Hauska pikku ominaisuus Dell 11 chromebookissa

Löysin sattumaltatämän. Laitteessa on näköjään pieni sovellus " Dell Activity Ligth"

Sen voi kiinnittää alapalkkiin ja käynnistää sieltä. Sen  avulla oppilas voi sytyttää Chromebookin näytön takapuolella olevan ledin kolmeen eri väriin:

Mitään sen kummempaa selitystä en näihin löytänyt, mutta näin vaikka

SININEN - pyytää puheenvuoroa
PUNAINEN - tarvitsee apua / on kysyttävää
KELTAINEN - haluaa yhteistyötä

Tässä ei ole oieastaan mitään muuta huonoa kuin se, että tuo ledi (n. 30mm pitkä viiru) näkyy vain sinne näytön takakannen suuntaan, siis perinnemallissa opettajalle.

Mutta tätä voisi kehitellä!
JA sama toiminee kuitenkin  paremmin kolmella Duplo-palikalla, samalla koodilla ja ilman konetta :)
Duplot vain pinoon pöydälle niin, että oikea palikka on ylimmäisenä. 

Mieletön viikko!

• Aikataulut
• Osallisuus
• Koeviikko
• Monialaiset opinnot eili ilmiöpajat

Viikko alkoi sillä, että yritin parhaani mukaan pitää oppilaiden hyvinvoinnin ja toimivien aikataulujen puolta. Nyt kuitenkin näyttää, että ollaan ensi syksynä menossa tätä vuotta tiiviimpään aikatauluun. Päivät toki lyhynevät, mutta tauot ovat sitten lyhyempiä. Jotenkin pitää keksiä lisää liikkumista ja toimintaa päiviin ja ratkaista muitakin pikkupulmia. Kuljetukset määrittelevät asioita - se on ihan ymmärrettävää, mutta en silti ole tästä muutoksesta iloinen.

OSALLISUUS nousee tuonkin myötä entistä tärkeämmäksi. Tulemme kevään aikana ottamaan teitä huoltajia ja varsinkin nuoria mukaan keskustelemaan siitä, mihin suuntaan koulua niin oppimisen kuin muidenkin asioiden suhteen haluaisitte kehittää.  Ei ole kovin tärkeää  mitä rehtori ajattelee. Tärkeää on, että kasvatusaikuisten koulussa ja kotona sekä nuorten ideat ja tarpeet saadaan kuuluville ja siten löydetään yhteinen suunta.

KOEVIIKKOa peruskoulussa on moni ihmetellyt. Se nyt ei ehkä kovin kummoinen idea ollut? Minä sen joka tapauksessa keksin. Oli siinä jotain ajatustakin takana, toisaalta oli ehkä syytä vain kokeilla jotain, jotta uusille ajatuksille ja toimintatavoille löytyy tilaa.

Seuraavan jakson loppuun kehitetään jotain  paremmin toimivaa, opettejien ja oppilaiden palautteen pohjalta, opettajien ja oppilaiden yhteisessä ryhmässä. Koeviikkoa ei tarvitse olla, ei tarvitse olla kokeitakaan. Pitää olla arviointia, joka edistää oppimista ja itsesäätelyn kykyä.

ILMIÖVIIKKO on ollut ällistyttävä menestys minun silmilläni katsottuna. Tällaista on ollut ennenkin, muta niin harvoin, että rutiinia siihen ei ole. Silti homma näyttää toimivan, niin viihtymisen kuin korkeatasoisten tuotostenkin suhteen.

Molemmista pyydetään ihan jokaiselta palaute, huoltajilta, oppilailta ja opetushenkilökunnalta. Varmaan K-kaupastakin, että saadaan koko kuva, miten viikko on kylässä vaikuttanut.

Tärkeää oli myös Tiimiakatemian Hannan ja Johanneksen vierailu tänään. Neljä opettajaamme on tiimimestarikoulutuksessa ja uusia ajatuksia virtaa hiljalleen koko yhteisöön.

Itse koen ylpeyttä tästä porukasta nuorimmasta vanhimpaan. Jään innolla odottelemaan jatkoa. Toivottavasti ehdin mahdollisimman paljon mukaan. Sitä jään miettimään, että kunpa olisi vielä aikaa järjestää joku yhteinen "uuden tiedon synnytys", jossa saataisiin näkyville sitä kaikkea mitä eri pajoissa on tehty ja opittu!



 P.S. Ai niin, onhan meillä ollut myös kiinalaiset vieraat tällä viikolla. Heidän kanssaan olisi mahtavaa kehitellä jotain tämän viikon kaltaista yhteistä mannerten välistä projektia - syventää jo nyt hienoa kulttuurivaihtoa pedagogiseen syvempään kehittelyyn.

Missä määritellään koulun tehtävä?

Koululla on pitkä historia, paljon tehtäviä ja sidoksia yhteiskunnassa ja vaikea tehtävä valmistaa tulevaisuuteen. Normien tasolla koulussa meidän jokaisen tehtävän määrittävät perusopetuslaki (erityisesti PoL 2§) ja -asetus, valtioneuvoston asetukset, opetussuunnitelman perusteet sekä paikallinen opetussuunnitelma ja siihen perustuvat lukuvuosisuunnitelmat.



Noiden pohjalta Antti Moilanen tiivisti koulun tehtävän näin:


Koulun tehtävänä on edistää:

• yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, 
• monipuolista inhimillistä osaamista, 
• kasvua ideaaliseen ihmisyyteen. 

Kun tuota teemme, voimme jokaisessa kohdassa pysähtyä hetkeksi miettimään:

• Viekö tämä meitä kohti päämäärää? 
• Onko tämä hauskaa? 
• Onko tämä taloudellista?

Koulun joulu

Sain tästä positiivista palautetta, niin jaanpa sen nyt tässä, vaikka loppiainenkin jo meni.
Alla on osa jouluviestistäni kokouluyhteisölle, jossa


- alkuun tavallista rehtorin viestiä, sitten


"Joulujuhla on perinteinen suomalaisen koulun juhla. Tilaisuus siis sisältää sekä joulutunnelmaa että kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä osia. Tekisi mieli kirjoittaa "Tilassa on saatettu käsitellä ja se saattaa sisältää pieniä määriä joulupukkeja, pähkinöitä, seesaminsiemeniä ja kristillistä perinnettä."

- ja loppuun sama sitten vähän virallisemmin.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Rehtorin tehtävä

Minä: Miten voin auttaa sinua onnistumaan yhteisen tehtävämme toteuttamisessa?

"Dialogi" - Kačka a Ondra

Ope: Voit auttaa minua tekemällä X.

Minä: En voi auttaa sinua tekemällä X, koska olen vastuussa tästä kokonaisuudesta 
eikä X minun näkökulmastani edistä yhteisen tehtävämme toteutumista.

Ope: Mikä on meidän yhteinen tehtävämme?

Minä: Kerro sinä se minulle. Sen jälkeen voimme keskustella uudelleen X:stä.

Ja tuntuu siltä, että samalla tavalla voin keskustella niin oppilaan, opiskelijan, huoltajan kuin sivistystoimen johtajan ja K-kauppiaan kanssa.

Tämä oli minun iso oivallukseni vuodelle 2016.

Oman aikansa lapsia

Psykologi koululaisten kyynistymisestä: Vapaat kädet saaneesta lapsesta kasvaa heikko ihminen

Minusta tuon kirjoitetun jutun perusteella Tahkokallio on oikealla asialla, mutta ymmärtänyt ehkä koulun kehittämisen tavoitteet väärin.

Ei helppoa vaan haastavaa. Aikuinen haastaa, opettaja ihan työkseen.

Ei liukuhihnamallia, vaan suunnitelmallisuutta. Asiat opetellaan tekemään kokonaisuuksina  eikä taulukon mukaan. Silti järjestelmällisesti.

Ei jonossa istumista, vaan jokainen asia siihen parhaiten sopivassa muodossa.

Ei väkisin paikallaan, vaan tarpeen mukaan liikkuen.

Ei pakosta, vaan vähitellen laajenevissa raameissa yhdessä toisten kanssa ja itsesäätelyä harjoitellen.

Kaikkiaan minusta tuntuu, että on joku kalenteri-ikä, jota vanhemmat viisaat eivät syystä tai toisesta kykene näkemään tämän asian kannen alle, niin viisaita kuin ovatkin.

Ja rohkenen sanoa: miksi näissä paistaa takana uskon puute siihen, että oma innostus ja intohimo voivat toimia kantavina voimina - ei vain emeritus-viisaille, vaan myös kasvaville ihmisille pienestä pitäen.

Sama ilmiö, minulle käsittämätön, näkyy joidenkin muidenkin vanhempien viisaiden kannanotoissa. Jään miettimään; onko takana joku sotalasten fundamentaalinen kokemus elämän kovuudesta ja velvollisuuden raskaasta ikeestä? Jota vaille jo 60-luvulla syntyneenä olen onnistunut jäämään?

Suuri osa ihmisen historiasta on innostuksen ja oivalluksen riemukulkua, vailla formaalin oppimisen tiukkaa raamia. Ja tässä ollaan. Tämä ei siis ole kritiikki formaalille, vaan toteamus siitä, että se ei ehkä ole ainoa tie.

Vaikka jotkut saavat näppylöitä, kehotan kuuntelemaan Jari Sarasvuon viimeisen ohjelman kasvatuksesta. Ja lukemaan vaikkapa A. J. Julianin ja George Courosin kirjoittelua, pari mainitakseni.

Teach Above The Test

Yksi näkökulma lisää.
Muutos on niin nopeaa, että se ei nähdäkseni oikein alistu tutkimukselle. Millaisia 13-vuotiaat olivat kaksi vuotta sitten, se ei todella ole samaa kuin nyt, vaikka ihminen ei muutu. Ja mihin maailmaan heitä valmistamme - vähintään yhtä vaikeaa on määritellä  tavoitteet.

Kun päälle kaadetaan kasa uskomuksia ja mielipiteitä, ei ole helppo löytää koulutyölle selkeää pohjaa ja rakennetta.

Itse näen tienä perustellut kokeilut, joihin liitetään vahva tutkimuksellinen seuranta. Siinä me tarvitsemme suomalaisia hyvin koulutettuja opettajia ja yliopistoja yhteistyössä. Ja ennen kaikkea intoa ja uskoa tehdä tämä paremmin joka päivä.

Suunnitelmat, valmiudet ja teot

Yhden lehtijutun perusteella jäin miettimään suomalaista tapaamme kohdata tämä hetki ja tulevaisuus. Ollaanko jossain suomalaisuuden ytimessä, kun ollaan johtavia "valmiudessa" milloin mihinkin eli osataan jotain tulevan varalle, "just in case".

Meneekö silti niin, että jostain toisesta maasta vaan tullaan ja tehdään, ilman "valmiuksia", koska tehdään ja opitaan samalla. "Just in time".

Tämä maailma ei enää arvosta hyvää suunnittelua ja huolellista valmistelua, vaan hommaan tarttumista ja rohkeaa kokeilemista. Tekemisen rytmi ja sykli on muuttunut eikä huuto Suomesta kuulu. Tuntuu pahalta, kun toiset siellä höntyilevät ja diskuteeraavat, kukaan ei kysy suunnitelmia.

Me, Pohjolan aasialaiset, pelkäämme mokaamista ja kasvojen menettämistä. Valmistaudumme koko ajan pahan päivän varalle. Ja niitähän riittää. Toiset nimittävät niitä mahdollisuuksiksi.

Suomi Euroopan johtava maa ihmisten valmiudessa tietoyhteiskuntaan

P.S. En halua herättää keskustelua siitä, mikä on "oikea tapa" toimia ja hahmottaa maailmaa.

En pyri olemaan oikeassa. Sen sijaan etsin sellaista, joka tuntuu toimivan, on innostavaa ja tuottaa hyvinvointia laajemmin.

Deci, Ryan, Martela, Price, Dweck ja te kaikki. Eihän nämä omia ajatuksia ole.