perjantai 10. huhtikuuta 2015

#FLUSH2015 @ #NYK

Ai mikä on Flush? Katso vaikka täältä.

Embedded image permalink


Kiitos kaikille!

    FLUSH 2015
  • Kiitos Flush-vetäjätiimille, ilman heitä ei olisi tällaista. Mahtavaa, että saimme tämän ilman mitään kuluja, 5 ihmistä koko päiväksi!
  • Kiitos opettajille ja ohjaajille, että venyitte pitämään ihan toisenlaista toimintaa!
  • Kiitos siivous- ja keittiöväelle joustavuudesta!
  • ISOIN KIITOS oppilaille, jotka olitte paikalla!
    Koko päivä oli mahtavaa työskentelyä. Aloitimme sekaryhmissä 25 eri luokkahuoneessa. Parhaat ideat seulottiin esiin ja sen jälkeen osa lähti kilpailemaan ideakilpailussa ja muut lähtivät "toisenlaisen oppimisen bingo-kierrokselle".
    12.30-14.00 oli yhteinen ideoiden esittely ja äänestys - ihan mieletön. Salillinen teinejä. Parikymmentä tiimiä esittelee päivän työn tuloksia - mahtavia kehittämisideoita koulun parantamiseksi. Kaikki muut kuuntelevat. Kannustavat. Aplodeeraavat. Äänestävät kännyköillä. KUKAAN ei häiritse, tilanne on vain niin innostava. Ihan uusia nuoria tulee esiin, avaa suunsa koko salille ja kertoo ryhmän idean. Miettikää!


Voiko koulussa olla parempaa ja oppia enemmän? En kiistä oppituntien ja kurssien merkitystä. Kyllä yksi päivä 190 kouluvuoden päivästä voi ja pitää olla tällainen.

Ja lopuksi: olihan täältä porukkaa poiskin. Kysyin oppilailta salissa, pitääkö siihen oikeudenmukaisuuden vuoksi puuttua? Oppilaiden mielestä ei, koska päivä oli niin mukava. Voiko sen paremmin sanoa?

Ja voittanut idea: Välituntitilanteet tilanteet aktiivisemmiksi: lisää liikunnallisuutta ja välineitä välitunneille. Arvatkaa, meinaako tulla melkein tippa silmään. Ja muut ideat oli aivan yhtä hyviä ja moni niistä lähtee muuta tietä eteenpäin.


Twitter ja Instagram: #flush2015



Embedded image permalink
Finaaliäänestys
Kuvaustiimi

Ideointia

Tiimi työssään

Yksi palkituista

Pitchaus käynnissä!


Jännitystä katsomossa

Osallistujia ja takana Aki järjestäjistä




















Tiimi, Aki puuttuu!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Oppilaan oikeus tukeen ja oikeus lomaan herätti keskustelua

Oppimisen ilo, oivaltamisen riemu, innostus ja yhdessä tekeminen ovat minun käyttövoimiani. Silti joskus on tarve paaluttaa pelisääntöjä. Kirjoitin tällaisen viestin peruskoulun oppilaille, työntekijöille ja huoltajille äsken.


Terveydys kaikille!

Selkeytän linjaa oppilaiden anottujen lomien suhteen.


  1. Kannatan lähtökohtaisesti perheiden yhteisiä asioita, myös lomia. Arki pitää hoitaa ja samalla kohokohdat tekevät siitä elämisen arvoista. Silti järjestelyt pitää hoitaa niin, että oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin edistyminen ovat etusijalla.
  2. Ymmärrän: opettajat kokevat erittäin turhauttavana, jos oppilas on poissa koulusta ja pyytää sen jälkeen apua, koska ei selviydy omasta tai huoltajien mielestä kyllin hyvin. 
  3. Oppilaalla on aina oikeus saada tukea oppimiseensa, jos sellainen tarve opettajan tai oppilaan mielestä syntyy. Huoltajakin voi tehdä aloitteen. Tuki voi siis olla yksilöllisiä oppimisjärjestelyjä, tukiopetusta tai muuta oppimisen tukea.


Näiden lopputuloksena:


  1. Myönnän edelleen mielelläni oppilaille lomia koulutyön aikana.
  2. Varmistan ennen myöntämistä luokanvalvojalta, että oppimisen kannalta loma on oppilaan edun mukainen. Luokanvalvoja siis joko puoltaa tai kertoo, minkä aineen opettajalta pitää pyytää lisätietoa. 
  3. Oppilas huolehtii itse / yhdessä huoltajien kanssa, että korvaavat oppimistehtävät on ajoissa kysytty ja ajoissa tehty.
  4. Jos luokanvalvoja ei puolla lomaa, selvitän asian aineenopettajien kanssa.
  5. LOMA-ANOMUKSESSA pitää siis tästä lähtien olla a) kääntöpuolella kerättynä korvaavat tehtävät ja b) luokanvalvojan puolto ENNEN kuin paperi tulee rehtorille. Tämä edellyttää siis toimimista hyvissä ajoin ja vastuun ottamista oppilaalta itseltään - mitä lomalla tehtävien tekeminen edellyttää sekin.




Loppuun vielä tämä tuen tarpeesta ja oikeudesta tukeen:

Jos oppilaan numerot alkavat olla 6 tai alle, on AINA tarve tukitoimiin, olivat ne sitten oppimiseen tai muuhun liittyviä. Yksikin nelonen on aina aihe tukitoimiin, samoin parikin vitosta samassa jaksossa.
Opettaja ei aina tiedä kaikkia oppilaan olotilaan liittyviä asioita. Väärinymmärryksiä voi syntyä ja asia voi näyttäytyä esim. saamattomuutena tai laiskuutena, vaikka kyse voi olla jostain vakavammasta. Näissä kohdissa tarvitaan aina yhteistä keskustelua oppilaan eduksi.

Jokaisen oppilaan oppimisen tukeminen on tärkein tehtävämme koulussa. Osa sitä on huolehtia sitten myös siitä, että esim. lomat tukevat oppimista eivätkä aiheuta sille uhkaa.



Kiitän niitä henkilöitä, jotka nostivat tämän yksinkertaisen ja tärkeän asian esille.

Ystävällisin terveisin rehtori Mikko

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

OPS2016 sanapilvinä

Koko OPS2016 perusteet 

50 eniten esiintyvää sanaa

25 eniten esiintyvää sanaa 

10 eniten esiintyvää sanaa

ja ne KAKSI TÄRKEINTÄ:

Kaikki muut paitsi toinen on tehty Wordlella. Toinen on tehty Tagxedolla. Molemmilla sanapilveä voi monin tavoin muokata - kuinka monta sanaa otetaan mukaan, mitkä jätetään pois, minkä muotoinen, värinen, fontti jne. Käteviä monenlaiseen, vaikkakin yksipuoliseen, ison tekstitietomassan haarukointiin.  

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Työstä, koulusta ja koulutyöstä - taas kerran

Luin muutaman niin hyvän jutun tänään, että päätin tviitata ne yhteen. Eipä tämä  160 merkkiin mahtunutkaan, mutta yritän pitää sen lyhyenä.



Miten työn tekeminen pysyy tehokkaana ja mielekkäänä? 

Kaikille meille lienee tuttua se, että vaatii erittäin paljon panostusta onnistua kohdistamaan omat teot kohti oikeita asioita - ja pysy samaan aikaan tavoitettavana, lämpimänä, vuorovaikutuksessa. 

"Taukojen pitäminen ja musiikin kuuntelu tehostavat työntekoa"  http://www.hs.fi/tyoelama/a1425011526664

Millaisella asenteella työn maailma tuntuu mielekkäältä?

https://www.flickr.com/photos/ransomtech/
(nuo suksenkärjet näyttää muuten ihan
yhdeltä tunnetulta logolta...)
https://www.flickr.com/photos/ransomtech/
Hyvä on etukäteen annettu ja määritelty - niin hyvä maailma kuin oma hyvä elämäkin. Tämä maailma on tällainen ja näin sen kuuluu mennä. Mutta kun ei se menekään? Lukittu asenne (fixed mindset) ei tuota hyvinvointi itselle eikä ympäristölle. Sen sijaan kasvun asenne (growth midset) painottaa tekojen merkitystä - sekä sinä että maailma ovat sellaisia, millaisiksi ne teoillamme teemme. Lue näistä lisää Carol Dweck'iltä tai vaikkapa Lauri Järvilehdolta.



"Mukaudu muutokseen"  http://www.yhteenveto.fi/yhteenveto/artikkelit/2015/1/psykologi-ilona-rauhala_-mukaudu-muutokseen

Miten ja millaisilla ominaisuuksilla nyt rekrytoidaan?

”Paras rekrytointiväline on hieno yrityskulttuuri, joka saa ihmiset kukoistamaan”
http://app.kauppalehti.fi/uutiset/piilaakson-huippurekrytoija-kahdella-ominaisuudella-parjaat/kfYWgmqd

Miten työympäristöä ja -kulttuuria voidaan kehittää työlle ja sen tekijälle paremmaksi?

Siilot, yksin tekeminen vai yhdessä tekemällä, innostavasti ja tehokkaasti. Sinä olet tärkeä muille ja muut sinulle. Ei kuulosta tietotekniikalle, mutta vasta sosiaalisen median aikana yhdessä tekemisen työkulttuuri on noussut kukoistukseensa.  Mahtavaa, että Suomessa on luotu tähän ratkaisu, se mallina tästä: yhteisöllisyyden, tuloksellisuuden, innostavuuden, teknologian ja verkottumisen allianssista. Siksi(kin) tvt koulussa!  

Skillhive (FI): http://youtu.be/gXelZ9yZphs




Millainen koulu  edistää parhaiten tämän päivän ja tulevaisuuden taitojen oppimista; nuorten, koulun aikuisten ja koko yhteisön hyvinvointia? 

https://www.flickr.com/photos/elycefeliz/
Koska maailma muuttuu niin nopeasti, tarvitaan 
  • ihmisiä, jotka ajattelevat
  • ihmisiä, jotka puhuvat ja keskustelevat
  • ihmisiä, jotka tekevät
Tarvitaan varmaan arviointia ja suunnitelmiakin. Pääasia, että tehdään. Ja tehdään kaikki yhdessä. Jos me aikuiset emme toimi yhdessä, miten olisi edes ajateltavissa yhteisöllisyyden kukoistavan nuorten keskellä? 








Jos nämä teemat kiinnostavat, koulutussektorilla tapahtuu paljon! Ei kannata unohtaa työn alla olevia opetussuunnitelmia peruskouluun ja lukioon.

Juuri nyt ajankohtaisia ovat Tulevaisuuden peruskoulu -hanke, jonka loppuraportti julkaistaan maaliskuussa. Siinä olen ilokseni saanut olla itse mukana. Ryhmä edustaa parasta suomalaista osaamista koulutuksen kehittämisen alalta ja se tulee raportissaan antamaan akateemista ja ajateltua pohjaa tuleville kokeiluille ja koulutusratkaisuille.

Toisenlaista kehittämisotetta tarjoaa Sitran Uusi koulutus -foorumi, joka tuottaa välittömiä kehitysimpulsseja koulutuksen kentälle. Juuri tänään päättyy Ideakuulutus, jossa kuka tahansa voi  esittää ideansa koulutuksen kehittämiseen. Ketterän kehittämisen hengessä valitut ideat sitten toteutetaan heti kevään aikana. Tässä oma kouluni NYK on tiukasti mukana.

Sanomatta lienee selvää, että minulle Ideakuulutuksen ketterä kehittämistoiminta on juuri sitä, mitä suomalainen koulu, yhteiskunta ja nuoriso nimenomaan tarvitsevat.  

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tulevaisuuden oppiminen ja oppimisen tulevaisuus

Koodaus ja robotit ovat vähän kuin (muutkin) oppiaineet - niille on paikkansa, mutta tilkkutäkki ei muuksi muutu.

Yhteisesti jaettu unelma/visio tulevaisuuden koulusta puuttuu. Sellainen, jota kohti pienillä teoilla etenemällä tietää olevansa oikealla tiellä. Nyt on kyllä visiopuhetta, mutta ei sellaista, jota voisi pitää tämän päivän ja viikon arjen tekojen majakkana.

Millainen suomalainen koulu viiden vuoden kuluttua, kun kaikki mihin ryhdyt onnistuu?

Mikä on siis ensimmäinen teko, johon ryhdyt nyt?

Illalla: olivatko tekosi askelia kohti sitä unelmaa?

Ei sen unelman asettelu sen vaikeampaa ole. Emme silti osaa tai uskalla unelmoida, yhdessä. Vai osaammeko?

tiistai 3. helmikuuta 2015

GAFEMIITTI @ Nurmijärvi 31.1.2015

Me kaikki yhdessä :)
Oleellista tässä on se, että tehdään talkoomeiningillä, itse ja yhdessä, kevyesti ja niiden kesken, jotka oikeasti haluavat olla paikalla. Juuri sellaista meillä oli ja se oli kivaa! Suosittelen tällaista kaikille!

Mistä siis oli kyse? Aihe oli Google Apps For Education ja Google Classroom. Vähintään yhtä tärkeää oli tapahtuman henki: #eduhack #educamp #teeSeItseKoulutus - paikalla vain innokkaat ja omasta halusta - #ANTIVESO :)  



GAFEMIITTI @ Nurmijärvi 31.1.2015

Tämä dokumentti on jaettu tämä periaatteella CC-BY-SA 4.0

OHJELMA (jota rakenneltiin koko gafemiitin ajan yhdessä)

Ruokaa ja juomaa, kiitos Cloudpoint ja Lauri!

  • avaus 11.00 salissa
  • esittely
  • työskentelyä ryhmissä
  • lounas n. 13 - kiitos Cloudpoint ja Lauri pizzoista ja juomista (unohtamatta mahtavaa osaamisen jakamista)! 
  • klo 15 pidettiin työryhmien esitykset siitä, mitä oli saatu aikaan
  • jatkettiin yhdessä klo 17 saakka ja jotkut vielä pitempään





Asioita!

Näistä keskusteltiin tai näistä haluttiin keskustella. Mitä ryhmissä syntyi, sen näet esitysdioista ja videoista.
  • tekninen ylläpito
  • tietohalllinnon kanssa tehtävä yhteistyö 
  • käytön hallinta
  • Google Classroom
  • millaiset koneratkaisut
  • käyttö koulun PC:eillä, omilla läppäreillä, chromebookeilla, mobiileilla
  • BYOD
  • GAFE-CLASSROOM- pedagogiikka
    • yksilöllinen oppiminen siinäkin...
  • pitäiskö koulun / kunnan siirtyä GAFE-Classroomiin?
  • sähköiset kokeet
  • Yksilöllinen oppiminen
  • vapaaehtoinen talkootoiminta 
  • 2000-luvun nuoret, 21th century pedagogy :)
  • ei puuhastelua, vaan merkityksellisiä opetus-oppimistekoja
  • epäonnistumisia ja onnistumisia
  • mihin mummon rahkeet riittää :)
  • Ihmisten suhtautuminen ja mahdolliset ongelmat
  • oppilas/opiskelija, joka ei suostu käyttämään
  • miten opettajat saa mukaan ja ymmärtämään edut
  • 1:1 Chromebookit

Ja esittäytymisen jälkeen siis mentiin neljään ryhmään, joista kaksi sulautui yhteen


1. Yksilöllinen oppiminen -ryhmän video ja diat




2. Lukion kieltenopettajat -ryhmän esitys ja diat (reaaliaineet yhdistettiin kielten ryhmään)



4. GAFE edut, ylläpito ja Google Classroom -ryhmän esitys ja diat





Tärkeintä oli tietenkin se, mitä teimme yhdessä, eivät nämä yhteenvedot. Vaikka ollaan tekemisissä teknologian ja sosiaalisen median kanssa, juuri yhdessä tekeminen on se, joka sytyttää. Niin Gafemiitissäkin. 

Lähtökohta oli se, että jokainen pitää itse huolta siitä, että saa sitä mitä tuli hakemaan. Luulen, että onnistuimme siinä aika hyvin :)

Juuri alkaneen “iPad opettajan työvälineenä” -MOOCin osoite https://eliademy.com/catalog/ipad-opettajan-tyovalineena.html

Ihan lopuksi klo 17 jälkeen Janne Cederbergin kanssa katsottiin vielä Abitti-järjestelmää sekä Jannen ideoimaa/kehittämää wlanissa toimivaa koejärjestelmää. Aivan loistava juttu, kuulette siitä pian lisää - helppo tapa luoda verkko koetilanteita varten langattomasti!

Ja loppuun muutama valokuva :)
Tero, Gafe, Classroom

Nina kertoo yksilöllisestä oppimisesta

Vantaa-tabletti!

Uskomattoman nopeasti porukka järjesti tilan itse

kahvia keitettiin, itse.

Ja lisää aiheesta löydät vaikkapa Facebook-ryhmästä GAFE Finland - Google Apps For Education Suomi - niin ihmisiä kuin asiaakin. Tervetuloa mukaan!


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Testataan!

Lähtötasotesti on kuningasajatus!

Sellainen pitäisi aina olla. Kun se on tehty, voi opettaa siitä välittämättä niin kuin aina ennenkin - koko ryhmää ja enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Jatkaa valitusta siitä, että oppilaat ovat liian erilaisia, koko ajan vähemmän motivoituneita ja haluttomia työskentelemään.

Toinen vaihtoehto on ottaa ne testin tulokset käyttöön, uuden oppimisen lähtökohdaksi - eli lähteä suunnitelmallisesti yksilöllisen oppimisen polulle. Opettajan tehtävänä on tarjota jokaiselle tai pienille ryhmille ohjausta ja opetusta silloin, kun sitä oppimisen edistämiseksi tarvitaan.

Testissä voisi kysyä myös oppijan omista oppimisstrategioista ja -menetelmistä. Suurimmalle osalle tämä on todennäköisesti aivan käsittämätön kysymys. Siinä hyvä lähtökohta taas paremman oppimisen polun rakenteluun.

Ei se sika punnitsemalla liho eikä oppilas kokeiden avulla opi. Sen sijaan oikeiden asioiden mittaaminen antaa sekä oppijalle että opettajalle tietoa siitä, miten oppimisprosessi voidaan saada sujuvammaksi. Lisää onnistumisia. Lisää hallinnan tunnetta ja omistajuutta. Lisää motivaatiota, lisää sinnikkyyttä.

Samalla logiikalla testejä voidaan pitää kurssin aikanakin. Jos et vielä osaa, ei kannata mennä eteenpäin. Ja lopputuloksena oppilaalla ja opettajalla on sekä hyvä että yhteinen käsitys osaamisesta sekä myös numerosta, joka arvosanaksi tulee. Mutta se on jo toinen juttu. Tärkeintä on osaaminen ja pystyvyys läpikäymisen sijasta.

Jatkoa:

Lähtötasotesti, jota ei käytetä omien oppimisstrategioiden ja -menetelmien/tekniikoiden parantamiseen on - en oikein tiedä mitä? Opettajan ennakkoasenteiden vahvistamista? Tasoryhmien tekemistä? Jotain, jolla tuetaan opettamista eikä oppimista?

Tasoryhmät taas ovat hyvä tapa varmistaa osaamiserojen säilyminen ja lisääntyminen, erottamalla erilaiset toisistaan ja vahvistamalla näitä eroja annettuina (eikä tekojen seurauksina ja tekemällä muutettavissa olevina).

Tavoite itselleni on jokaisen paras mahdollinen oppiminen, tekemisen arvostaminen (ei "ominaisuuksien"), minäpystyvyyden vahvistaminen, hyvä elämä itselle ja muille.