurin muutoksesta. Matikalla on siis jo pitkällä ajalla syntynyt maine työläänä ja tylsänä kouluaineena. Se vaan pulpahtaa pintaan nyt, kun on sallittua sanoa "mutku mä en haluu".

Luulen, että sitä velvollisuudentuntoa ei medianäkyvyydellä saa. Pitäisikö matikan tehdä sama kuin koululiikunnan - pyrkiä elämyksellisyyteen ja innostavuuteen, irti maineesta mittaamisesta, luokittelusta ja pakottamisesta. Velvollisuudentunto kun ei meitä enää nykyään aja, ainakaan ihan kaikkia.

Ongelma kai on se, että nykynuori kaipaa välitöntä hyötyä ja nautintoa - vähintään merkityksen kokemusta sidottuna omaan maailmaansa. Tämä matematiikan hyödyllisyyden perustelu ei osu sinne.
Onko ratkaisu sitten verkkoympäristöt, mobiilius ja monimediaisuus? Voi olla, mutta näkisin nämä kaksi keskustelua kuitenkin erillisinä, vaikka ne kyllä liittyvät toisiinsa.

• Onko mahdotonta, että koulu voisi muuttua niin, että matematiikka olisi oppijalle kiinnostavaa
• Olisiko syytä pitää ainakin välillä erillään
• motivaatio- ja jaksamisongelmat ja toisaalta 
• monimediainen oppimis-/opetuskulttuuri?

On kai kaikille aika selvää, että sellainen "ponnisteluhalukkuus" on miettimisen arvoinen ongelma. Samaan aikaan, mutta ei ehkä siitä johtuen, monimediaisuus tuo sekä uusia mahdollisuuksia että uusia haasteita oppimiskulttuuriin.

Ihan arkisesti:

• läppärit ja täppärit voivat auttaa motivoitumisessa, mutta ne ovat varmasti osa menestyjien opiskelu- ja työkulttuuria. 
• Pidetään niistä motivoitumisongelmaisista huolta joka tapauksessa parhaamme mukaan, mutta ei sotketa sitä turhaan tähän.